keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Arundhati Roy - Joutavuuksien jumala

Tästä teoksesta on kirjoitettu paljon, monet blogien kirjoittajistakin ovat kirjoittaneet kysesestä kirjasta. Juttu on niin, että multa meni kaikki tän teoksen hienous nyt ihan harakoille. Koulustressi ja sairasloma ja lievä hulluuntuminen on vieny niin paljon voimia ja resursseja, etten kyenny koko kirjan aikana oppimaan henkilöitä. Liian paljon samannimisiä ja suurin osa vielä suvun naisia, joista olin aivan pihalla. Sitten kun kuvaan astu yhteiskunnallinen kuva, kapitalismi vs. sosialismi ja Marx niin hellurei ja hellät tunteet oli kyllä kaukana.

Jonain tai oikeammin melkein minä muuna hetkenä hyvänsä tää olis saattanu olla antoisa lukukokemus, mutta nyt se oli vain raskas ja miltei epämiellyttävä. Toisaalta taas yhdessä arvostelussa (HS:n kulttuurisivut vuodelta lapio) mainittiin Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys tästä teoksesta puhuttaessa, enkä ollut edes ajatellut tätä teosta maagisena realismina. Sadan vuoden yksinäisyyden joskus aloittaneena nautin siitä taas kovastikin.

Kaiken kaikkiaan syytän olosuhteita ja elämäntilannetta siitä, että se riisti minulta oivan lukunautinnon. Mutta voi olla että palaan tähän jonain toisena elämäni vaiheena.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Elokuva: Youth in Revolt, USA 2009


Ohjannut: Miguel Arteta

Nimekkäitä henkilöitä aina Steve Buscemista Ray Liottaan. Michael Cera oli taas niin michaelceramaisessa leffassa ettei mitää määrää. Tää oli niin mukavaa ajankulua. Ei tarvinnu kauheesti miettiä mitään, anto vaan tarinan viedä mukanaan.

No, oikeestaa tarina ei ollu kovinkaan kaksinen, mut alkuhärdelli oli hyvä, ehkä leffan paras osa. Se, ku ne rakastuu ja toinen osa tarinasta on sit se ku Nick yrittää todistaa, että se on Sheenin Francois. Nyt ku tarkemmin ajattelee niin olihan tää aika sillisalaattileffa. Mut ei mauton, en tykkää mauttomista leffoista, joitain ne saattaa kiinnostaa mut mä en ehkä sillä hetkellä olis jaksanu sellasta. Joskus pidin American Pie -leffoja mauttomina, no onhan ne sitä: paskan syömistä ja päähän kusemista ja sen sellasta. Se siitä.

En lähe tätä analysoimaan sen tarkemmin, koska yksinkertasesti en halua ajatella kaikkia epäkohtia sen syvällisemmin. Se veis tän tarinan tai oikeestaa tän leffan lumon ja haluan ajatella et se oli kivaa ajanvietettä. Hauskoja juttuja, mut jossain kohti ehkä vähän yliampuva ja sillä Sheenin veljellä ei kyllä ollu mitää roolia tässä. Se ei sopinu kuvaa ollenkaa, mut ehkä se oli kiihkouskonnollisten vanhempien musta lammas. Puhumattakaan Ray Liottasta, tuli mieleen se leffa Unlawful Entry vuodelta 1992. Ilmeisesti siinä piili jonkinasteista parodiaa.

Mut joo, aloin kuitenkin analysoimaan, mut edelleen sanon et ihan mukava ajanviete, ja löyty tästäkin leffasta "se kohta", joka pitää kelata uudestaan, kahdesti. Ja silti naurattaa. Sitä tapahtuu äärimmäisen harvoin enää nykyää, mut joskus joku kohta onnistuu siinäki.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Elokuva: Inglourious Basterds, USA 2009


Ohjannut: Quentin Tarantino

Tän leffan jälkee päätin, etten kato enää ikinä Tarantinon leffoja, ainakaan yöllä, ainakaan yksin, ainakaan pimeässä, enkä herkässä mielentilassa. Just kun on muutenkin univaikeuksia niin viiminen mielikuva oli.. autch.

No joo, yöstä on selvitty, muistaakseni ilman painajaisia, tosin heräsin yöllä niinku kuuluu, mutta mutta.. Mieleen tulee: Taattua Tarantinoa, mut mä luulen et mä oon kuluttanu jo sen fraasin loppuun, ainaki loppuvuodeks, joten sanon että oli tarantinomainen elokuva. Se kuvastaa mulle hyvää musiikkia, paljon verilöylyä, omintakeisuutta, mikään ei mee niinku "pitäisi" mennä, vaan niinku Tarantino sen sanoo. Ja sitte sellanen tietynlainen juonettomuus. Mä en koskaan oikeen tunnu pääsevän sellaseen mielentilaan että olipa hyvä juoni. Se jää jotenkin keskeneräseks tai sitten ilman pointtia. Ja ehkä se on just se, miks Tarantinon pätkät on niin tarantinomaisia.

Täs oli taas monta yhteennivoutunutta tarinaa, vastakkainasettelua, räiskintää, verta, silpomista, huumoriakin, mut ehdottomasti vahvuus on pitkät kohtaukset, joissa jo kerkee unohtamaan että mikä tässä nyt olikaan se alkuperä.. Älykäs elokuva, jopa niin älykäs et mä en kykene yltämään siihen näin nopeasti katsomisen jälkee. Ja jonkinlainen analysointi tuntuu olevan täysin mahdotontakin, jotenkin jäi tosi sirpaleinen mielikuva. Mut se mikä eniten pisti silmään oli se älykäs etsivä, joka puhu sujuvasti vähintää neljää eri kieltä ja sai paljastettua monia ihmisiä, et se loppujen lopuks oli niin tyhmä, et luopu kaikesta patrionismista, jonka turvin se oli tehny töitä uskollisesti vuosikausia ja luotti vihollisiinsa. Se oli ehkä koomisinta, mut se oli jo niin typerää et voiko se olla mahdollista, vai haluttiinko sillä kertoa jotain hyvin yksinkertaistetusti?

Vaikka juoni tai juonettomuus on hukassa ja palaset irrallisia, nautin Tarantinon elokuvien katsomisesta suunnattomasti, etenkin näiden viimeisimpien, ehkä mä oon ite kypsyny jotta osaan nähdä niissä jotain muutakin ku kivoja kohtauksia, tai sit olin yksinkertasesti liian nuori, kun Jackie Brownit ja Pulp Fictionit on tullu, vastaanottamaan tarantinomaisuutta. (Tosin Reservoir Dogs oli vaan yksinkertasesti huono.)

perjantai 5. marraskuuta 2010

Sophie Kinsella - Muistatko minut?

Kun Lexi Smart herää sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen, hän luulee yhä elävänsä vuotta 2004 ja olevansa 25-vuotias huonohampainen konttorirotta, jolla on katastrofi poikaystävänä. Hän ei ole uskoa korviaan kuullessaan, että tosiasiassa vuosi on 2007, hän 28-vuotias kaunis osastonjohtaja – ja naimisissa hyvännäköisen miljonäärin kanssa. Miten ihmeessä hän on saanut kolmessa vuodessa unelmaelämän?

Lexi tosin ei muista tapahtuneesta mitään. Kaikki on kuitenkin varmasti ihan ihanaa, hän uskoo, kunnes saa tietää, että vanhat ystävät vihaavat häntä ja kilpailija kärkkyy hänen työtään. Sitten kuvioihin ilmestyy boheemi komistus, joka pudottaa vielä yhden uutispommin hänen niskaansa!

***

Taattua Kinsellaa! Tykkäsin kovasti, varsinkin lukuvaiheesta. Oli kiva pitkästä aikaa uppoutua, eikä suuremmin ajatella mitään lukiessa. Tykkäsin ideasta, toteutuksesta, eli siis kerronnasta. Kinsellalla on taito tai sitten suomentajalla on taito kirjottaa juttuja hauskasti :). Ja sitte mä tykkään siitä, että vaikka tää on suht kevyttä niin silti siellä lopussa on joku ihan mahdoton tilanne, joka pakottaa ottamaan selvää et miten kaikki selviää. Yleensä ei ihan niin ku mä oisin kuvitellu, mut se on aina plussaa :D

Mua sit voi lukiessa mietityttämään se, et miten se oli mahdollista, että se oli niin tuntematon henkilö, tai ihan itselleen tunnistamattomaks muuttunu kolmessa vuodessa. Pähkäilin sitä, et mikä sen mahto aiheuttaa. No, aika löyhä syy sitte käviki ilmi. Ja kun se selvis, mietin et miten joku kestää sellasta, kaksoiselämää, joissa "persoonat" on aivan ku yö ja kuu toisiaan kohtaan. Uskomatonta, mut hei, eiks kirjoissa ja leffoissa kaikki oo mahdollista ja kaikki keinot sallittuja :D

Se oli mukava "välipala" näiden "raskaiden" teosten keskellä. Ja siis tällä hetkellä mulle ei tarvii olla kovin raskasta ollakseen raskasta luettavaa. Jos hiukankin joutuu pähkäilemään mitä lukee niin son moro. Peli on jo menetetty. Vaikka tykkään pohtia ja funtsia ja miettiä, niin silti tekstin tulee olla sujuvaa, helposti ymmärrettävää.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Elokuva: Ghost Town, USA 2008

IMDb: Ghost Town

Ohjannut: David Koepp

Yritin kattoa tätä kerran nukkumaan mennessä, että jossain vaiheessa nukahtaisin sitten siihen. No, niin kävi: nukahdin. Oli sen verran "typerä" että vähemmästäkin nukahtaa, tosiasiassa olin vaan niin poikki että kaikki tuntu sillä hetkellä typerältä. Mutta sitten päätin kuitenkin seuraavan iltana kattoa uudemman kerran, kuka tietää miksi..?

Mä en yleensäkään halua kovasti ottaa selvää juonesta tai lähtöasetelmista. Joo, sen verran et tiedän hiukan että voisko tää kiinnostaa mua, mutta yleensä ne jää joksikin aikaa roikkumaan jossa ajassa sitten ehtii unohtaa mitä siitä on ennakkoon lukenut.

Tää oli tosi.. mikskä sitä nyt kuvais.. mm.. herkkä ja tunteita nostattava. Vaikka tällasia leffoja on maailma pullollaan, vähän eri asetelmilla. Mut tässä oli jotain joka vetos muhun. Tässä ei ollu niin paljon sitä sokerimössöä, jota vihaan yli kaiken. Mutta siinä oli sitä sopivasti kuitenkin.

Ja hauska. Yllätyin iteki, miten älykkäästi sinne oli saatu huumoria mukaan, vaikka aihe sinänsä oli koskettava ja liikuttava. Tää sopi mulle sillä hetkellä ku nyrkki silmään.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Helen Walsh - Englantilainen tragedia


Erilainen perhesaaga monikulttuurisesta Englannista. On vuoden 1975 kylmin yö. Robbie Fitzgerald juoksee paniikissa pitkin lumen saartamia katuja kaupungin pahamaineisimmilla kulmilla. Ja hän juoksee pelastaakseen henkensä ja tuoreen perheensä - tietäen että heillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia selvitä. Unelma-avioliitto oman tamiliprinsessan kanssa on suistunut taisteluksi köyhyyttä, ennakkoluuloja ja naapuruston raakaa vihaa vastaan. Robbie on nyt luullut keksineensä ulospääsyn painajaisesta ja pinkoo kilpaa kohtalonsa kanssa... Yön tapahtumat sysäävät liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vaikutukset tuntuvat vielä seuraavassakin sukupolvessa.

***

Ensin, tätä oli tosi vaikee lukee. Mä lähinnä tulkitsin tekstin amatöörimäiseks wannabe-kirjailijan tuotokseks, joka yrittää antaa jotain mitä ei ole. Eikä tarina itsessään päässy ihan heti alkuun, vaikka kyllä se alusta lähti heti liikkeelle, miljöön ja tilanteen kuvaus vaati vaan kuvailemista, joka mut puudutti heti alussa, vaikka ne olikin mielenkiintosia kohtia.

Aika pian päästiin itse tarinaan. Luin tän äsken loppuun ja oon vähän pohdiskellu tätä tarinaa. Yks lause jäi mieleen: Olit auttamatta liian kaunis tähän maailmaan. Sitten siellä oli vertaus Dorian Graysta. Jotenki mä koen vahvasti, et Vincent oli tän tarinan päähenkilö, teema ja sanoma. Mut miten, sitä mä en tiedä. Tiedän sen kuitenkin, et syrjitty ja kiusattu, hylkiö omas niin voimakkaan kauneuden, ettei kyenny elämään, kun sen menetti. Sen ainoan pyhän asian omassa elämässään ja muut tappo sen. Elämän traagillisuus.

Aika ronskia tekstiä ja rajua kerrontaa. Se on hyvä, muhun tehoaa suorat sävelet. Yleensä vihjailut ja sellaset menee multa ohi. Mut silti, mä koin, että mä en ehkä ollu tarpeeks vastaanottavainen tälle tarinalle just nyt. Nyt ku kaikki tuntuu olevan yhtä juhlaa on vaikea samaistua traagisiin tarinoihin.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Elokuva: Citizen Kane [USA 1941]


Ohjaus (ja pääosa): Orson Welles

Mä oon kuullu enemmän ku tuhat kertaa, et tää on maailman huonoin leffa. Ehkä just sen takii tää oli mun mielestä aivan ihq. Mä en tie oonko mä vaan niin sentimentaalinen vai mikä siinä on, mut muhun tehoaa mustavalkoleffat ja niiden tuoma melodraama. Ja tarina oli niin kaunis ja herkkä. Ehkä se kosketti mua jollain levelillä, vaikken ihan täysin Kaneen samaistunu, mut löysin yhtäläisyyksiä kyl
muihinkin ku vaan itseeni. Joo, otin huomioon, että tää saattaa perustua tositapahtumiin (Wikipedia EI ole luotettava tiedonlähde:).

Oon onnellinen, et päätin uhmata kuolevaisuutta ja tuhlata elämästäni kaks tuntia tän parissa. Ja ei, mä en voinu sille mitään, että Orson Welles oli syötävän hyvän näkönen ja iiiihana. Mut niin fanaatikkoa musta ei kuitenkaan tuu, että kun joku tätä parjaa niin menisin henkihieverissä tätä puolustamaan ja vaatimaan että muiden on oltava samaa mieltä ku mä (ihan ku joku Kane jossain leffassa.. =)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Stieg Larsson - Pilvilinna joka romahti (Millenium 3)


"Kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä kiidätetään sairaalaan. Toinen heistä on tietokonenero ja hakkeri Lisbeth Salander, jota syytetään kahdesta murhasta. Hänen päässään oleva ampumahaava leikataan heti. Toinen on Alexander Zalatsenko, vanhahko mies, jota on isketty kirveellä.Tätä ennen Lisbeth on jo haudattu elävältä ja pelastunut täpärästi, mutta hänen ongelmansa eivät suinkaan lopu. Zalatsenko on entisen Neuvostoliiton aikainen palkkamurhaaja, ja nyt hänen tähtäimessään on Lisbeth. Vaikutusvaltaiset voimat haluavat nimittäin vaientaa nuoren naisen ikiajoiksi.Millennium-lehden tutkiva toimittaja Mikael Blomkvist penkoo sillä aikaa Lisbethin salattua menneisyyttä ja pääseekin totuuden jäljille. Hän alkaa kirjoittaa paljastusreportaasia, jonka on määrä puhdistaa Lisbethin maine ja järisyttää turvallisuuspoliisia sekä hallitusta. Vihdoinkin Lisbethillä on mahdollisuus selvittää tilit menneisyytensä kanssa."

***

Nyt on sitten kaikki Milleniumit luettu. Kaksi ensimmäistä englanniksi ja tämä viimeinen sitten suomeksi. Vaikka takakannessa lukee, että tää on paras näistä kolmesta niin ei kyllä mun mielestä. Siis henkilöt oli jo tuttuja ja nuin, mut ekaa alottaessani en tienny millaseen seikkailuun olin lähdössä. Ja tää kolmonenkin tuntu olevan vaan luonnollinen jatkumo kakkoselle, joten ykkönen olis kelvannu ihan hyvin sellaisenaan, yksinäänkin.

Pakko näistä on sen verran sanoa, et aivan hemmetin loistavasti rakennettu koko hommeli. Konkreettista tapahtumaa oli paljon ja vaatii aivan mielettömästi saada ne kaikki järkevään ja luontevaan järjestykseen, että pysy jännityksessä mukana.

Yks mitä mä jäin miettii oli, et miten ihmeessä se Erika pysty rakastamaan sekä Mikaelia että omaa aviomiestään. Ja se asetelma oli jotenkin ihan hullunkurinen. Ei pahalla tavalla ollenkaan, mut erilainen ja jokseenkin ehkä mukavaki, piristävä. Mut mä jäin oikeesti miettii, et oisko se mahdollista.. Mä en kyl päässy mielikuvamatkallani sellaseen pisteeseen, missä sellanen asetelma olis mahdollista. Mut se oli jotenki erikoinen ja siinä mielessä hyvä, ja tekihän sekin osaltaan Erikan "läheiseks" omalla tavallaan, vaikka itse lehti toimikin vähän sivuosassa, tai paremminkin yhtenä näyttämöistä.

Kuitenkin, mä koin hyvin vahvasti, että Lisbeth oli tän koko trilogian päähenkilö (ja varmaa oon ihan ainoa :), mut silti mulle jäi vähän epäselväks Lisbethin ajatusmaailma ja persoona. Mä en ehkä päässy ihan selville millanen kasvuprosessi tässä käytiin läpi, mistä lähdettiin mut jokseenkin sain kuvaa siitä mihin päädyttiin, vaikka tokkopa se nyt ihan onnistuu kun ei tie mist on lähdetty :)

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Elämäni kirjoina -haaste

Tarkoituksena on siis vastata kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Tämä haaste tuntuu haastavalta, mutta mielenkiintoiselta, joten katsotaan mitä hyllystä löytyy..

Oletko mies vai nainen?
Angie

Kuvaile itseäsi
Supernaiivi

Kuinka voit?
Pilvilinna joka romahti

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Epätoivon kaupunki

Mihin haluaisit matkustaa?
Pariisin Notre-Dame

Kuvaile parasta ystävääsi.
Angels

Mikä on lempivärisi?
Musta torni: Kolme korttia pakasta

Millainen sää on nyt?
New Moon

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Sydänyö

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
I am Legend

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Everything is Illuminated

Millainen parisuhteesi on?
Sadan vuoden yksinäisyys

Mitä pelkäät?
Muistoja pimeästä

Päivän mietelause?
Havahtuminen

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Rahalla saa

Miten haluaisit kuolla?
Syvä uni

Mottosi?
Bridget Jones - Elämä jatkuu

Tää oli mielenkiinotoista ja haastavaa! Ja kivaaa! Mie haastan siut.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Elokuva: Scary Movie 4, USA 2006


Ohjaus: David Zucker
Näyttelijät: Anna Faris, Graig Bierko, Regina Hall

***
Että sillee. Oon nyt sit nähny kaikki Scary Movie:t mitä on tehty. Kaks ensimmäistä pätkäähän oli Wayansin veljesten tekeleitä, ja Anna Faris sekä Regina Hall ovat näytelleet kaikissa, vaikka Wayansit luopuivat kakkososan jälkeen ohjaksista.

