torstai 30. kesäkuuta 2011

Audrey Niffenegger - Her Fearful Symmetry


"Julia and Valentina Poole are normal American teenagers - normal, at least, for identical twins who have no interest in college or jobs or possibly anything outside their home. But everything changes when an aunt whom they didn't know existed dies and leaves them her flat overlooking Highgate Cemetery in London. They feel that at last their own lives can begin... but have no idea that they've been summoned into a tangle of fraying lives, from the obsessive-compulsive crossword setter who lives above them to their aunt's mysterious and elusive lover who lives below them, and even to their aunt herself, who never got over her estrangement from the twins' mother - and who can't even seem to quite leave her flat."

***

Ensiks mun oli vaikee päästä mukaan tähän. Sitte tarina alko sujua niin, et luinkin sen ihan hujauksessa, mut ei vieras kieli pystyny mua hämäämään.

Niffeneggerille hyvin tunnusomainen piirre taaskin jättää asioita epäselväks ja jopa huomiotta. Ehkä se on tarkotus, mut mua se suuresti häiritsee. Mä olisin esimerkiks halunnu tietää ja ymmärtää mitä kaksosten välillä oikeesti tapahtu ja kumpi oli kumpi ja mitä häh. Toinen oli tunnekuvausten puuttuminen. Valentinan vanhemmat tuntu nukkuvan oikee hyvin ja pitkää vaikka tytär oli just kuollu. Siis mitäh? Sitte olisin halunnu lukea enemmän esmes Julian mietteistä/tuntemuksista sisarensa kuolemasta, ja miltä Robertista tuntu tai mitä se ajatteli kun Elspeth ilmesty. Mut ei, en kerro! Ja kaikki tää sai mut tuntemaan, et ei täs ollu mitää järkeä. Ihan turhaa sivujen haaskaamista. Olis nyt ollu edes joku pointti, vaikka toisaalta kaksosten identiteettihaku ja kasvuprosessia oli mukava lukea.

Ja sitte se Elspeth oli kyl niin kummallinen persoona. Puhumattakaan siitä, miten liuta ihmisiä oli suostuvaisia siihen karmeeseen suunnitelmaan. Siis ei paljo tullu vastaväitteitä. Mut pari riviä oli omistettu katumukselle ja noin. Ja mulle jäi täysin avonaiseks Robertin ja Elspethin välit. Siis lähtikö se Elspethin luota pois vai palasko se Lontooseen?

Emmä tie muutaku et Niffeneggeriltä voi odottaa hyvin turhautuneita tuntemuksia ja epäselvyyksiä ja taidan olla vähän kiukkunenkin :D

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus


"15-vuotias Kambili Achike ja hänen veljensä Jaja elävät yltäkylläistä

mutta onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän varjossa. Alistava Papa on maailman silmissä kunnioitettu vapaustaistelija, mutta kotona väkivallan varjo on jatkuvasti läsnä.

Kambilin elämä mullistuu, kun yliopistossa opettava, vapaamielinen Ifeoma-täti kutsuu nuoret luokseen toiseen kaupunkiin. Tädin puutarhassa kukkivat aistilliset, purppuranpunaiset hibiskukset, ja yhtäkkiä koko maailma on täynnä ääntä, iloa ja tunteita, jollaisia Kambili ei ole koskaan uskaltanut edes kuvitella."

***

Tässä oli teos, joka kolahti aiheellaan hyvin vahvasti. Ensin tätä oli ahdistavaa lukea, mutta kun pystyn kuvittelemaan hyvin fundamentalistin uskonnollisen kiihkoilijan sieluni silmin niin en juurikaan hämmästynyt teoksen raakuudesta. Eniten mä ajattelin, et miten sä voit?? Se on sun lapsi. Mut Jumala menee kaiken edelle, jopa lapsien ja kaikki tapahtuu tietysti lasten hyvinvointia ajatellen.

