Dean Koontz - Odd Thomas Hiljaisten kaupunki

"Odd Thomasin tapaamat kuolleet ovat yleensä lohtua ja oikeutta etsiviä olentoja, jotka haluavat jatkaa rauhassa matkaansa eteenpäin, mutta eivät pääse lähtemään ennen kuin tietyt asiat ovat selvitetty. Odd selvittelee keskeneräisiä asioita kuolleiden puolesta ja sotkee samalla omansa.

Odd näkee myös bodacheja, mustia lipuvia varjoja, jotka ovat verilöylyihin ja joukkotuhoihin erikoistuneita henkimaailman katastrofi-matkailijoita. Mitä väkivaltaisempi kuolema, sitä enemmän bodacheja.

Kun Oddin pikaruokagrilliin saapuu bodachien ympäröimä turpea muukalainen, Odd vakuuttuu että mies on joko massamurhaaja tai kuolee hyvin väkivaltaisesti. Bodacheja alkaa näkyä Pico Mundon katukuvassa huolestuttavan paljon ja uskaliaiden tiedonhankintaretkiensä aikana Odd saa selville kammottavia asioita.

Joku aikoo pikaliittää Pico Mundon kunnan ja sen asukkaat – mukaan lukien Oddin rakastetun Stormyn ja 200-kiloisen kirjailijaystävän P. Oswald Boonen – kuolleiden hiljaiseen kerhoon. Tuhansien ihmisten kohtalo on Oddin rohkeuden, kekseliäisyyden ja uskon varassa."

***

Tää oli siis Odd Thomasista kertovan sarjan ensimmäinen osa. Yhteensä niitä taitaa olla viisi, joista kolme ensimmäistä on suomennettu.

Mä jäin heti alusta asti koukkuu. Tää oli jotenkin niin ihanasti kirjotettu. Mut sit taas toisaalta, tuli monta kertaa mieleen et mentäiskö jo pikkuhiljaa asiaan..? Ja tuli sellanen turhan venyttelyn olo. Eikä se tarinan loppuhuipennus sit kuitenkaa ollu ihan sitä mitä oli jo ehtiny koroilla odotuksia kasvattaa.

En voinu olla ajattelematta et tässä oli stephenkingmäistä ulottuvuutta, mut harmi vaan ettei siitä sit seurannu mitää sen isompaa roolia tässä tarinassa. Olisin kaivannu jotain meaningkia tähän. Joskus mä en oo siinä tilassa et jaksaisin kovasti ajatella kaikki aukot kiinni, ja tahtoo et joku on funtsinu koko homman alusta loppuun ja sieltä sivuilta on mahdollisuus löytää ne jutut, pointit, vaikka ne olis vaikeasti hahmoteltavissakin niin silti.

Mut oli mukava purtava, jossa ei tarvinnu paljon ajatella noin muute. Sai vaan mennä with the flow, and that's what I call eskapismi.

Elokuva: Repo Men, USA 2010

Ohjaus: Miguel Sapochnik

IMDb: Repo Men

Tämän vuoden ensimmäinen katsottu elokuva. Ja taaskaan mä en tienny tai en muistanu (koska oon lukenu joskus aikoja sitten) mistä tää kertoo ja näin. Alussa tuntu ettei millään päästy itse asiaan, enkä oikee tajunnu et mikä täs on se pointti ja sitäpaitsi mua ällötti niin paljon ne kohdat joissa ihmisiä vaan aveltiin ja kaiveltiin maksoja ja munuaisia ja haimoja niinku kauppakassista ostoksia.

Kuitenki loppuvaiheessa alko valkenee, same old story, been there done that. Johan alko näkyä tuttuja kaavoja. Kyseessähän on siis kyseisessä maailmassa täysin laillinen tapa viedä keinoelimet, jos maksut on myöhässä. Ja nykyihmisen silmissä kyseessä on täysin moraaliton aihe. Päähenkilö kamppailee moraalittomuuden ja perheensä välillä. Mut kuinkas ollakaan, perijämiehestä tuleekin itsestä jahdattu. Ja niin alkaa taistelu pahaa vastaan.

