Hilja Valtonen - Nuoren opettajattaren varaventtiili

"Nuori opettajatar on sirpakka savolaistyttö Liisa, jonka kohtalo lennättää kansankynttiläksi kauas kotoa Pohjanmaan Latomereen. Varaventtiili on hänen päiväkirjansa, Liisan uskollisin ystävä, jolle hän vuodattaa murheensa ja riemunsa, erimielisyydet koulun johtokunnan kanssa, vahingonilon, kun paikkakunnan tytöt kadehtivat hänen valloitustaan, ja suuren, salaisen sydänsurun..."

***

Niinku tapana on, en taaskaan lukenu takakantta ennen lukemista, ja jotenkin kuvittelin et varaventtiili olis ollu jotain muuta ku vaan päiväkirja :D Hyi mua :D

Anyway, Valtosen tapa kertoa tarinaa ja se huumori on vallottanu mut jo Vaimokkeessa, mut tää oli viel parempi. Ehkä siks, kun mulla oli jo ennakkokäsitystä siitä mitä tuleman pitää. Eikä pettäny. Päinvastoin, kun kerran tiesin jo mitä tuleman pitää niin pääsin täysin rinnoin nauttimaan kaikesta siitä mitä kertomuksella ja kerronnalla oli tarjottavana.

Melkein aloin jo itekin pitämään päiväkirjaa. Mun päiväkirja ei kylläkään olis täynnä näin tapahtumarikkaita ja hauskasti kuvattuja tapahtumia ja sattumuksia.

Joka tapauksessa, mä viihdyin Liisan varaventtiilin lukemisesta. Henkilöhahmot oli mukavia, jokanen vähän omanlaisensa, ja musta on niin ihanaa lukea rivien välistä sen ajan yhteiskuntaa ja kurkkia millasta on ollu ennen. Ennen nykypäivää, jossa lähes kaikki siihen aikaan ansaituista asioista on tänäpäivänä melkeinpä itsestäänselvyyksiä.

Mä kadehdin päähenkilöä. Sellasta taipumattomuutta ja rehellisyyttä, jota se kuvasti. Kuinka mä haluaisinkaan olla yhtä kova ja taipumaton. Mut ehkä nykypäivän kasvatti, jonka on kasvattanu lähinnä jenkkileffat ja -tvsarjat, on taipumaton hiukan toisenlaisissa asioissa ku mistä tässä on kyse. Ja ah, miten ihanaa viihdettä. Jos Vaimokkeessa näin sieluni silmin vanhan kimeän patinan täyttämän suomielokuvan niin tässä sitä ei tullu. Mikä on hyvä asia, koska se edusti silloista ennakkoluuloa ja -käsitystä joka mulla oli kun Vaimokkeeseen tartuin.

Ainiin, tää oli siis elokuun kirjavalinta lukupiiriblogi:ssa.

Sofi Oksanen - Baby Jane

"Mitä tapahtui Pikille? Vitsimaakarille, jolla oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti, petkutti ja peitti kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Miten kaupungin coolein lepakko päätyi vangiksi omaan kotiinsa, näkemään lähes nälkää?

Ongelmaan, joka ei ole hallittavissa, on vaikea saada apua. Sillä on kuitenkin nimi. Tautiluokitus F-41.0.Pikiä yrittävät pitää pystyssä tyttöystävät. Nykyinen, tarinan minäkertoja, ja ex Bossa, jotka huolehtivat hänestä monin tavoin. Se on virhe. Mutta niin on myös minäkertojan ja Pikin suhde, jossa oikeat sanat osuvat vääriin paikkoihin ja väärät oikeisiin. Siitä irtautuminen on veristä."

***

Tuli luettua ensimmäinen Oksanen parvekkeella yhteen soittoon. Siis ei Oksasen ensimmäinen romaani vaan mun ensimmäinen lukemani Oksasen romaani :)

Mun olis tavallaan ollu hyvä lukea tää pari vuotta sitten kun omat häiriöt oli silmäänpistävät, vaikka toisaalta ehkä hyvä niin kun ottaa huomioon miten kirja loppu.