Kaksi ekaa olikin musta mauttomampia kuin kaksi viimeisintä. Kolmosleffa on ihan paras, juoni oli eheä ja silti uskollinen huumorille, joka ei ollut niin mautonta kuin aikaisemmissa. Tässä oli kyllä ilmeisesti vitsit muuttuneet lähes poliittisiksi kannanotoiksi eikä eheää juonta ollut nähtävissä juuri ollenkaan. Otettiin kantaa esimerkiksi Bushin käytökseen WTC-iskujen jälkeen ja muutenkin. Eikä tää kyllä naurattanutkaa ku kahessa kohdassa. Ihan oikeesti, kaks kohtaa. Huono saldo, etenkin kun mua on todella vaikea saada edes hörähtämään ääneen.

torstai 16. syyskuuta 2010

Palkinto & paljastuksia


Jesh, kerranki mäki voitin jotain =)
Sain Zephyriltä tämän palkinnon (kiitos kiitos kiitos :), oonki jo ajatellu et oon niin epäkelponen, etten varmaa saa ollenkaa :D Mut itsesääli sikseen ja paljastuksia kehiin. Tämä palkinto sisältää haasteen, jonka mukaan pitää paljastaa itsestään 7 asiaa. Here goes..

1. Opiskelen kauppatieteitä kauppakorkeassa toista vuotta ja minusta tulee isona tilintarkastaja, koska olen niin pikkutarkka, että se on ainoa homma (joka tulee äkkiseltään mieleen ja liittyy koulutukseen jossa olen nyt), jossa pikkutarkkuudesta maksetaan palkkaa. Sitäpaitsi olen aina ja koko ajan oikaisemassa muita ihmisiä, oli kyseessä melkein mikä vaan (ei tietenkään makuasia)..

2. Olen hyvin kriittinen lukija, ja siksi tietynlainen saippua ja imelyys (ottaen huomioon tietysti kontekstin) ärsyttää ja jossain määrin tekee pahaa. Pyrin olemaan objektiivinen, mutta sopivasti myös subjektiivinen, koska en ole ammattikriitikko ja luen koska nautin siitä.

3. Aion oppia kahdesta uudesta, vieraasta kielestä vuoden sisällä alkeet (itsenäisesti). Saksan ja espanjan. Lisäksi opiskelen englantia (of course), ranskaa ja kaipa sitä ruotsiakin, vaikka se on Suomessa toinen kotimainen ja virallinen kieli, joten se ei ole sillä lailla (meidän koulussa ei ainakaan lasketa) vieras kieli, vaikka se toki mulle onkin hepreaa.

4. Olen opiskellut elämästäni 16 vuotta, enkä taida vieläkään tietää miten se olisi kannattavinta toteuttaa.

5. Luovuin pääsiäisenä 15-vuotiaasta kissastani. Hän oli viimeisten vuosien aikana hyvin läheinen, nukkui kanssani, lohdutti ja tiesi kissanvaistollaan milloin minulla oli huono olla. Ulkonäön lisäksi hänessä ei ollut juuri mitään kissamaista, kömpelö, suuntavaistoton, ei osannut oikein leikkiäkään..

6. Peruskoulun jälkeen ilmoittauduin lukioon, johon yhteishaulla olin päässyt. Kuitenkin kaverini pääsi toiseen lukioon ja kävin salaa vanhemmilta ilmoittautumassa sittenkin sinne.

7. Minulla on ollut yhteensä kolme lävistystä, joista ainoastaan yksi on jäljellä. Ensimmäistä lävistystäni pidin miltei viisi vuotta. Korviahan ei lasketa lävistyksiksi. Tatuointeja ei ole, eikä tule, suhtaudun hyvin kriittisesti ihmisiin, joilla on paljon tatuointeja näkyvällä paikalla (esim. tyylii molemmat kädet ihan täynnä ja koko torso, esmes BB-niko n.)

Nyt vetäydyn miettimään seuraavaa siirtoani..

maanantai 13. syyskuuta 2010

Erlend Loe - Supernaiivi


"Minulla on kaksi ystävää. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja sitten minulla on veljeni. Hän ei ole kenties yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k.

Näin alkaa norjalaisen Erlend Loen todellinen läpimurtoromaani, palkittu Supernaiivi, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota. Kirjan 25-vuotias päähenkilö on törmännyt syvään henkilökohtaiseen kriisiin.

Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Hän ei kuitenkaan jää toimettomaksi, vaan alkaa ratkoa ongelmiaan. Pohtia asioita, joiden kanssa hänellä on ongelmia ja asioita, joiden kanssa ei ole."

***

Tää oli mulla autolukemisena, ja siksi siis kesti näinkin kauan saattaa tämä teos loppuun. Oon kuullu Loesta niin paljon ja etenkin tästä Supernaiivista, että oli pakko tutustua tähän. Kieli ja tarinankerrontatapa on omaa luokkaansa. Tosiaan oon ollu varmaa huvittava näky kun luin tän autossa parkkipaikalla loppuun kun se nyt siihen osu, ja hihitelly siel yksinäni.

Jossain määrin alko vähän tökkiä ainainen listojen laatiminen, mutta toisaalta oli mukava lukea mitä päähenkilö oli kunakin päivänä (erityisesti New Yorkissa) nähnyt. Ja pakkohan tässä on miettiä tai väkisinkin mieleen tulee, että ei kukaan voi keksiä tällasta, tän on pakko olla jossain määrin totta, sen verran yksityiskohtasta kuvailua.

Erilainen lukukokemus ja taatusti aion lukea Loelta vielä jotain muuta, ei todellakaan jääny tähän! :)

lauantai 11. syyskuuta 2010

Stephen King - Musta torni V: Callan sudet


"Revolverimies Roland ja hänen seuralaisensa jatkavat edelleen matkaansa kohti Mustaa tornia. He siirtyvät Keski-Maailman metsistä tielle, joka vie heidät rauhalliselle maanviljelijöiden asuttamalle rajaseudulle. Rauha on kuitenkin tilapäistä, sillä yhteisöä uhkaa suuri vaara: Callan sudet ovat kokoontumassa jälleen. Maanviljelijäyhteisö ei voi selviytyä ilman apuvoimia.

Roland ja kumppanit ovat kahden vaiheilla: toisaalta pitäisi jatkaa matkaa, toisaalta jäädä auttamaan pulassa olevia. He panevat kaikkensa peliin ja valmistautuvat kohtaamaan tuntemattoman vihollisen. Vaarat ovat moninaiset, sillä vastustaja on arvaamattoman viekas, mutta taistelu on käytävä Keski-Maailman tulevaisuuden vuoksi."


***

Onhan siitä jo vierähtäny vuosi (vaan???), kun sain Velhon luettua. Taannoin meinasin ruveta lukemaan IT:iä mut Mustan tornin metsästys ja revolverimiesten tarina alko kiinnostamaan niin paljon, et oli pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Olin päässy johonkin sadan sivun kieppeille sillon heti Velhon jälkeen aloitettuani, joten oli vähän sekavaa alottaa siitä. Toisaalta selasin kyllä niitä juttuja joihin siinä viitattiin. Eikä haitannu yhtää, tarina vei mennessään.

Asiaan: oon kuullu yhden sun toisen sanovan, että Velhon jälkeen olevat on pettymyksiä ja joku oli jopa jättäny Callan sudet joskus kesken. Ihmettelen vaan miten on pystyny??? En voi väittää etteikö ennakkoluuloja/odotuksia olis syntyny, ja tää ylitti ne kaikki, positiivisesti! Ajattelin, et on mahdotonta siis aivan mahdotonta jatkaa näin hienoa kertomusta, mut King teki sen taas. Oon edelleen sitä mieltä vahvasti et King on kingi tarinankertoja.

Pitkästä aikaa sai uppoutua oikeen kunnolla johonkin tarinaan, siis joka on niin utopistista, et se melkein vois olla totta. Mä jotenkin koin/koen eläväni tavallaan siinä aivan uskomattoman ihmeellisessä maailmassa, jonka Roland on tuonu tullessaan. Ehkä mä oon vähän ihastunutki Rolandiin..

torstai 26. elokuuta 2010

Retkahdus-petkahdus-notkahdus

Hyvä uutinen on se, et keksisin ittelleni ratiorajan, se on 0,75. Kun se tulee täyteen, saan taas lainata kirjaston antimia. Huono uutinen on se, että mun lukemattomien kirjojen määrä nousi tänään kolmella, kun kävin kirppiksellä. Huono ja huono uutinen, no siis ration kannalta se on huono, mutta mun mielestä ne on niin ihquja. Yks Stephen King, Umberto Eco ja Arturo Pérez-Reverte. Mmm.. Mä tykkään muutenkin Liken kirjoista, ne on ensinnäkin aivan ihanan näkösiä ne kannet ja siks toiseks ne julkasee vähän "ronskimpaa" (underground) kirjallisuutta.

lauantai 21. elokuuta 2010

Lainatut muuttuu ratioksi

Nyt on semmonen juttu, että mun pitää nyt kyl jättää noi kirjaston kirjat rauhaan ja ruveta lukemaan omia hyllyjä tyhjemmäks. Omistan täl hetkellä 114 kirjaa, joista 78 on lukemattomia ja ratio kuvastaa siis luettujen suhdetta lukemattomiin nähden. Aion nyt tehdä pyhän lupauksen (en siis vanno vaan lupaan ainoastaan yrittää) nostaa ration johonkin tiettyyn lukuun, ennen kun saan taas lainata ja lukea kirjaston antimia. Pulma vaan on se, etten oikeen keksi mikä olis sellanen hyvä suhdeluku, johon se pitäis nostaa... any ideas?