Mut yllättävä loppu, joka pelasti koko leffan. Ei se sit ollukaan niin pinnalta katsottuna kummallinen, jos jaksaa vähän funtsata. Mä en yleensä jaksa, mut tän kohdalla pistin stopin jossain kohtaa ja kävin saunassa, jatkoin sit taas, ja sain sen aikaa funtsattua. Mä en kyl ymmärrä et miks sitä avelemista oli niin paljon. Paljon ennemmin olis voinu keskittyä itse aiheen käsittelyyn, mut sitte päästään taas siihen et mikä se onkaan joka myy, ja dollarin kuvat silmissä on taas yks leffa tuotettu maailmaan.

Mut ei huono. Loppu pelasti, vaikka se jättikin vähän liian suuren aukon.

"You owe it to your family. You owe it to Yourself"

Junichiro Tanizaki - Avain

"Ikääntyminen tuo mukanaan paitsi positiivisia asioita kuten elämänkokemuksen kypsyyttä, myös elämän ikäviä piirtoja kuten elimistön rappeutumista, ruumiin raihnaisuutta ja pysyvää kyvyttömyyttä, mitä ei ole ihan helppo hyväksyä.

Päiväkirjaromaanissa Avain ikääntyvä mies törmää riittämättömyyteensä hieman nuoremman vaimonsa suhteen -- ja kipeä asia saa käsittelynsä muistiinpanomerkinnöissä, joihin kirjataan ensin se mitä ongelmasta kyetään edes itselle tunnustamaan.

Tanizakin romaani on kaksoispäiväkirja, miehen ja vaimon kynistä lähtöisin, ja kirjallisesti nerokas asetelmallisuus toteutuu siis paitsi paljastuvan totuuden kerroksellisuuden myös kaksoisvalotteisen näkökulman puitteissa. Japani, japanilaisuus, perinne elää tässä loistavassa kertomuksessa taitavana kerrontaratkaisuna, jonka hienopiirteisyys saa hakea vertaistaan länsimaisesta romaanitaiteesta. Tuomas Anhava on suomentanut teoksen englanninkielisestä versiosta, mutta japaninsa tuntevana tehnyt hienoa ja herkkää työtä."

***

Kyseessä on siis Lukupiiriblogin kuukauden kirja. Keskustelua käytiin jo ennakolta, vähän mietteitä ja ajatuksia ennen lukemista ja moni oli joskus jo lukenutkin. Kirjahan on 50-luvun Japanissa aikoinaan julkaistu.

Ensimmäisenä mulle tulee mieleen hämmennys. Ennakkokeskustelussa tuli esille teoksen eroottisuus, mutta ilmeisesti mun ja muun maailman käsitykset eroottisuudesta poikkeaa kyllä melkoisella tavalla, kun en nähnyt juuri eroottisuutta tässä. Se mitä kyllä kohtasin oli analyyttisyys. Kuvaisin tätä analyyttisellä otteella varustettua hieman vanhemman pariskunnan seksuaalisia ongelmia kuvaava teokseksi. Ja hienointa oli kerrontatyyli, päähenkilöiden päiväkirjamerkinnät veivät tarinaa eteenpäin.

Ja täytyy myöntää et meni niin syvälle analyyttisyyteen, että ku silmät ristissä luki viimisiä sivuja niin olin kyllä ihan pihalla ku tanssiva lumiukko. Mä aina koitan miettiä henkilöiden vaikuttimia ja syy-seuraussuhteita tämäntyyppisissä pohdintaa ja ajatusten liikkuvuutta vaativissa teoksissa, mutta mä putosin kyllä ihan totaalisesti kärryiltä. Kaikki meni tosi hyvin, viimisiin sivuihin asti. Mikä loppujen lopuks oli totuus? No, parastahan kirjoissa on se, että se on jokasella omanlaisensa :)

Katsaus vuoteen 2010

Luetut:

1. Sophie Kinsella - Himoshoppaajan sisko

2. John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen

3. Virginia Woolf - Mrs. Dalloway

4. Lisa See - Lumikukka ja salainen viuhka

5. Arto Paasilinna - Jäniksen vuosi

6. Sophie Kinsella - Himoshoppaajan vauva

7. Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

8. Janet Evanovich - Kahta kovemmin

9. Jane Austen - Northanger Abbey

10. Margaret Atwood - Oryx ja Crake

11. Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

12. José Saramago - Kertomus sokeudesta

13. Stephen King - The Girl Who Loved Tom Gordon

14. F.E. Sillanpää - Silja Nuorena nukkunut

15. Stephen King - Musta torni V: Callan sudet

16. Erlend Loe - Supernaiivi

17. Stieg Larsson - Pilvilinna joka romahti

18. Helen Walsh - Englantilainen tragedia

19. Sophie Kinsella - Muistatko minut?

20. Charles Dickens - Saiturin joulu

21. Arundhati Roy - Joutavuuksien jumala

Katsotut:

1 Aleksanteri, USA 2004

2 Final Destination 2, USA 2003

3 Kielletty intohimo, USA 1992

4 Waterworld, USA 1995

5 Vuohia tuijottavat miehet, USA 2009

6 Chloe, USA 2009

7 Avatar, USA 2009

8 - 8MM, USA 1999

9 Stir of Echoes, USA 1999

10 Les Misérables miniseries, Ranska/USA 1999

11 The Ghost Writer, USA 2010

12 Damage, USA 2009

13 Switchblade Romance, Ranska 2003

14 He's Just Not That Into You, USA 2009

15 Inception, USA 2010

16 The Night Listener, USA 2006

17 Scary Movie 4, USA 2006

18 Citizen Kane, USA 1941

19 Ghost Town, USA 2008

20 Idiocracy, USA 2006

21 Inglourious Basterds, USA 2009

22 Youth in Revolt, USA 2009

23 Hostel, USA 2005

***

Joo, elikkäs huimaa laskua edellisestä vuodesta, luettuja keräänty yhteensä vaivaset 21! Toisaalta voisin kirjottaa ite kirjan viime vuoden tapahtumista ja siitä kuinka rankkaa oli elää sen läpi, mut se tuskin kiinnostaa ketään, vähiten mua itteäni, joka selittäis sitä lukuinnon puutetta ja koko vuosi oli muutenkin stressin aikaa joka sit huipentu mahahaavaanki :)

Liekö muuten sattumaa että Stephen Kingin kirja oli järjestyksessään kolmastoista..

Mutta, mutta asiaan: Tuntuu, et oisin lukenu noi alkuvuoden teokset paljon pidemmän aikaa sitten, mut eihän niistä sit oo tuskin vuottakaan. Ehdottomasti suosikeiksi ja eniten listalta esiin nousevat teokset oli Koti maailman laidalla, Supernaiivi ja Muistatko minut? Jokanen on aivan omanlaisensa jos verrataan keskenään, mut jokanen kosketti tai liikutti tai muuten vaikutti voimakkaammin kuin muut. Kinsellalla on vaan niin hauska kerrontatapa tai sitte suomentaja on vaan niin hyvä. Supernaiivi oli jotenkin kovin sympaattinen ja palautti jollain tavalla sellasen lapsenomaisen suhtautumisen ympäröivään maailmaan.

Pettymyksistä mainittakoon Kertomus sokeudesta, Tuhat loistavaa aurinkoa ja Ystävät hämärän jälkee. Ja mainittakoon nyt ennen ku joku saa päähänsä haukkua mut, että odotukset oli niin korkeella ja sitä Hypetystä joka sit pilas ne viimisetki lukunautinnot. Ensinnäkin Hosseinin tarina on traaginen, mut taas kerran koko tyypistä on luotu joku jumala joka valottaa toisen kulttuurin pimeitä kohtia, mut mä näin siinä kaupallista nyyhkytarinaa ettei se muhun juurikaan suurta vaikutusta saanu aikaan. Ja voin kuvitella ja tiedänkin, että naisten elämä on vieläkin traagisempaa ja kamalampaa joissain toisessa tilanteessa, mutta ei niistä kohuta eikä niitä hypetetä.

Kertomus Sokeudesta oli kans yks jolle oli asetettu kovat hypetykset, mut mulle siinä ei ollu mitään uutta. Syy miks sitäkin hypetetään on se et "kun se on niin kamalaa". Joo, the story of my life, mut ei kukaan tuu hypettämään mua..

Leffoista ehdottomasti suurimman vaikutuksen teki Citizen Kane. Mä ihastuin Orson Wellesiin oitis ja luvun alla on nyt herran jonkinlainen elämäkerta, en tie mikskä sitä muuks vois kutsua kun teoksen nimi on This is Orson Welles. Muita hyvän tai jollain lailla ainakin hyvän vaikutuksen teki Ghost Town, Inglourious Basterds ja He's Just Not That In To You.

Toivon ainakin hartaasti ja vilpittömästi et tämä vuosi on parempi vuosi kaikin tavoin kuin edellinen, eikä se voi huonommaks mennäkään jos aina joka vuos tulee edeltäjäänsä parempi. Mut ainaki aloin saamaan jo lukuintoa tässä viime päivien aikana..