Joku vuos sitten erosin kirkosta, koska en kyenny hyväksymään joidenkin kiihkomielisten fundamentalismia ja kirkon tulkintaa Jumalasta. Niin mä tulin siihen tulokseen, että mä en voi kannattaa mitään uskontoa, koska en kykene näitä tulkintoja, saati ihmisten tekoja uskonnon varjolla, hyväksymään. Ja tässä on oikein oiva teos, joka kuvaa mitä se saattaa olla ja miten se vaikuttaa ympäristöönsä. Marxin ajatus: uskonto on oopiumia kansalle, tuli hyvinkin lihaks mun elämässä. Järki ja tietynlainen maalaisjärki pyyhkiytyy kokonaan pois kun mennään pilkuntarkasti uskonnon pykälien ja tulkintojen mukaan. Huomasin myös sen, etten tarvitse uskontoa uskoakseni.

Uskonnot sinänsä on ihan hyviä, mua vaan ihmetyttää jotkut ääri-ihmiset, joista tulee tällasia tyranneja, kuten tässä teoksessa. Uskonnoissa ei sinänsä oo mitään vikaa, mua vaan ahdistaa tietynlainen suvaitsemattomuus ja ehdottomuus mitä niissä esiintyy.

Teos sinänsä oli miellytävää luettavaa. Sitä oli mukava lukea ja tarina oli hyvin kerrottu. Henkilöistä vähän epämääräseks jäi Jaja, johon ei päässy sisälle vaikka toisaalta samaistuin vahvastikin.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Marian Keyes - Watermelon


"At twenty-nine, fun-loving, good-natured Claire has everything she ever wanted: a husband she adores, a great apartment, a good job. Then, on the day she gives birth to her first baby, James visits her in the recovery room to inform her that he's leaving her. Claire is left with a beautiful newborn daughter, a broken heart, and a body that she can hardly bear to look at in the mirror. So, in the absence of any better offers, Claire decides to go home to her family in Dublin. To her gorgeous man-eating sister Helen, her soap-watching mother, her bewildered father. And there, sheltered by the love of an (albeit quirky) family, she gets better. A lot better. In fact, so much better that when James slithers back into her life, he's in for a bit of a surprise."

***

Tää kirja on ollu mulla pitkään, lukemattomana, kuten muutkin Walshin sisarusten elämästä kertovat kirjaset. Itse asiassa tää koko homma lähti siitä, kun hommasin Rachel's Holidayn ja siitä sain selville et Keyes on kirjottanu saman puun eri omenoista omat tarinansa ja kiinnostuin. Niinpä sit hommasin kaikki tähänasti ilmestyneet Walshin sisarusten kertomukset.

Mä tykkään lukea englanniks, koska siin joutuu ihan eri tavalla miettii mitä lukee, eikä siihen puudu niin nopeesti. Sitäpaitsi jotkut asiat on vaan hauskempia kun ne on kerrottu muulla kielellä, koska suomen kieli on niin raaka, ja suora, häikäilemätön.

Anyway, tää oli ihan parasta hömppää. Mä vaan luin ja luin ja luin ja halusin tietää et mitä sit tapahtu?? Mut itse tarinana se oli jotenkin ennalta-arvattava, varsinkin se loppu, sanoisin että too good to be true :) Ja sit mua häiritsi se et miten se James oli niin pölö? Ei se tajunnu vaikka sille rautalangasta väänsi ne asiat. Mut totuus on et sellasii ihmisii on oikeestiki ja estääkseni itseäni tulemasta sellaseks oon luopunu tilintarkastajan urasta :D No, en tän kirjan takii vaan ihan muiden syiden, mut kuitenki.

Mul on kesken Kostovan Historiantutkija, mut tää oli niin ihanan kevyttä siihen väliin. Ja ehkä mä jatkan tota enkunkielistä kirjallisuutta seuraavaks vaikka Stephen Kingin IT:llä.. :)