Kummallisinta tässä on se, et vaikka mä oon ite jotenkuten pystyny menemään kauppaan, juosten kumpaankin suuntaan kylläkin, niin taisin silti samaistua enemmän kertojaan. No ehkä siks, kun Piki ei kuitenkaan päästäny lukijaa lähelle, joten piti tyytyä ulkopuolisen kuvaukseen tilanteesta. Ja mulle sellanen avuttomuuden tunne kun toinen kärsii ja noin, on hyvin tuttua. Mut kaikesta huolimatta mä en voinu sille ajatukselle mitään, et miksei se ottanu sitä apua vastaan, vaikka toisaalta jonkun verran ottikin, mut silti, oli niin paljon vielä mahdollisuuksia.

Rakkaustarina, joka muistutti vähän Sid ja Nancyä, mut joka kuitenkin jäi pikkasen avonaiseks, tai ehkä se piti osata lukea rivien välistä. Mulle ei ihan selvinny Pikin tunteet kertojaa kohtaan, tai ehkä sekin piti osata lukea rivien välistä.

Joka tapauksessa kirja oli mukavalukuinen ja tarinassa oli rakkaustarinan lisäks kiedottu sairauskertomus ja musta on hienoa, että tästäkin uskalletaan kirjoittaa, kun en nyt ihan heti muista, että olis tällanen aihe vastaan kävelly. Se, että uskalletaan puhua ja kirjottaa tästä tuo vertaistukea niille, jotka ei sitä lääkäreiltä saa, mutta kaipaavat sitä kipeästi.

F.E. Sillanpää - (Silja) Nuorena nukkunut

Tähän ei yksinkertaisesti oo mitään olemassa olevaa takakannen tekstiä, joka olis kunniallista laittaa. Vaikka kertomus alkaa lopusta, eikä siis loppu sinänsä tule yllätyksenä, on tarina jollain lailla kaunis ja puhdas. Kauniilla suomenkielellä kerrottuna.

Tarina tempasee mukaansa, vaikkakin mulla oli vähän hankaluuksia, kun tuppasin menemään vähän sekasin asioissa. Jotenka keskittymistä vaatii, että saa kaiken irti. Luulin pitkään, että yksi henkilö oli kuollut, mutta ei se sitten ollutkaan (ups).

Voi olla, että oma kesäfiilis (=levottomuus, keskittymättömyys, lyhytpinnaisuus, väsymys..) vaikutti huonolla tavalla tarinan vastaanottamiseen. Se ei tehnyt mitään maatajärisyttävää vaikutusta (kuten ehkä Kiannon Punainen viiva), mutta harvoin (eli ei koskaan ennen) olen lukenut näin kaunista suomenkieltä. Se täytyy mainita monta kertaa, ettei vaan jää sanomatta. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin teoksiin, jotka luen pidemmällä aikuisiällä (ts. keski-iällä?) uudestaan, kuten suurimman osan suomalaisista ikivihreistä teoksista.

Tätä harkitessaan luettavaksi kannattaa varmistua, että on pääkoppa niin sanotusti kondiksessa, toisin ku mulla oli.

Arto Paasilinna - Paratiisisaaren vangit

Etin koko netin läpi enkä löytäny takakannen tekstiä mistään, ja kävin sen kirjan jo kirjastoon palauttamassa aikasemmin tänään.. mutta mutta, enköhän mä pärjää.

Tää oli mielenkiintoista, kun oli jo lukenut Kärpästen herran, jossa myös haaksirikkoutuneet opettelivat elämään keskenään luonnon armoilla, mutta tällä kertaa spotlightissa oli niin suomalaisia, ruotsalaisia ku enkkulaisiakin, ja aikuisia. Oli terveyssisarta ja metsätyömiestä, mut se kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan on lehtimies. YK:n lentokone tekee pakkolaskun autiolle saarelle, jonka tarkotuksena oli viedä kehitysapua ja muuta ympäri kehittyviä maita, Intiaa yms.

Olihan siellä joitakin epäkohtia, mut niinkun aina huomaan miettiväni Paasilinnan kirjaa lukiessani et onkstoi mahdollista ja voikstoi oikeesti olla noin, eli mulla aina vähän hämärtyy mikä on faktaa ja mikä fiktiota, koska mulla on sellanen käsitys että perusasiat on faktoja tai ne perustuu faktoihin, kumoamattomiin tosiasioihin ja sitte se mitä sillä tehdään on mielikuvituksen tuotetta. Nyt mun mielenkiinnon herätti jääkaappi, viinanpoltto niillä raaka-aineilla, sauna.. nyt vaan muutamia esimerkkejä äkkiseltään.

