"Julia and Valentina Poole are normal American teenagers - normal, at least, for identical twins who have no interest in college or jobs or possibly anything outside their home. But everything changes when an aunt whom they didn't know existed dies and leaves them her flat overlooking Highgate Cemetery in London. They feel that at last their own lives can begin... but have no idea that they've been summoned into a tangle of fraying lives, from the obsessive-compulsive crossword setter who lives above them to their aunt's mysterious and elusive lover who lives below them, and even to their aunt herself, who never got over her estrangement from the twins' mother - and who can't even seem to quite leave her flat."
***
Ensiks mun oli vaikee päästä mukaan tähän. Sitte tarina alko sujua niin, et luinkin sen ihan hujauksessa, mut ei vieras kieli pystyny mua hämäämään.
Niffeneggerille hyvin tunnusomainen piirre taaskin jättää asioita epäselväks ja jopa huomiotta. Ehkä se on tarkotus, mut mua se suuresti häiritsee. Mä olisin esimerkiks halunnu tietää ja ymmärtää mitä kaksosten välillä oikeesti tapahtu ja kumpi oli kumpi ja mitä häh. Toinen oli tunnekuvausten puuttuminen. Valentinan vanhemmat tuntu nukkuvan oikee hyvin ja pitkää vaikka tytär oli just kuollu. Siis mitäh? Sitte olisin halunnu lukea enemmän esmes Julian mietteistä/tuntemuksista sisarensa kuolemasta, ja miltä Robertista tuntu tai mitä se ajatteli kun Elspeth ilmesty. Mut ei, en kerro! Ja kaikki tää sai mut tuntemaan, et ei täs ollu mitää järkeä. Ihan turhaa sivujen haaskaamista. Olis nyt ollu edes joku pointti, vaikka toisaalta kaksosten identiteettihaku ja kasvuprosessia oli mukava lukea.
Ja sitte se Elspeth oli kyl niin kummallinen persoona. Puhumattakaan siitä, miten liuta ihmisiä oli suostuvaisia siihen karmeeseen suunnitelmaan. Siis ei paljo tullu vastaväitteitä. Mut pari riviä oli omistettu katumukselle ja noin. Ja mulle jäi täysin avonaiseks Robertin ja Elspethin välit. Siis lähtikö se Elspethin luota pois vai palasko se Lontooseen?
Emmä tie muutaku et Niffeneggeriltä voi odottaa hyvin turhautuneita tuntemuksia ja epäselvyyksiä ja taidan olla vähän kiukkunenkin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti