torstai 10. marraskuuta 2011

Linda Olsson - Laulaisin sinulle lempeitä lauluja


"RUNOLLINEN ROMAANI KAHDEN NAISEN YSTÄVYYDESTÄ

Vanha Astrid asuu pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakoituneena. Kylän väki on leimannut hänet kummajaiseksi ja noidaksi. Eräänä talvisena päivänä kylään muuttaa Veronika, kolmekymppinen kirjailija, joka kirjoittaa mökissään ja parantelee haavojaan – hän on menettänyt hiljattain elämänsä rakkauden. Astrid tarkkailee uutta tulokasta vaivihkaa ja ottaa viimein kontaktin naapuriinsa.

Naisilla ei pintapuolisesti arvaisi olevan juuri mitään yhteistä. Sisäisesti heitä kuitenkin yhdistää suurten menetysten tuska, padotut tunteet ja yksinäisyys. Lettujen ja mansikkahillon äärellä käytyjen keskustelujen myötä naiset löytävät toisistaan lohdun ja sielunkumppanin, jolle avautua tuskastaan.

Astrid on kantanut raskasta salaisuutta sisällään ja kykenee vasta elämänsä loppumetreillä paljastamaan sen Veronikalle. Veronika ymmärtää vähitellen, että tarina jonka hän haluaa kertoa onkin Astridin tarina.


Lukijat ympäri maailman ovat ottaneet Olssonin romaanin omakseen. Uudessa-Seelannissa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja oli kaikkien aikojen myydyin esikoisromaani, ja Ruotsissa kirjaa on myyty jo yli 250 000 kappaletta. Ruotsin kirjakauppaliitto valitsi sen vuoden 2006 parhaaksi romaaniksi."


***

No voi hyvää päivää. Siis tässä taas teos sarjassamme kirjoitan-esikoisromaanin-ja-tungen-siihen-kaiken-mikä-irti-lähtee. Toinen samanmoinen piina oli Pieni lankakauppa. Eikä siinä mitää, mut miks ihmees tunkea kaikki se yksiin kansiin ja toiseks se, et ei mitää selkoo mistää kun mihinkään asiaan ei syvennytä. Tällanen toteava tyyli ei oikein sovi mulle. Ei tähän päässy lainkaan sisälle. Enkä mä edes tajunnu kaikkea tapahtunutta, koska se oli puettu niin kauniisiin sanoihin.

Täysin epäuskottavaa, et miljoona vuotta ollu erakko yhtäkkiä rupee puhumaan niin avoimesti täysin ventovieraalle ihmiselle. Mä kun luulin ensimmäisten kappaleiden aikana et tää on joku luottamuksen voittamiskirja, mut ei lähelläkää. Paljon kuvailtiin sienimettiä ja ruoanlaittoa, eikä kumpikaan oikee innosta mua henkilökohtaisesti. Ja sitten vielä ennalta-arvattava, vaikka ei siinäkään mitää, kunhan sen osaa tehdä taidokkaasti.

Tässä haiskahti nyt kyl niin vahva wannabe-henki et ihan ihokarvat nousee pystyyn. Loppusilaus oli Astridin kirje, jota se ei olis ikimaailmassa kirjottanu niillä sanoilla ja sillä kauniilla kielellä millä se oli kirjotettu, sellanen rajoittunut henkilö kun oli omalla tavallaa. Kirjailija vaan halus näyttää "omia taitojaan" eikä välittänyt teoksen koherentista rakentuvuudesta ja uskottavuudesta pätkääkään. Mua ei niinkää ihmetytä se et tää kirja on niin suosittu jenkeissä, mut et muualla maailmassa. Vai onko se sit vaan niin et kun joku hypettää jotain niin kohta siinä on koko kylä ja sen jälkeen koko maa ja loppu on historiaa..