Yks mikä oli huono, taas kerran: loppu. Se loppu jotenkin ihan töksähtäen, oikeestaa ilman minkäänlaisia selityksiä, mut toisaalta se olis voitu tehdä tahalleen A) joko haluttu estää turhaa jaarittelua tai B) se on jätetty lukijan pähkäiltäväksi.

Seuraavan olis vuorossa Paasilinnalta sit ilmeisesti Jäniksen vuosi. Sitä odotellessa..

Katri Lipson - Kosmonautti

"Svetlana Kovalevna on työpaikallaan armotta kiusattu musiikinopettaja, jonka uralla on ollut yksi valopilkku: Serjoza, ujo poika, joka oli salassa häneen syvästi rakastunut. Sen tiesi vain Sasha, jonka kanssa Serjoza makasi lumessa tuijottaen yötaivasta, heistä kun piti tulla kosmonautteja. Sama Sasha, jolle Serjozan homssuinen äiti aina soitti, kun omasta pojasta oli huolta. Isästähän ei ollut mihinkään, kännispäissään ukko paleltuikin lumihankeen. Kun ammoin tehty dokumentti äkkiä herättää Kremlin ja koko maailman sympatiat siinä esiintynyttä avaruuteen haikailijaa kohtaan, onni näyttää kääntyvän. Mutta missä on Serjoza?

Lipson kirjoittaa kuin venäläinen klassikkokirjailija koskettavimmillaan. Lukija löytää itsensä keskeltä 1980-luvun Murmanskia, sen tuoksuja, värejä ja puhetyyliä, ja riippumatta siitä onko ennen käynyt täällä, voiko tämä nostalgia olla tuttua, hän on kuin kotonaan, häpeää vuokrahuoneen laikukasta seinäpaperia ja polttaa kämmenensä kuumaa teelasia vasten. Ja saa lohdutuksen."

***

Yllätys oli, että tämä teos oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2008. Häpeissäni täytyy myöntää, että on tullu liian vähän luettua kotimaista, ehkä ennakkokäsitykset on negatiivisia tai sitten jotkin kokemukset on olleet negativisia, mistä lie johtuu nuo ennakkoluulot..

Kuitenkin, tämä oli (mun kokemuspuussa mitattuna) hyvä kotimainen. Jollain lailla erilainen. Kaunokirjallinen. Oli jätetty paljon lukijan hoksattavaks asioita. Jouduin oikeen keskittymään lukemiseen, tai luetun ymmärtämiseen. Ei se silti sitä paljon olisi vaatinutkaan, mutta ilmeisesti mulla ei ollu senkää vertaa kapasiteettia heittää.

Lopputulos: oikein hyvä kotimainen purtava (edelleen vertauskohtia on liian vähän).

Arto Paasilinna - Operaatio Finlandia

"Hirtehinen ja hurjapäinen kuvitelmaromaani

Fasistisoituva Ruotsi lietsoo kansallismielistä Ahvenanmaata liittymään itseensä. Selkkaus kehittyy laajamittaiseksi sodaksi. Ruotsi nousee maihin Ahvenanmaalla, Turussa ja Vaasassa, ja äkkiä on sota kauhistuttavaa todellisuutta rauhallisille pohjoismaalaisille.

Sota vyöryy eteenpäin – Haaparanta vallataan ja suomalaiset joukot etenevät Pohjois-Ruotsissa. Tapahtumien kaaoksesta nousee esiin huvittavia ja irvokkaitakin yksityiskohtia. Suomen hallitus istuu pommisuojassa Suurkirkon alla, turkulaiset naiset viihdyttävät ruotsalaisia upseereita, ja kaukana Itä-Suomessa pari sotilaskarkuria ottaa haltuunsa kokonaisen kylän.

Sodan mielettömyys synnyttää ruotsalaisia keskitysleirejä, ja mitä kertoo huoltojoukkojen vänrikki Kai Linnilä: Ruotsin tuntureilla suomalaiset telottavat pakoon pyrkiviä maanmiehiään."

