Tähän ei yksinkertaisesti oo mitään olemassa olevaa takakannen tekstiä, joka olis kunniallista laittaa. Vaikka kertomus alkaa lopusta, eikä siis loppu sinänsä tule yllätyksenä, on tarina jollain lailla kaunis ja puhdas. Kauniilla suomenkielellä kerrottuna.
Tarina tempasee mukaansa, vaikkakin mulla oli vähän hankaluuksia, kun tuppasin menemään vähän sekasin asioissa. Jotenka keskittymistä vaatii, että saa kaiken irti. Luulin pitkään, että yksi henkilö oli kuollut, mutta ei se sitten ollutkaan (ups).
Voi olla, että oma kesäfiilis (=levottomuus, keskittymättömyys, lyhytpinnaisuus, väsymys..) vaikutti huonolla tavalla tarinan vastaanottamiseen. Se ei tehnyt mitään maatajärisyttävää vaikutusta (kuten ehkä Kiannon Punainen viiva), mutta harvoin (eli ei koskaan ennen) olen lukenut näin kaunista suomenkieltä. Se täytyy mainita monta kertaa, ettei vaan jää sanomatta. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin teoksiin, jotka luen pidemmällä aikuisiällä (ts. keski-iällä?) uudestaan, kuten suurimman osan suomalaisista ikivihreistä teoksista.
Tätä harkitessaan luettavaksi kannattaa varmistua, että on pääkoppa niin sanotusti kondiksessa, toisin ku mulla oli.
Olen "joutunut" lukemaan kirjan tenttiä varten enkä tiedä, johtuiko vastenmielisyys siitä, että luin kirjan pakolla vai jostain muusta, mutta en pitänyt kirjasta yhtään. Minua ärsytti Sillanpään jaaritteleva kerrontatyyli ja koko kirja oli mielestäni tunnelmaltaan kamalan unettava. Vähän noloa olla tätä mieltä kirjasta, joka on kumminkin voittanut kirjallisuuden Nobelin. Paljon enemmän pidin Sillanpään Hurskaasta kurjuudesta.
VastaaPoistaMusta kerronta oli ok, vaikka tosiaan menin sekasin aika monessa kohtaa, se oli jotenkin raskasta luettavaa. Mut toi pakkojuttu on mulle liian tuttua. Nyt armahdin itteni ja päätin et mitään en lue enää väkisin, tietysti sunki tilanne on vähän eri :/ mut keskeneräsiä on maailmalla enemmän ku laki sallii, ja nyt ku oon luopunu siitä itseaiheuttamasta pakosta, niin kappas vaan, luin just yhden kirjan loppuun :D Ha! Nauran itselleni.
VastaaPoista