Bernard Shaw - Pygmalion


A romance in five acts.

***

Ensimmäinen näytelmä. Ja aivan ihana sellainen. Luin ensimmäiset neljä kohtausta ääneen, joka oli aivan ihanaa. Sai jotenkin ite muokata niitä henkilöhahmoja erilaisilla aksenteilla, ja näytelmät näköjään antaa paljon enemmän liikkumavaraa mielikuvitukselle. Tähän tarinaan perustuu ilmeisesti My Fair Lady ja ku katoin Pygmalionista tietoja, niin tää nimi viittais Ovidiuksen Muodonmuutoksia -teokseen, jossa on monia yhteenkietoutuneita tarinoita. Kyseinen teos löytyy runoista ja johon aion mielenkiinnosta joskus jonakin päivänä tutustua.

tiistai 3. elokuuta 2010

F.E. Sillanpää - (Silja) Nuorena nukkunut

Tähän ei yksinkertaisesti oo mitään olemassa olevaa takakannen tekstiä, joka olis kunniallista laittaa. Vaikka kertomus alkaa lopusta, eikä siis loppu sinänsä tule yllätyksenä, on tarina jollain lailla kaunis ja puhdas. Kauniilla suomenkielellä kerrottuna.

Tarina tempasee mukaansa, vaikkakin mulla oli vähän hankaluuksia, kun tuppasin menemään vähän sekasin asioissa. Jotenka keskittymistä vaatii, että saa kaiken irti. Luulin pitkään, että yksi henkilö oli kuollut, mutta ei se sitten ollutkaan (ups).

Voi olla, että oma kesäfiilis (=levottomuus, keskittymättömyys, lyhytpinnaisuus, väsymys..) vaikutti huonolla tavalla tarinan vastaanottamiseen. Se ei tehnyt mitään maatajärisyttävää vaikutusta (kuten ehkä Kiannon Punainen viiva), mutta harvoin (eli ei koskaan ennen) olen lukenut näin kaunista suomenkieltä. Se täytyy mainita monta kertaa, ettei vaan jää sanomatta. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin teoksiin, jotka luen pidemmällä aikuisiällä (ts. keski-iällä?) uudestaan, kuten suurimman osan suomalaisista ikivihreistä teoksista.

Tätä harkitessaan luettavaksi kannattaa varmistua, että on pääkoppa niin sanotusti kondiksessa, toisin ku mulla oli.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Keskeneräisistä

Norman Mailer - Pyövelin laulu

Joo, mun on tunnustettava, että pääsin 800 sivulle asti kunnes tajusin, että tää on elämänkerta. Kaikki on totta, totisinta totta. Senpä tähden, mun täytyy alottaa tää alusta, koska se on vaan niin iso juttu. Tästä menee kaikki hienous ja rankkuus kun ei sitä tajunnu. Vaikka mulle yritettiin sitä sanoa, niin en ottanu sitä tietoa vastaan koska tää oli liian rankkaa ollakseen totta. Ja miten pelkistetysti kirjotettu. Ei mitenkään kaunistellen, vaan just niinku se on. Just sellasesta mä tykkään. Ihmisten väliset kanssakäymiset sais olla enemmän tän tekstin kaltasia, raakaa suoraa puhetta niin ettei jää mitään tulkinnan varaa. Mut toisaalta jotkut ihmiset ei kestä sellasta ja munkin pitää olla hienotunteinen muita kohtaan ja ottaa ne huomioon ennen ku rupeen laukoo totuuksia päin pläsiä.


F.E. Sillanpää - Silja nuorena nukkunut

Tän oon halunnu lukea jo jonkun aikaa. Mutta niinku kaikissa kirjoissa, mulle tulee stoppi jossain kohtaa. Ehkä sen takia niin moni on jääny kesken. En oikee tie mistä se voi johtua, mut jotenkin jos kirja ei mee nopeesti tai saa sitä luettua loppuun nopeesti, turhaudun enkä jaksais oikee keskittyy enää. Joo, ehkä mä en oo parhaimmilla lukufiiliksillä, mut haluaisin lukea ja nauttia lukemisesta. Jotenkin se ei nyt oo onnistunu viime aikoina.

Jane Austen - Emma

Tän jätin suosiolla kesken. Kun ei ollu Austen-fiilistä niin ei ollu. Ja nykyään suon itelleni sen, et voin jättää kirjan kesken ja palata siihen sitten kun tuntuu siltä.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Stephen King - The Girl Who Loved Tom Gordon


"Nine-year-old Trisha McFarland strays from the path while she and her recently divorced mother and brother take a hike along a branch of the Appalachian Trail. Lost for days, wandering farther and farther astray, Trisha has only her portable radio for comfort. A huge fan of Tom Gordon, a Boston Red Sox relief pitcher, she listens to baseball games and fantasizes that her hero will save her. Nature isn't her only adversary, though - something dangerous may be tracking Trisha through the dark woods."

***

Sain pitkästä aikaa luettua jotakin ihan loppuun asti. Tää oli parvekelukemisena, ku oli vähän heikko olo niin tuli sitä sitten luettua siellä ja maattua. Kirja oli sopivan ohukainen, mut ihan pakko on sanoo heti aluks, et joutu mun kärsivällisyys koetukselle. En yleensä ota selvää kirjoista sen enempää ennen lukemista, hyvin harvoin edes luen takakantta. Mut tässä olin alussa jo ihan et kamoon, ei kai tää nyt tätä voi olla pelkästään koko kirja. Ja mun kärsivällisyys sai oivaa harjotusta. Harjottelun tarpeessa se tuntuu olevan muutenkin.

Kuitenkin, luin enkuks, vaikka jotkut sanat oli vähän oudompia, no ei nyt kauheesti oo metsä- ja samoilusanastoa tullu opeteltua, mut kyllä sen nyt siis ymmärsi, ainaki pääasiat :). Ja mun oli ihan pakko lukea eteenpäin, koska mun vaan oli pakko saada tietää miten, oi miten??? Mut ei tää kyl valitettavasti kauhun puolelle menny, eikä tää kyl ollu oikee trilleriäkään. Psykologinen.. mm, tutkistelumatka itseensä, jossa miljöönä on metsä ja tutkistelijana sinne eksynyt pikkutyttö. Kingille ominainen elementti löytyi kyllä tästäkin.

Oli muutes eka King enkuks.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Hiljaiseloa

Yksinkertaisin syy hiljaiselolle on: en ole saanut luettua mitään vähään aikaan. Monta olen saanut aloitettua, mutta yhtäkään en ole kuluneen parin kuukauden aikana saanut päätökseen. Ajattelin kuitenkin tehdä hieman listaa siitä mitkä nyt ovat keskeneräisiä ja koota ajatuksia niistä, ehkä se motivoi jatkamaan innokkaammin ja ehkä kommenttien myötä jopa innostumaan niistä uudelleen.. (?)

Jane Austen - Emma

Pitkään pitkään olen halunnut lukea Emman, enkä oikein itsekään tiedä tarkkaa syytä miksi. Leffasta olen joskus nähnyt alun, mutta olin liian nuori (lapsi) ymmärtääkseni siitä mitään (olin turhautunut koska Emman yritys saada mies kiinnostumaan ystävättärestään vaikka tämä oikeasti kiinnostuikin hänestä itsestään oli tyhmä idis). Sen jälkeen kun katsoin Eksyin Jane Austenin maailmaan opin ymmärtämään tätä kirjallisuuden lajia syvemmin.

Mutta, jostain syystä tämä ei sytytä. Liian pitkäveteinen ja totta puhuakseni olen lukenut sitä niin pitkään ja harvakseltaan että koko hienous on kadonnut, ja olen jo hieman sekaisin henkilöistäkin.

Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla

Tämä on mainio historian kuvaus ja aivan mielettömän ihana kuvaus sen ajan (kuvitteellisista(?)) henkilöistä. Mutta vaikka olen päässyt toiseen kirjaan asti (yhteisnidos) on tullut tenkkapooo vastaan. Ja mitä harvakseltaan luen sitä ulapalle menen kun sitä luen. Ja kun yöpöydällä on kaksi tiiliskiveä (ks. seuraava kohta) niin siihen toiseen tulee tartuttua helpommin (ks. taas seuraava kohta :))

Norman Mailer - Pyövelin laulu

Tämä oli poikaystävän ehdotus. Alku oli aivan lumoava, mutta nyt kun jankataan sitä vankilakohtaa edes takaisin, olen aivan puuduksissa. Mutta Linnaan verrattuna teksti on sujuvaa, helppo ymmärtää (eli ei tarvitse vääntää rautalangasta ymmärtääkseen lukemaansa) niin silti tarina itsessään junnaa liikaa paikallaan. Haluan lukea kirjat niin, ettei ne kestä ikuisuuksia (hmmh), vaikka toisaalta pitkä ja iso teos on mukava, kunhan se pitää mielenkiintoa yllä ja pitää otteessaan.


Plus näiden lisäksi on ne ikiteokset jotka ovat vielä kesken, ja tulevat olemaan tätä menoa vielä pitkäänkin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

José Saramago - Kertomus sokeudesta

Kun Kertomus sokeudesta ilmestyi alkukielellä vuonna 1995, José Saramago sai Prémio Camoes -palkinnon, joka on portugalilaisen kielialueen merkittävin kirjallisuuspalkinto. Saramagon romaanin merkitys on kuitenkin yleismaailmallinen. Se paljastaa kulttuurin haurauden, sen miten kenestä tahansa voi poikkeustilanteessa paljastua peto. Romaani on perustaltaan jännittävä katastrofikertomus, mutta se on myös allegoria todellisen maailman sokeudesta, jonka seurauksista lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä kärsivät.

***

Luulin jo hetken että tää on taas yks ikuisuusprojekti, mut sainhan sen loppuun, vihdoin ja viimein. Mä en yleensä lue takakansia tai muuta, enkä sitä tehny tälläkään kertaa. Olin ehkä vähän pettyny, ku tajusin et tätä tää koko tarina on. Ja kappalejakojen harvuus ja ihmisten puheet oli erotettu pilkuilla ja pelkillä isoilla alkukirjaimilla. Oli vaikeuksia ensi sopeutua siihen, mut jotenki se kuitenkin sopi itse tarinaan.

Mä oon kuullu et jotkut on kokenu tän ahdistavana. No, joo onhan se sitäkin, varmaan joillekkin, mut mua jotenkin asia koskettaa. Mä tiedän millasta on olla sokea, metaforisesti, ja sitten näkevä sokeiden joukossa. Se on aika rankkaa. Samaistuin kyllä lääkärin vaimoon. Sinänsä ei mitään uutta, eikä maailmaa mullistavaa. Joillekin se voi sitä olla, ehkä niille jotka on vielä sokeita.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Elokuva: Avatar, USA 2009


Ohjaaja: James Cameron
Näyttelijät: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver

Been there, done that. Siis ei täs ollu mitään muuta uutta ku grafiikka (tai mikskä sitä nyt nimitetää?). Mulle tuli tosi vahvasti mieleen sellanen lasten piirretty elokuva ku Fern Gully - Viimeinen sademetsä vuodelta 1992. Tää oli ihan ku aikuisten versio siitä. Ja mua voi ärsyttää jenkkitouhu, hyvä leffa pilataan sellasella teennäisellä dramatisoinnilla, hei kamoon. No, okei mä myönnän, valitettavasti se vetoaa, mut mua se vaan lähinnä oksettaa ja etoo. Tää on niin klassillinen asetelma, et huimaa. Mua kiinnostaa ja muhun vetoo älylliset leffat ja leffat joissa on "tavallinen" juoni jos se on toteutettu erikoisella tai ennen näkemättömällä tavalla, mut ei sen silti tarvii olla hyvä vaikka se onki ennen näkemätön. Mä jossain vaiheessa lopetin kattomasta leffoja koska niillä ei ollu mulle mitään tarjottavaa.

Ja valitettavasti tää menee nyt Laskijan puolelle. Oon pettyny jenkkileffoihin, joissa ei uskalleta tehdä omintakeisia ratkaisuja.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Elokuva: Chloe, USA 2009


Ohjaaja: Atom Egoyan
Näyttelijät: Julianne Moore, Liam Neeson, Amanda Seyfried

Joo, tää oli aika kipee. Siis jotenki tosi sairas. Hyvä idis ja noin, mut turhan epäselvä ja no, kummallinen. Asiaan voi toki vaikuttaa se, et mä oon niin tottunu aina funtsii etukäteen et mitä tapahtuu ja kuka kusettaa ja ketä jne. et sit meen ihan sekasin siitä mitä siin leffas todellisuudes tapahtu. Mut toteutuksesta ei paljon valittamista. Ehkä mä kuitenkin vähän ihmettelin sitä ikkunan läpi putoamista, et ei siit oikeesti voi delaa, jos niin matalta tippuu. Mut ehkä joku voi, tai näköjään joku voi.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa


"Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo.
Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta."

***

Hmm, miten mä teilaan tän vaikuttamalta ahdasmieliseltä ja tunteettomalta..? No, okei, alotetaan krediiteistä. Musta kirjottaja on luonu tarinan uskottavaks, tai siis musta se oli uskottavaa, että vaikka Mariam oli ensin tosi etäinen Lailaa kohtaan niin sitte se aika pian suli siihen ja niistä tuli ystävät. Eli siis vaikka tapahtumat tapahtu tosi vilkkaasti, ne oli melko uskottavia.

Ensin mä ajattelin, et no onneks täs ei oo tätä draamaa, siis sellasta kunnon ah, oi Brooke olet niin ihana ja kaunis -draamaa, eli siis mun sanastossa se on sitä Hollywoodroskapaskaa. Mutta olihan siellä sitäkin. Ja ehkä alku oli vähän pitkä ja loppu oli taas vähän töks. En ole pahoillani, jos joku kauhistuu mun arvostelusta, mut musta tässä itse tarinassa olis ollu potentiaalia, mut se oli pilattu vaikka millä, vaikka mun täytyy kaikesta mun kritiikistä huolimatta sanoa, että tarina kesti ne kyllä hyvin. Eli siis ihan ok. Mä en voi olla mainitsematta, että mulla oli vähän tai todella paljonkin sellanen ennakkoajatus että tää kirjailija on Lähi-idän Torey Hayden, joka on myös mun tuomittujen listalla.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

A kuin Atwood - Oryx ja Crake


"Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Yksinäinen mies nimeltä Snowman harhailee meren rannalla. Hän on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Seuranaan hänellä on heimo ihmisennäköisiä olentoja, jotka pitävät häntä pyhänä miehenä. Nämä virheettömät vihreäsilmäiset kloonit ovat yksinkertaista väkeä, jotka syövät ruohoa ja parittelevat vain kiima-aikoina, ja heistä on hänelle hyvin vähän lohtua. Kerran Snowmanin nimi oli Jimmy ja hän kuului luontoa muokkaavaan hyväosaiseen eliittiin ystävänsä Craken ja rakastettunsa Oryxin kanssa. Nyt hän koettaa selviytyä vihamielisen luonnon keskellä ja käy mielessään läpi mennyttä elämäänsä. Katastrofiin johtaneet tapahtumat avautuvat vähitellen, kun Snowman tekee vaarallisen matkan kohtalokkaan Paradiisi-projektin syntysijoille."

***

No, tän lukeminen kesti jonkun aikaa. Liian kauan aikaa. Jotenki mua häiritsi se, ettei siinä oikee päästy kunnolla vauhtiin ja mä koin asiat tosi sekaviks. Hienoushan on siinä että tarina ja sen eri aspektit käy ilmi silleen pala palalta, mut mä olisin kyl henkilökohtasesti kaivannu sellasta suoraa puhetta tai tekstiä. Ja sen takia tän lukeminenkin kesti tovin. En vaan jaksanu lukea jotain pitkää sepustusta jostain millä ei loppupeleissä ollukaan mitää kovin suurta merkitystä. Ja siks toiseks, mulla kesti pitkään ennen ku jotenki osasin yhdistää nimen tarinaan. Siinä puhuttiin kyllä molemmista, mut vasta ihan ihan lopussa nää kaks tosiaan jopa tunsivat toisensa. Emmä tiedä. Mä luulin ihan oikeesti että Atwood on joku perusromantiikan ja hömpän kirjottaja, ja siks se on ollu mun tuomittujen listalla. Mut sainpas ainaki maistaa omaa tuomitsemistani, koska tää oli aika fiksu ja jotenki tosi pelottava kuva siitä mihin maailma voi olla menossa noin geeniteknologian kehityksen näkökulmasta.

Ja olihan tää ihan kiva kuvaus ihmisistä, Lumimiehestä, Oryxistä ja Crakesta, vaikka tosiasiassa nää tyypit jäi mulle kohtalaisen pinnallisiks tuttavuuksiks, ja herättivät jopa ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Eli, ei kovin ehyt kuva jääny mulle tästä. Mut ymmärrän, että joku innostuu tästä ja ihastuu ikiajoiksi.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Jane Austen - Northanger Abbey


"Seitsentoistavuotias Catherine Morland rakastaa kauhua ja tahtoo sankarittareksi. Rauhallinen maalaispappila ei tarjoa suuria mahdollisuuksia moiseen. Onneksi hän pääsee Bathiin, saa uusia ystäviä ja kutsun vierailla heidän kodissaan, vanhassa luostarissa. Joko täyttyvät hänen hurjimmatkin toiveensa? Mitä hirveitä salaisuuksia mahtavat kätkeä nuo ikivanhat muurit?

Northanger Abbey on Jane Austenin hilpeänkirpeä satiiri aikalaisilleen niin rakkaista "goottilaisista" kauhuromaaneista. Hänen piikkinsä eivät ole menettäneet hiukkaakaan terävyydestään vieläkään, lähes kaksisataa vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen!"

***

No joo. Mä en tajunnu. Siis missä se satiiri oli? Multa meni ihan ohi. Ja musta se, että tää ei ollu niin Austenia ku muut eikä kuitenkaan ihan selkeesti jotain muutakaan.(kauhua tms). Mä ymmärsin varmaan ihan väärin ton sankaritar-jutunkin, koska mä luulin et se Catherine oli ihan oikeesti joku sankaritar, vaikka takakannen tekstissä ihan selvästi lukee, että Catherine tahtoo sankarittareksi. Ja siks toiseks, mä en tie mitään minkään Radcliffen kirjotuksista, joten se voi vaikuttaa ton satiirin ymmärtämiseen.

Ja tää oli aivan järkyttävä painos tästä kirjasta. Tekstii oli kulmasta kulmaan hullun pienellä rivinvälillä et meni vähemmästäki rivit sekasi. Ja mainittakoon vielä, et mä luulin et Northanger Abbey oli kirjan päähenkilö. Mitä se tavallaan olikin..