***

Päätin Liikemies Liljeroosin ilmalaivojen jälkeen, että luenpas Paasilinnan tuotannon ilmestymisjärjestyksessä, lukuunottamatta niitä muutamaa jotka oon jo lukenu, poikkeuksena kuitenkin Jäniksen vuosi.

Raskasta luettavaa, kun ei oo minkäänlaista kokemusta sodasta tai edes armeijasta. Jotkin kohdat meni yli hilseen, mutta oli siellä sellasta mulle sopivaa purtavaakin. Monet luvut oli tosi kaunokirjallisia vaikka muuten oli ku olis lukenu hissan kirjaa, sitä vaikeinta. Lopputulos oli aika yllättävä.. ja kirjailijan sanoja lainatakseni, onneks ei oo tämä sota toteutunu.

Arto Paasilinna - Liikemies Liljeroosin ilmalaivat

"Kun toimii lähettäjänä Vöyrin kunnan kesäjuhlan 1 500 metrin juoksussa, ei sovi sännätä juoksuun mukaan ja voittaa. Ei ainakaan jos on kunnanjohtaja ja puku päällä.

Mauserin pamaus on samalla uuden uran lähtölaukaus virastaan lentävän lähdön saavalle Hemmi Elstelälle. Hänestä tulee ilmailualan varustaja, kun liminkalaisen liikemies Lars Liljeroosin tiilitehtaan mainosvälineeksi hankitaan ilmalaiva, Lakeuden Hengetär. Mutta aloitteleva Suomalainen hevibändi Black Sotton kaappaa Hengettären ja lentää sillä maailmankiertueelle, joka vie Tiibetiin asti.

Liljeroos ei aikaile, joten Elstelä saa heti panna uuden ilmalaivan rakenteille. Rahasta ei ole pulaa, sillä kansainvälinen media seuraa karanneen aluksen menoa ja tiilitilauksia tulee solkenaan. Tehtailijalla on avara sydän, joten uuden aluksen gondoliin sijoitetaan lentävä kenttäsairaala. Oulunjoen rotkolaaksossa valmistuvan muhkean ilmalaivan nimeksi tulee Mimmi, tehtailijan uhkean vaimon mukaan. Samaan aikaan toisaalla tuskin Muhoksen Mimmi on koelennetty, kun Keski-Aasiassa tapahtuu valtava maanjäristys. Uhrien pelastustöissä Liljeroosin ilmalaivat Lakeuden Hengetär ja Muhoksen Mimmi kohtaavat."

***

Tuli nyt luettua, kun ei ollu muuta saatavilla. Arto Paasilinna on sellanen kirjailija, joka ei oo koskaan kolahtanu. Vanhempi sukupolvi ylistää huumoria ja sellasta tietynlaista mutkatonta kerrontapaa, mutta meikäläisen (sukupolveen?) se ei oikein oo iskeny, mutta nyt oon yhtäkkiä kiinnostunu Paasilinnasta kirjailijana ja tarinankertojana. Aikaisempia kokemuksia ei oo siunaantunu ku Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä -romaanista. Senkin lukeminen kesti vuosia tai ainakin kuukausia.

Rytköseen verrattuna tää teos oli todella faktapitoinen ja yksityiskohtainen. En voinu ku ihmetellä et miten ihmeessä Paasilinna on päässy käsiksi sellasiin tietoihin tai miten sellaisia voi edes keksiä, oli sen verran kemian ja fysiikan tietoja vaativia yksityiskohtia. Eikä se siihen loppunut, samaten ihmettelin kuinka tarkkaan on otettu selvää, ei ainoastaa maantieteellistä tietoa vaan myös maakohtaisen tilanteen ja kulttuurin tietoja.

En tienny missä kulkee faktan ja fiktion raja. Ja sen kustannuksella kaunokirjallisuus jäi ehkä liiankin sivulle. Ja ehkä Paasilinnan teokset kannattais lukea ilmestymisjärjestyksessä..? Kun samat henkilöt tai ainakin samannimisiä henkilöitä vilisee romaanissa jos toisessakin. Kyllä sen nyt luki vaikka en intohimoista suhdetta ilmailuun omaakaan.

