Luetut:
1. Junichiro Tanizaki - Avain
2. Dean Koontz - Odd Thomas Hiljaisten kaupunki
3. Hermann Hesse - Narkissos ja Kultasuu
4. Dennis Lehane - Suljettu saari
5. Minna Canth - Anna Liisa
6. Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
7. Andrus Kivirähk - Riihiukko
8. Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo
9. Marian Keyes - Watermelon
10. Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus
11. Audrey Niffenegger - Her Fearful Symmetry
12. Sofi Oksanen - Baby Jane
13. Rob Reger & Jessica Gruner - Emily the Strange Pimennon päivät
14. Alex Garland - Laguuni
15. William Faulkner - Kun tein kuolemaa
16. Hilja Valtonen - Nuoren opettajattaren varaventtiili
17. Kjell Westö - Lang
18. Bret Easton Ellis - Lunar Park
19. Edita Morris - Hiroshiman kukat
20. Linda Olsson - Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
21. Anja Snellman - Parvekejumalat
22. Peter Høeg - Lumen taju
23. Maria Vaara - Likaiset legendat
24. Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla
25. Toni Morrison - Sinisimmät silmät
Katsotut:
Repo Men, USA 2010
22 Bullets, Ranska 2010
American Beauty, USA 1999
Austin Powers in Goldmember, USA 2002
After Life, USA 2009
Ghost Rider, USA 2007
Eternal Sunshine of the Spotless Mind, USA 2004
Cape Fear, USA 1991
Täydellisen sotilaan paluu, USA 1999
Jokikyttä, USA 1993
Ansa viritetty, USA 1999
Titanic, USA 1997
Head Above Water, USA 1996
Rambo, USA 1982
Aina eka kerta, USA 2004
Cliffhanger, USA 1993
Vanishing on 7th Street, USA 2010
Batman Forever, USA 1995
The Switch, USA 2010
Martyrs, Ranska 2008
Black Swan, USA 2010
127 Hours, USA 2010
Saavutin itelleni asetetun tavoitteen, 25 luettua kirjaa vuoden 2011 aikana. Hiljaiseloa olen pitäny suurin piirtein nelisen kuukautta, syynä on ollut tärkeän ihmisen poismeno. Suru ja koulu ja niiden välissä tasapainoilu, sekä hulluuden ja järjissäpysymisen välillä kamppailu, ei oikein edes mitään muistikuviakaan ole loppuvuoden parista viimeisestä kuukaudesta. Siksipä en numeroinut elokuvia ollenkaan, kun en yhtään muista mitä olen mahtanut katsella tuon 127 hoursin jälkeen. Samaten huomasin itsessäni sen piirteen, että lukemisesta alkoi tulemaan pakkomielle, joka on omiaan verottamaan lukunautintoa.
Jotain sanoakseni kuluneen vuoden lukutarjonnasta että parhainta antia olivat Kivirähkin Riihiukko, Adichien Purppuranpunainen hibiskus, Faulknerin Kun tein kuolemaa, Morriksen Hiroshiman kukat ja Coelhon Veronika päättää kuolla. Riihiukko oli niin mainiota luettavaa, siinä tosiaan sai heittää mielestään kaiken muun ja heittäytyä siihen maagiseen ja hullunkuriseen maailmaan, jonka Kivirähk oli luonut. Purppuranpunainen hibiskus puhutteli erityisesti koska itse suhtaudun fundamentalistiuskonnollisuuteen hyvin jyrkästi. Uskonnoissa ei ole sinänsä mielestäni mitään pahaa, mutta ihmisen kummallinen toiminta uskonnon varjolla on jotenkin kieroutunutta. Ja siksi siis tämä teos kolahti kovaa. Kun tein kuolemaa oli jollain tavalla hyvin oivallinen matka, noin henkisesti ja teoksen maantieteellinen taival oli omiaan tukemaan matkallaolon tunnetta. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos. Jäi mukavalla tavalla elämään mielen sopukoihin. Hiroshiman kukat oli hyvin kauniisti kirjoitettu (käännetty) ja ihailin lukemisen lomassa että miten näin hienosti voi asioita ilmaista, siis niin että niissä vielä oli sisältöä ja syvyyttä. Ja samaten teoksen aihe oli myös jollain lailla hyvin koskettava ja avartava. Veronika päättää kuolla oli ensimmäinen teos eräältä jo tuomitultani kirjailijalta ja ehkäpä osittain myös siksi, mutta joka tapauksessa teos vei jalat altani. Odotin jotain mitä massa on päättänyt ryhtyä ylistämään sankoin joukoin, mutta oikeesti tässä oli syvyyttä ja sanomaa joka herätteli jopa itseäni. Ennakkoluulot osoittautuivat täysin vääriksi. Hyvä niin :)
Huonointa antia edustivat Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo sekä Her Fearful Symmetry. Olssonin kirja oli täynnä halua näyttää että kirjailija on kirjailija. Tarina oli täysin epäuskottava. Tämän lukeminen oli piinaa ja jos se ei olisi ollut lukupiirikirja olisin taatusti heittänyt sen nurkkaan hyvissä ajoin ennen loppua. Niffenegger taas on kirjailija jota en myöskään ymmärrä ollenkaan. Aikamatkustajan vaimo oli hyvä idea, mutta loputtomiin venytetty ilman selkeää pointtia. Ensin pointti tuntui olevan naisen ja miehen välinen suhde ja sitten taas keskityttiin aivan liiaksi vauvaan jota ei kuulunut. Hänen varjonsa tarina, jonka luin englanniksi seurasi myös samaa epäloogista ja raivostuttavaa pointittomaa kaavaa. Vaikka sinänsä tarinat oli mielenkiintoista luettavaa, mutta ilman mitään tarkoitusperää hyväkin tarina jää hyvin laihaksi, ontuvaksi ja merkityksettömäksi. Tunteita herättäviä nämä kyllä olivat, sama raivo syntyi kummankin teoksen lopputuloksena.