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Elokuva: Vuohia tuijottavat miehet (The Men Who Stare at Goats), USA 2009

Ohjaus: Grant Heslov

Okei, tää meni yli mun ymmärryksen. Siis tää aihe, minkä viitattiin vahvasti pohjautuvan tosiasioihin, oli aivan liian iso mun päähän. Siis että USA:n armeija käyttää New Age -liikettä yhdessä paranormaalien kykyjen voittaakseen viholliset. Eli tappamattomia aseita.

Sitäpaitsi täs oli monta sellasta hahmoa, jonka tarkotus jäi mulle täysin mysteeriksi, niinku esim. Larry (Kevin Spacey), siis mä en tajunnu sitä ollenkaan. Mä en tajunnu koko leffasta yhtään mitään. Muuta ku sen, että toimittaja tekee elämänsä jutun ja sitte se sivuutetaan nätisti mediassa. Ok. Mut siihen se loppu mun ymmärrys. Mä hoen tätä näköjään koko ajan, koska mä en tajunnu.

Trailerin perusteella mä odotin komediaa. Olihan siinä sitäki, mut enemmän mä olisin arvostanu sellasta jotain selkeetä linjaa. Oliko sen tarkotus olla sekasikiö, vähän kaikkea? Jos mä ajattelen asiaa siltä kantilta, että George Clooney on sodanvastanen (tms.) niin siltikään tää ei aukee mulle. Kenelle tässä naurettiin vai naurettiinko kenellekään?

Harvinaisen mysteeri elokuvaks. Eipä oo tainnu ennen näin mysteeriks muodostua mistään leffasta aikasemmin. No, saavutus sekin.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

E kuin Evanovich - Kahta kovemmin


"Ensin rahat -dekkarissa Stephanie Plum keplotteli itselleen ammatin palkkionmetsästäjänä. Kun virkavallan koura jää odottamaan valtakirjaa, ottavat Stephanien manikyyriä kaipaavat sormet kohteestaan lujasti kiinni. Väliäkö sillä, että hän pyörtyy jo katsoessaan Reservoir Dogsia.

Toisessa Plum-tarinassa kirjailijan vauhti sen kuin kasvaa, vaikka hänen sankarittarellaan onkin käynnistysvaikeuksia. Plumin auto on varastettu, ja varalle löytyvä näyttävä Buick tekee varjostuspuuhat lähes mahdottomaksi. Tuorein takaa-ajo vie Stephanien hautaustoimistoihin. Eräältä vainajalta puuttuu sormi, ja saatuaan postissa eräitäkin elimiä Stephanie päättää turvautua poliisituttava Joe Morelliin. Yhteistyö ei ole saumatonta, mutta vaikka Stephaniella onkin sydäntä jättää mies niille sijoilleen puolialastomana, hän muistaa aina heittää tälle aseen turvaksi."

***

Mä ajattelin merkitä tollalailla aina kun on kyseessä aakkoshaasteen opus. Siis ensin mua kyrpi et jouduin lukee tän suomeks, mut loppujen lopuks olin siitä vaan hyvilläni, koska mulle aukes huumoriaspekti ihan uudella tavalla.

Tää ei ollu mun mielestä niin menevä ja jännä ku eka. Mutta aivan loistavaa ajanvietettä, siihen niin täys kymppi. Nauroin ihan ääneen ja saatoin jossain bussissa istuessani ajatella jotain kohtaa ja hymyillä itekseni. Sellanen mukava välipala vakavasti otettavien klassikoiden yms. välissä.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

C kuin Cunningham - Koti maailman laidalla


"Loistavan Tunnit-romaanin tekijän mestarillinen teos nykymaailman hauraista ja monimuotoisista ihmissuhteista.

Koti maailman laidalla kertoo 70 –lukulaisista, jotka olivat liian nuoria joutuakseen Vietnamin sotaan, mutta tarpeeksi vanhoja ihastuakseen hippiaatteeseen ja –musiikkiin. Heidän mekkansa oli Woodstock. Heidän nuoruutensa meni pilvessä. Heidän unelmansa oli olla erilainen.


Jonathan on hyvän perheen poika, pohdiskeleva ja epävarma. Äitinsä menettänyt Bobby on vähäpuheinen mykkyyteen asti. He kasvavat yhdessä, kuuntelevat samoja levyjä, rakastavat toisiaan. Aikuisuuden kynnyksellä he kadottavat toisensa, kunnes vapaan rakkauden papitar Clare saattaa heidät yhteen. Kun Clare alkaa odottaa lasta, kolmikko muuttaa maaseudulle. He perustavat kodin, jossa jokaisella on ennalta arvaamaton paikkansa, isänä, äitinä, lapsena ja rakastajana.


”Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaisee sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunningamin Koti maailman laidalla.” – San Diego Tribune


” Pitää suorastaan maagisella otteella lukijan hallussaan.” - Eeva"


***


Tää oli henkeäsalpaava. Tää todella piti otteessaan ja jollain kummallisella tavalla tuntu ihan ytimissä asti, tai ytimiä myöden. Tän kuvaamiseen ei yksinkertaisesti oo sanoja, se pitää ehdottomasti itse kokea. Ja mä uskon, että sillä on todellakin vaikutusta, ettei mulla oo yhtään loppuunsaatettua kirjaa kuukauteen takana. Se anto mahdollisuuden tai se anto ennemminkin tilaa tälle vaikutukselle. Eläytymiselle, sitä mä uskoakseni koin ja vahvasti. Vaikken pystyny samaistumaan niin kieli oli aivan omaa luokkaansa. Täydellistä, hyvin ymmärrettävää ja aivan totaalisen - täydellistä. Erittäin hyvä kuvaus toi San Diego Tribune -lehden kuvaus. Se on just sitä, allekirjotan sen täydellä sydämelläni.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan vauva

"Mitä? Onko vauvan saaminen muutakin kuin tavaroiden ostamista?

Hupsu ja hurmaava tuhlari Becky Brandon on raskaana ja vinguttaa Visaa kahden edestä. Vaatiihan tulossa oleva vauva ehdottomasti viidet vaunut, kolmet sängyt, satoja haalareita, töppösiä ja kaikkea muuta ihanaa, mistä Beckyn on vaikea pitää näppinsä irti. Shoppailu kun parantaa aamupahoinvointia! Ja venyvimpiin varusteisiin voi sonnustautua myös itse.

Beckyn mielestä vatsassa potkivalle perilliselle kelpaa vain paras, joten hänen on perehdyttävä huolellisesti siihen, mikä on vauvatamineissa in ja out. Myös uuden kuuluisan synnytyslääkärin vastaanotolle Beckyn on päästävä. Tähtitohtori on kaunis, älykäs – ja Beckyn tsiljonäärimiehen Luken entinen tyttöystävä! Heillä taitaa olla edelleenkin keskenään jotain sutinaa… Onko siis Beckyn täydellinen elämä romahtamassa? Tuleeko hänestä kolmas pyörä avioliittonsa?"


***

Tää oli huomattavasti kehnompi ku aiemmat. Ennen sentään on noudatettu samaa kaavaa: Becky joutuu sotkuun ja vaikeuksiin ja kuin ihmeen kaupalla selvittää kaiken viime hetkellä. Mut tässä ei ollu yhtään samoja aineksia ku aikasemmissa. Tuntu että kirjailijalla on ollu vähän pakko kirjottaa lisää näitä vaikka idea on loppunut, koska yllätys yllätys: ne myy! Se on syy minkä takia niin paljon tänä päivänä raiskataan hyvää matskua ja potentiaalia, enkä nyt puhu pelkästään kirjallisuuden saralla. Mahiksia ei anneta enää luovalle taiteelle tai ideoille, kaikki täytyy pusertaa väkisin ku paine on niin kova joka suunnalta. Mutta, ei tää siis huono ollu, viihdyttävää peruskauraa mut tästä jäi puuttumaan olennainen, sielu tai sellanen "henki". Ja se kyl kieltämättä vähän harmittaa.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

P kuin Paasilinna - Jäniksen vuosi

"Toimittaja Vatanen on saanut tarpeekseen työstään, vaimostaan, koko kaupunkilaisesta elämänmenostaan. Yhtenä päivänä, ilman varoituksia, hän jättää kaiken taakseen ja hyppää suureen seikkailuun: suunnistaa tiepuolesta löytynyt jänis seuranaan luontoon, todelliseen vapauteen.

Vatasen ja jäniksen ihmeellinen seikkailu läpi Suomen on riemastuttava lukukokemus, hauska ja haikea. Kiejan pohjalta teki Risto Jarva yhden unohtumattomista elokuvistaan."

***

Luin tän joskus lukiossa äikän kurssia varten ja tein kirja-analyysin, josta sain 6. Ja se oli mun mittapuussa huono. Mut ehkä se kertoo siitä, et mä en osaa lukea Paasilinnan teoksia. Niissä on jotain ja silti ne jää mulle hämäriks. En tajuu. Ne on tarinoita, paikoin jopa tylsiä kuvauksia, ja tuntuu et tässäkstää oli. Että missä pointti? Jos joku osais valottaa mulle ja auttaa mua tulkitsemaan niin oisin forever greatful.

Kai mulle jotain tästä jäi. No ainaki se jänis. Se oli niin ihana ja inhimillinen. Varsinkin siinä ku se nukahti nuotion vierelle ihan rikkipuhkipoikkina. Ja musta oli jotenki tosi liikuttavaa miten Vatanen koki sen luontokappaleen niin tärkeeks, jänis meni kaiken muun edelle.

