torstai 1. maaliskuuta 2012

Katsaus vuoteen 2011

Luetut:

1. Junichiro Tanizaki - Avain

2. Dean Koontz - Odd Thomas Hiljaisten kaupunki

3. Hermann Hesse - Narkissos ja Kultasuu

4. Dennis Lehane - Suljettu saari

5. Minna Canth - Anna Liisa

6. Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen

7. Andrus Kivirähk - Riihiukko

8. Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo

9. Marian Keyes - Watermelon

10. Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus

11. Audrey Niffenegger - Her Fearful Symmetry

12. Sofi Oksanen - Baby Jane

13. Rob Reger & Jessica Gruner - Emily the Strange Pimennon päivät

14. Alex Garland - Laguuni

15. William Faulkner - Kun tein kuolemaa

16. Hilja Valtonen - Nuoren opettajattaren varaventtiili

17. Kjell Westö - Lang

18. Bret Easton Ellis - Lunar Park

19. Edita Morris - Hiroshiman kukat

20. Linda Olsson - Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

21. Anja Snellman - Parvekejumalat

22. Peter Høeg - Lumen taju

23. Maria Vaara - Likaiset legendat

24. Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla

25. Toni Morrison - Sinisimmät silmät

Katsotut:

Repo Men, USA 2010

22 Bullets, Ranska 2010

American Beauty, USA 1999

Austin Powers in Goldmember, USA 2002

After Life, USA 2009

Ghost Rider, USA 2007

Eternal Sunshine of the Spotless Mind, USA 2004

Cape Fear, USA 1991

Täydellisen sotilaan paluu, USA 1999

Jokikyttä, USA 1993

Ansa viritetty, USA 1999

Titanic, USA 1997

Head Above Water, USA 1996

Rambo, USA 1982

Aina eka kerta, USA 2004

Cliffhanger, USA 1993

Vanishing on 7th Street, USA 2010

Batman Forever, USA 1995

The Switch, USA 2010

Martyrs, Ranska 2008

Black Swan, USA 2010

127 Hours, USA 2010

Saavutin itelleni asetetun tavoitteen, 25 luettua kirjaa vuoden 2011 aikana. Hiljaiseloa olen pitäny suurin piirtein nelisen kuukautta, syynä on ollut tärkeän ihmisen poismeno. Suru ja koulu ja niiden välissä tasapainoilu, sekä hulluuden ja järjissäpysymisen välillä kamppailu, ei oikein edes mitään muistikuviakaan ole loppuvuoden parista viimeisestä kuukaudesta. Siksipä en numeroinut elokuvia ollenkaan, kun en yhtään muista mitä olen mahtanut katsella tuon 127 hoursin jälkeen. Samaten huomasin itsessäni sen piirteen, että lukemisesta alkoi tulemaan pakkomielle, joka on omiaan verottamaan lukunautintoa.

Jotain sanoakseni kuluneen vuoden lukutarjonnasta että parhainta antia olivat Kivirähkin Riihiukko, Adichien Purppuranpunainen hibiskus, Faulknerin Kun tein kuolemaa, Morriksen Hiroshiman kukat ja Coelhon Veronika päättää kuolla. Riihiukko oli niin mainiota luettavaa, siinä tosiaan sai heittää mielestään kaiken muun ja heittäytyä siihen maagiseen ja hullunkuriseen maailmaan, jonka Kivirähk oli luonut. Purppuranpunainen hibiskus puhutteli erityisesti koska itse suhtaudun fundamentalistiuskonnollisuuteen hyvin jyrkästi. Uskonnoissa ei ole sinänsä mielestäni mitään pahaa, mutta ihmisen kummallinen toiminta uskonnon varjolla on jotenkin kieroutunutta. Ja siksi siis tämä teos kolahti kovaa. Kun tein kuolemaa oli jollain tavalla hyvin oivallinen matka, noin henkisesti ja teoksen maantieteellinen taival oli omiaan tukemaan matkallaolon tunnetta. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos. Jäi mukavalla tavalla elämään mielen sopukoihin. Hiroshiman kukat oli hyvin kauniisti kirjoitettu (käännetty) ja ihailin lukemisen lomassa että miten näin hienosti voi asioita ilmaista, siis niin että niissä vielä oli sisältöä ja syvyyttä. Ja samaten teoksen aihe oli myös jollain lailla hyvin koskettava ja avartava. Veronika päättää kuolla oli ensimmäinen teos eräältä jo tuomitultani kirjailijalta ja ehkäpä osittain myös siksi, mutta joka tapauksessa teos vei jalat altani. Odotin jotain mitä massa on päättänyt ryhtyä ylistämään sankoin joukoin, mutta oikeesti tässä oli syvyyttä ja sanomaa joka herätteli jopa itseäni. Ennakkoluulot osoittautuivat täysin vääriksi. Hyvä niin :)

Huonointa antia edustivat Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo sekä Her Fearful Symmetry. Olssonin kirja oli täynnä halua näyttää että kirjailija on kirjailija. Tarina oli täysin epäuskottava. Tämän lukeminen oli piinaa ja jos se ei olisi ollut lukupiirikirja olisin taatusti heittänyt sen nurkkaan hyvissä ajoin ennen loppua. Niffenegger taas on kirjailija jota en myöskään ymmärrä ollenkaan. Aikamatkustajan vaimo oli hyvä idea, mutta loputtomiin venytetty ilman selkeää pointtia. Ensin pointti tuntui olevan naisen ja miehen välinen suhde ja sitten taas keskityttiin aivan liiaksi vauvaan jota ei kuulunut. Hänen varjonsa tarina, jonka luin englanniksi seurasi myös samaa epäloogista ja raivostuttavaa pointittomaa kaavaa. Vaikka sinänsä tarinat oli mielenkiintoista luettavaa, mutta ilman mitään tarkoitusperää hyväkin tarina jää hyvin laihaksi, ontuvaksi ja merkityksettömäksi. Tunteita herättäviä nämä kyllä olivat, sama raivo syntyi kummankin teoksen lopputuloksena.