Hilja Valtonen - Vaimoke

"Lukkariperheen tyttösarjan nuorimmaiselle, hulivililuontoiselle Kirstille ei oikein koulu maita. Niinpä hänet toimitetaan naimisiin rikkaan agronomin Esko Latvan kanssa, joka aikoinaan on riijustellut kaikkia hänen sisariaankin. Tuloksena on kuitenkin vain nimellisavioliitto ja Kirstistä tulee pelkkä "vaimoke", jonka päämääränä on tehdä miehen elämä mahdollisimman ohdakkeiseksi. Tästä seuraa tietenkin tosi hiljavaltosmaisia metkuja ja kommelluksia, jotka sitten lopulta saavat asiat selviämään."

***

Noniin, nyt tuli tutustuttua sekä suomalaiseen että vanhempaan kirjallisuuteen. Tämä oli hyvin hauska ja pirteä teos. Mitään syvällisempää analyysia on turha vääntää, hyvää ajankuluksi ja sadepäivän ratoksi tämä on oikein oiva. Saatan tutustua enemmänkin Valtosen tuotantoon. Tämä ainakin vaikutti hyvin lupaavalta.

Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

Tuskin esittelyjä kaipaa tämä teos. Ajattelin sen lukasta ja hutkasta tosta vaan, niinkun välipalaks. Eihän se käynyt. Kieli on todella erilaista, ja vaikka se nyt on jotenkuten ymmärrettävää, se tekee ymmärryksestä jokseenkin vaikeaa. Eli raskasta luettavaa jos sen niikseen ottaa. Alussa oli vaikea päästä kärryille ja puolet tapahtumista meni ohi silmien. Mutta sitte jonkun ajan kuluttua niin pääsi kärryille ja alko lukeminen sujumaan. Väsyneenäkään ei kannata lukea tätä, sen huomasin myös.

Se oli kiva tarina seitsemästä veljeksestä ja heidän touhuistaan. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Tämä on teos, joka varmasti aukeaa useammilla lukukerroilla enemmän ja enemmän ja ensimmäisellä on mahdotonta saada vedenpitävää kokonaiskuvaa.

Ilmari Kianto - Punainen viiva

"Punainen viiva ilmestyi 1909, saman vuonna jolloin ensimmäiset yleiset ja yhtäläiset eduskuntavaalit Suomessa pidettiin. Suuren maailman mullistukset heittävät pärskeitään korven viheliäiseen köyhyyteen, sosiaalidemokratia alkaa ensimmäistä kertaa taistella takametsien ihmisten sieluista, mutta korpikansan kohtalonyhteyttä erämaahan uusi aika aatteineen ei kykene murtamaan. Romaanin päähenkilöillä Topi ja Riikka Romppasella lapsikatraineen on pysyvä paikkansa suomalaisessa kansallisgalleriassa.Ilmari Kiannon pääteos Punainen viiva on historiallisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttava ajankuva, merkittävä kotimainen klassikko."

***

Asenne ratkaisee. Aloitin tätä kirjaa jo pari kuukautta sitten, mutta jätin sen kesken, koska en (viitsinyt eikä kiinnostanut) ottaa selvää teoksen miljööstä tai mitä tarkoittaa punainen viiva. Kyllä se sieltä olisi auennut kun olisi jaksanut lukasta, mutta en ollut tarpeeksi avoin vielä silloin ja nyt luettuani olen myyty.

Kirjan kieli on vaikea, murretta, mutta kertojan kieli on ihan arkipäivän suomea. Silti siihen tottuu ja se on osa kirjan hienoutta. Ensimmäisen kerran tuli sellainen olo, että tässä on kirja jonka voisin lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Se oli koskettava tarina, kuvaus ihmisistä, luonnosta, uskonnosta, yhteiskunnasta ja niiden välisistä suhteista, melkeinpä mitä vaan tuolta on mahdollista löytää. Ihmeiden aika ei ole ohi, koska on ihme miten suuresti kyseinen kirja vaikutti, vaikka aluksi tuntui kaukaiselta, vaikealta ja väkinäiseltä. Suosittelen kaikille ja erittäin lämpimästi.