No, paljon muuta sanottavaa mulla ei sitte lienekään. Toi ajatus ja tunne on niin päällimmäisenä etten ilmeisesti kykene näkemään muuta.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Lisa See - Lumikukka ja salainen viuhka

"Lumikukka ja salainen viuhka on sydämeenkäypä kertomus kahdesta erilaisesta, kohtalon sattumalta yhdistämästä tytöstä 1800-luvun Kiinassa. Lilja syntyy vaatimattomaan maanviljelijän perheeseen, mutta hänen onnekseen koituvat poikkeuksellisen kauniisti sidotut jalat. Ne takaavat hänelle sosiaalisen nousun ja hyvän avioliiton. Samalla Lilja saa elinikäiseksi ystäväkseen varakkaan perheen tyttären Lumikukan.

Sisätiloihin suljetut, lähes liikuntakyvyttömät tytöt pitävät yhteyttä toisiinsa salaisen viuhkan avulla. Vuosien varrella he tallentavat siihen vain naisten osaamalla nu shu -kirjoituksella elämänsä käänteet: järjestetyt avioliitot, äitiyden onnen, sodan kurimukset ja traagiset menetykset. Mutta niin arvokas kuin ystävyyssuhde Liljalle ja Lumikukalle onkin, sekin on altis ristiriidoille. Muutama harkitsematon sana ja teko saavat vahvan siteen murtumaan.


Liljan ja Lumikukan tarina on kurkkuakuristavan kaunis. Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisestä elämästä suljettujen seinien sisällä. Se luotaa myös lumovoimaisesti naisten välistä ystävyyttä, sydämen syvää rakkautta, jota Lilja ei osaa arvostaa tarpeeksi ennen kuin on liian myöhäistä.
Lumikukka ja salainen viuhka on romaani, joka jää mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa."

***

Tätä on ylistetty, enkä oo tainnu kuulla yhtään semi-arvostelua. Nyt tulee sellainen. Mä tykkäsin ihan hirveesti alusta, vaikka se oli pitkä, mut jotenki pääsi sisälle siihen kulttuuriin ja miljööseen hyvin. Mut sit yhtäkkiä jossain puolessa välissä mentiin tyyliin vuosi ja lause. Ja loppu oli kiihtyvällä vauhdilla.. no loppuun. Ja musta se jotenki söi tietynlaista uskottavuutta. Se oli vähän niinku hutasemalla hutkittu juttu. Mä en ainakaan kyenny eläytymään loppupuolella läheskään samoissa määrin ku alkupuolella. Joteski se oli sitäpaitsi vähän ennalta-arvattava, vaikken mitenkään kovasti edes yrittäny miettiä mitään tietoisesti. Iha ookoo-pookoo, mut jo pelkästään miljöön ja kulttuurin takia kannatti lukea, oli se mielenkiintoista, vähän niinku olis ollu kantotuolissa ja kurkkinu verhon raosta :)

lauantai 16. tammikuuta 2010

Virginia Woolf - Mrs. Dalloway

""Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat."

Virginia Woolfin (1882-1941) romaanin päähenkilö on seurapiirirouva Clarissa Dalloway, jonka elämää tarkastellaan yhden ainoan päivän ajan. Mutta tuohon päivään, jolloin Mrs. Dalloway näennäisesti on uppoutunut juhlien viime hetken järjestelyihin, mahtuu naisen koko elämä. Modernin romaanin uranuurtajan taiturimainen tajunnanvirtatekniikka elää vivahteita täynnä."

***

Tän postaaminen on tosiaan kestäny, kun en kertakaikkiaan tiedä mitä mun päässä liikkuu. Joo, se oli aika vaikeaselkoinen jossain määrin. En tienny välillä että kenestä puhutaan, puhutaanko ylipäänsä kenestäkään vai onko nää jonkun ajatuksia. Mut siltä osin kun ymmärsin niin ihan kiva kokemus. En kyl suosittelis välipalaks, varsinkaan jos on joku oikeesti kesken, koska sit ne ajatukset sekottaa vaan lisää, vaikkei se tietoista siis oliskaan. Mut kuitenkin, mulle tuotti erinäisiä vaikeuksia.

Nyt ku mä oon koittanu enemmän tai vähemmän tietoisesti ajatella et mitä mä oikeen luin, niin kyl mä jonkinlaisen jonkinasteisen kokonaiskuvankin sieltä ehkä saan hahmotettua. Ainaki se oli jännä miten kaikki päähenkilöt tavalla tai toisella kytkeyty toisiinsa. Oisko tää pitäny kategorioida klassikoks, by the way..?

tiistai 12. tammikuuta 2010

Aakkoshaaste

Eli tarkoituksena on lukea aakkoset läpi järjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan. Ja tarkoituksena on myös käyttää siihen mahdollisuuksien mukaan omia kirjahyllyjä ja omistamiaan kirjoja, joita ei ole ennen lukenut tai ainakin sellaisia, joiden lukemisesta on tosi paljon aikaa. Jos jotain kirjainta ei omasta kirjahyllystä löydy, sitten sen saa lainata kirjastosta.

Lyhyesti haaste on tämännäköinen. Kuitenkaan itse en aio sen suuremmin asiaan perehtyä taikka sitoutua, mutta voisin laittaa korvan taakse ja merkata lukemiani kirjoja sitä mukaa kun niitä kertyy, enkä myöskään aio ensisijaisesti perehtyä omiin kirjoihin ennen kuin tuo kirjaston kirjakasa on luettu. Voisin kuitenkin laittaa hahmotelmaa siitä mitä aion mahdollisesti lukea ja miltä lista tulisi näyttämään. Olen laittanut kursiivilla ne, jotka minulla tällä hetkellä on lainassa tai omistan entuudestaan.

Atwood Margaret - Oryx ja Crake
Burgess Anthony - Kellopeli appelsiini
Cunningham Michael - Koti maailman laidalla
Daniel Antoine B. - Inkat Soturin voima
Evanovich Janet - Kahta kovemmin
Fossum Karin - Hullujenhuone / Murtuma / Marraskuun neljännen vastainen yö / Jonas Eckel / Evan katse
Grogan John - Marley ja minä
Hildebrandt Johanne - Saaga (Valhallan tarinoita)
I
Jacq Christian - Elämänpuu
Keyes Marian - Watermelon
Linna Väinö - Täällä Pohjantähden alla
Meyer Stephenie - Eclipse
Nabokov Vladimir
O
Paasilinna Arto - Jäniksen vuosi
Quinn Daniel - Ismael
Rendell Ruth - Kerro kerro kuvastin
Saramago José - Kertomus sokeudesta
Taraborelli J. Randy - Michael Jackson the Magic and the Madness
Utrio Katri
Vonnegut Kurt - Teurastamo 5
Waltari Mika - Sinuhe egyptiläinen
Xiaolong Qui - Punaisen sankarittaren kuolema
Yates Richard - Revolutionary Road
Zhang Jie - Raskaat siivet

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Elokuva: Waterworld, USA 1995

Ohjaus: Kevin Reynolds

Tää oli joskus skidinä mun lempparielokuva. Ja musta ihan turhaan haukuttu. Tää on kokonaisuudessaan tosi onnistunut. En keksi oikee mitää valittamista, muuta ku joistain yksittäisistä kohdista kuten se missä siinä lopussa Kevin Costnerin tähdittämä "merenkulkija" hyppää mukamas benjihypyn pelastamaan Enolaa vedestä, ja musta se köysi näytti tosi joustamattomalta, joten joko sen jalka olis irronnu tai se olis lässähtäny siihen, mut ei pongahtaa ylös. Ja joitain muita pieniä yksityiskohtia, jotka sai mietityttämään mut nyt tarkemmin ajateltuna en muista niitä niin selvästi.

Mut tää oli koskettava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja eloonjäämisestä erittäin mielenkiintosessa miljöössä.

torstai 7. tammikuuta 2010

John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen

"Kun Blackebergin lähimetsästä löytyy teinipojan kuiviinvuodatettu ruumis, lähiön asukkaat alkavat huhuta rituaalimurhaajasta.

Tapaus säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka haaveilee kostavansa verisesti koulukiusaajilleen. Oskarin huomion kuitenkin varastaa naapurintyttö Eli, vaikka jokin uudessa ystävässä ei olekaan kohdallaan. Eli tuoksuu oudolle, pukeutuu rääsyihin ja näyttäytyy vain iltahämärän jälkeen.

Oskarin vilkkaassa mielikuvituksessa alkaa hahmottua mahdoton ajatus: entä jos hänen uusi ystävänsä ei olekaan ihminen vaan... jotain muuta?

Ystävät hämärän jälkeen on täysiverinen kauhukertomus hirviöineen ja sankareineen. Se on myös rakkaustarina ja koskettava kuvaus erään lapsuuden lopusta tukholmalaisessa lähiössä vuonna 1981."

***

Okei, nyt sekin on koettu. Jaa mikä? No tämä paljon puhuttu kauhutarina, joka ei kammoksuttanut eikä kummastuttanut, no ehkä se kummastutti vähän, mutta kauhistuttanut se ei tippaakaan. En tiedä miksi tätä hehkutetaan niin paljon. Tämä teos ei tarjonnut mitään uutta vampyyritarinoihin. Sitäpaitsi Eli kovasti väitti että hän EI ole vampyyri..???

Toiseks, mä odotin et Eli olis ollu joku vampyyrien vampyyri tai vähintäänkin niitten kantaisä, kun siellä Staffan oivalsi että se tarkoittaa Jumalaa.. No, se oli ehkä kaukaa haettu mut silti mä odotin vähän enemmän. Mä kyllä petyin taas kerran, sorry.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan sisko

"Sisko. Sydänystävä. Saituri?

Becky Bloomwood, tuo ihanan inhimillinen tuhlari, on jälleen täällä. Takana on 10 kuukauden häämatka, jolta tuli taas ostettua jotain pientä, noin kahden rekkalastillisen verran.

Nyt Becky on joutunut säästölinjalle, Luken määräyksestä. Sen lisäksi hän on vailla töitä. Eikä siinä kaikki. Suze, hänen paras ystävänsä, on löytänyt uutta seuraa. Kotiinpaluussa Englantiin ei siis ole kehumista.

Kaiken ikävyyden keskellä Becky saa kuulla uskomattoman uutisen. Hänellä on sisko!

Loistavaa! Upeaa! Joku joka on samanlainen kuin hän. Joku jonka kanssa voi tyhjentää vaateliikkeitä, ostella kenkiä, käydä kauneushoitolassa…

Becky on innoissaan, aina siihen asti kunnes tapaa uuden sukulaisensa – ja kokee elämänsä järkytyksen. Ei kai voi olla niin, että Becky Bloomwoodin kauan kadoksissa ollut sisar vihaa shoppailemista?"

***

Mä alotin tän lukemista enkuks joskus no, muutama kuukaus sitte ja mun oli pakko jättää kesken, se meni niin pakkopullatouhuks. Mut nyt sattusin olemaan kirjastossa ja siellä oli noi molemmat, vauva mukaanluettuna. Niinpä sitten jatkoin siitä mihin olin jäänyt, ja ehkä siin sit on et nää ei iske mulle muuten ku äidinkielellä plus se että suomennos on tosi hyvä. Tää on just parasta aivot-narikkaan -luettavaa, mut kun enkuks luin niin se ei ollu sitä.. Mut mut, kuitenkin, nää yllättää aina. Mä aina mietin et miten se päättyy ja aina joka kerta oon väärässä :) Se on hyvä, koska mun ehdotukset on niin paljon tyhmempiä :)

Elokuva: Kielletty intohimo, (Unlawful Entry) USA 1992

Ohjaus: Jonathan Kaplan

Olipas harvinaisen huono käännös leffan nimestä. Se anto ymmärtää aivan jotain muuta. Ja mitä enemmän näitä päiviä tähän väliin tulee ton leffan katsomisesta niin sitä enemmän huomauttamista löydän. Ensinnäkin, musta oli ihan kummallista kuinka Kurt Russelin hahmo (mikäsenniminytoli) reagoi niin voimakkaasti heti siihen Ray Liottan esittämään Peteen. Ois vaan nätisti sanonu et hei kamoon, vaihda maisemaa eikä heti ruveta huutamaan pää punasena. No, sitte mä hämmennyin et tykkääkö se Kurtin vaimo (Madeleine Stowe) siitä Petestä vai rakastaako se miestään vai siis hä. Eli ei kovin uskottavaa roolisuoritusta tai sitte se oli jo kirjotettu tosi hämmentäväks. En tie, mut joka tapauksessa Ray Liotta teki parhaimman suorituksen näistä kolmesta.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Elokuva: Final Destination 2, USA 2003

Ohjaus: David R. Ellis

Mä oon nähny tänki aiemmin, mut en tienny sitä. Kun siis vasta kun alko tuntuu miljöö ja tapahtumat tutulta. Tää oli ihan jees. Musta toi on tosi toimiva idea. Eikä toteutuskaan ollu huono. Vähän jotkut roolihahmot oli vähän kärjistetyn ja ärsyttävän tuntusia, mut annetaan se anteeks. Mä en kyl tajunnu sitä et miten se veteen ajaminen muka vapautti ne siltä Kuoleman listalta, kun eihän se likka ees kuollu..?

Elokuva: Aleksanteri (Alexander), USA 2004

Ohjaus: Oliver Stone

Mä en tajunnu tätä. Okei, mä oon nähny tän kerran aikasemmin ja nytten mult jäi puol tuntia alusta, mut mä en silti tajunnu mikä se pointti oli. Jenkeillä kun aina tuntuu olevan kovasti sanomaa varsinkin tuolla draama ja dramatisointipuolella. Sit mä ajattelin sitäki, et jos tää on vaan kuvaus Aleksanteri Suuren elämästä (Hollywoodilaisittain) niin sillon siin ei tarviskaan olla mitään pointtia sen enempää, mut ku tää on Hollywood-tekele. Toisaalta, jos mun oletettais tuntevan Aleksanteri Suuren elämästä ja vaiheista jotain, niin ehkä mä olisin osannu kattoo sitä siltä näkökulmasta, mut sori vaan musta jenkit ei oo niin fiksuja et nekään tietäis niin valtavia määriä Aleksanterista, joten en mä usko olevani yhtään huonommassa asemassa tän ymmärtämisessä ku suurin osa amerikkalaisista.

Toteutuksena leffa oli ihan jees. Taistelukohtaukset oli autenttisia kun ottaa huomioon et harvoin näkee niin tarkkaa verenlentoa. Ja mä en millään meinannu uskoa et se on Colin Farrell Aleksanterina. Täytyy antaa tunnustusta suoritukseen, se oli ihan jees, tai ehkä mun pitäis sanoo et se oli hieno suoritus.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Yhteenvetoa vuoden 2009 luetuista

1. John Steinbeck - Hiiriä ja ihmisiä
2. Stephen King - Musta torni I: Relvolverimies
3. Stephen King - Musta torni II: Kolme korttia pakasta
4. Stephenie Meyer - Twilight
5. C.S. Lewis - Hevonen ja poika
6. Stephen King - Musta torni III: Joutomaa
7. Cecelia Ahern - Där regnbågen slutar
8. C. S. Lewis -Prinssi Kaspian
9. C.S. Lewis -Kaspianin matka maailman ääriin
10. Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut
11. J.K. Rowling - Harry Potter and the Deathly Hallows
12. Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
13. Henning Mankell - Leopardin silmä
14. Irène Némirovsky - Veren polte
15. Irvine Welsh - Trainspotting
16. Johanne Hildebrandt - Freija (Valhallan tarinoita 1)
17. Claire Castillon - Pieni sydän jaksaa rakastaa
18. Stephen King - Musta torni IV: Velho
19. Emily Brontë - Humiseva harju
20. Antoine B. Daniel - Inkat Puuman varjo
21. Martin Page - Kuinka minusta tuli tyhmä
22. Sophie Kinsella - Himoshoppaajan salaiset unelmat
23. F. M. Dostojevski - Rikos ja rangaistus
24. Ilmari Kianto - Punainen viiva
25. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
26. Lauren Weisberger - VIP-ihmisiä
27. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
28. Annie Proulx - Lyhyt kantama, Kertomuksia Wyomingista
29. John Irving - Garpin maailma
30. Robert James Waller - Hiljaiset sillat
31. William Golding - Kärpästen herra
32. Sophie Kinsella - Himoshoppaaja vierailla mailla
33. Susanna Clarke - Jonathan Strange & herra Norrell
34. André Brink -Pirunlaakso
35. Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva
36. C.S Lewis - Hopeinen tuoli (Silvertronen)
37. J.K. Rowling - Harry Potter and the Philosopher's Stone
38. Stephen King - Naisen raivo
39. Franz Kafka - Oikeusjuttu
40. Stephen King - Carrie
41. C.S. Lewis - Narnian viimeinen taistelu
42. Dave Marsh - Pomon tarina
43. Kate Jacobs - Pieni lankakauppa
44. Richard Matheson - Olen legenda
45. Nora Roberts - Savuhuntu
46. Hilja Valtonen - Vaimoke
47. Keri Hulme - Mauriora Maan voima
48. Stephen King - Julma leikki
49. Lucy O'Brien - Madonna: Elämäkerta
50. Stephenie Meyer - New Moon
51. Bernhard Schlink - Lukija
52. Paul Auster - Lasikaupunki (NY-trilogia 1)
53. Paul Auster - Aaveita (NY-trilogia 2)
54. Paul Auster - Lukittu huone (NY-trilogia 3)
55. Arto Paasilinna - Liikemies Liljeroosin ilmalaivat
56. Karel Capek - Salamanterisota
57. George Orwell - Vuonna 1984
58. Johanne Hildebrandt - Idun (Valhallan tarinoita 2)
59. Sophie Kinsella - Himoshoppaajan ratkaiseva askel
60. Christopher Paolini - Eragon
61. Arto Paasilinna - Operaatio Finlandia
62. Katri Lipson - Kosmonautti
63. Terry Pratchett - Magian väri
64. Stieg Larsson - The Girl with the Dragon Tattoo
65. Jane Austen - Järki ja tunteet
66. Jonathan Carroll - Valkoiset omenat
67. Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll ja herra Hyde
68. Franz Kafka - Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa
69. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
70. Terry Pratchett - Valon tanssi
71. Bram Stoker - Dracula
72. Arto Paasilinna - Paratiisisaaren vangit
73. Joanne Harris - Pieni suklaapuoti
74. Stieg Larsson - The Girl Who Played With Fire
75. Mary Higgins Clark - Kodin suojassa
76. Marian Keyes - Lucy Sullivan is getting married
77. Markus Zusak - Kirjavaras
78. Janet Evanovich - One for the money
79. Stephen King - Uinu uinu lemmikkini

Melkein kahdeksankymmentä :)

Jos tästä nyt tilastoa tekis niin, 7 suomalaista teosta (Suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa teosta), 5 pohjoismaalaista teosta ja yllättävän monta eurooppalaisen kirjailijan kirjoittamaa teosta.

Vaikee sanoo mitkä on mieleenpainuvimpia, ehkä suomalaisista Kiannon Punainen viiva, muista Orwellin 1984, Mathesonin Olen legenda, Irvingin Garpin maailma ja lähelle sydäntä pääsi Valhallan tarinoita kertova trilogia (Johanne Hildebrandt) ja Inkojen valtakunnan viimeisistä ajoista kertova Inkat-trilogia (Antoine B. Daniel). Lisäksi yllättävä suomalainen oli Hilja Valtosen Vaimoke.