José Saramago - Kertomus sokeudesta

Kun Kertomus sokeudesta ilmestyi alkukielellä vuonna 1995, José Saramago sai Prémio Camoes -palkinnon, joka on portugalilaisen kielialueen merkittävin kirjallisuuspalkinto. Saramagon romaanin merkitys on kuitenkin yleismaailmallinen. Se paljastaa kulttuurin haurauden, sen miten kenestä tahansa voi poikkeustilanteessa paljastua peto. Romaani on perustaltaan jännittävä katastrofikertomus, mutta se on myös allegoria todellisen maailman sokeudesta, jonka seurauksista lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä kärsivät.

***

Luulin jo hetken että tää on taas yks ikuisuusprojekti, mut sainhan sen loppuun, vihdoin ja viimein. Mä en yleensä lue takakansia tai muuta, enkä sitä tehny tälläkään kertaa. Olin ehkä vähän pettyny, ku tajusin et tätä tää koko tarina on. Ja kappalejakojen harvuus ja ihmisten puheet oli erotettu pilkuilla ja pelkillä isoilla alkukirjaimilla. Oli vaikeuksia ensi sopeutua siihen, mut jotenki se kuitenkin sopi itse tarinaan.

Mä oon kuullu et jotkut on kokenu tän ahdistavana. No, joo onhan se sitäkin, varmaan joillekkin, mut mua jotenkin asia koskettaa. Mä tiedän millasta on olla sokea, metaforisesti, ja sitten näkevä sokeiden joukossa. Se on aika rankkaa. Samaistuin kyllä lääkärin vaimoon. Sinänsä ei mitään uutta, eikä maailmaa mullistavaa. Joillekin se voi sitä olla, ehkä niille jotka on vielä sokeita.

Elokuva: Avatar, USA 2009

Ohjaaja: James Cameron
Näyttelijät: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver

Been there, done that. Siis ei täs ollu mitään muuta uutta ku grafiikka (tai mikskä sitä nyt nimitetää?). Mulle tuli tosi vahvasti mieleen sellanen lasten piirretty elokuva ku Fern Gully - Viimeinen sademetsä vuodelta 1992. Tää oli ihan ku aikuisten versio siitä. Ja mua voi ärsyttää jenkkitouhu, hyvä leffa pilataan sellasella teennäisellä dramatisoinnilla, hei kamoon. No, okei mä myönnän, valitettavasti se vetoaa, mut mua se vaan lähinnä oksettaa ja etoo. Tää on niin klassillinen asetelma, et huimaa. Mua kiinnostaa ja muhun vetoo älylliset leffat ja leffat joissa on "tavallinen" juoni jos se on toteutettu erikoisella tai ennen näkemättömällä tavalla, mut ei sen silti tarvii olla hyvä vaikka se onki ennen näkemätön. Mä jossain vaiheessa lopetin kattomasta leffoja koska niillä ei ollu mulle mitään tarjottavaa.

Ja valitettavasti tää menee nyt Laskijan puolelle. Oon pettyny jenkkileffoihin, joissa ei uskalleta tehdä omintakeisia ratkaisuja.

Elokuva: Chloe, USA 2009

Ohjaaja: Atom Egoyan
Näyttelijät: Julianne Moore, Liam Neeson, Amanda Seyfried

Joo, tää oli aika kipee. Siis jotenki tosi sairas. Hyvä idis ja noin, mut turhan epäselvä ja no, kummallinen. Asiaan voi toki vaikuttaa se, et mä oon niin tottunu aina funtsii etukäteen et mitä tapahtuu ja kuka kusettaa ja ketä jne. et sit meen ihan sekasin siitä mitä siin leffas todellisuudes tapahtu. Mut toteutuksesta ei paljon valittamista. Ehkä mä kuitenkin vähän ihmettelin sitä ikkunan läpi putoamista, et ei siit oikeesti voi delaa, jos niin matalta tippuu. Mut ehkä joku voi, tai näköjään joku voi.

Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

"Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo.
Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta."

***

Hmm, miten mä teilaan tän vaikuttamalta ahdasmieliseltä ja tunteettomalta..? No, okei, alotetaan krediiteistä. Musta kirjottaja on luonu tarinan uskottavaks, tai siis musta se oli uskottavaa, että vaikka Mariam oli ensin tosi etäinen Lailaa kohtaan niin sitte se aika pian suli siihen ja niistä tuli ystävät. Eli siis vaikka tapahtumat tapahtu tosi vilkkaasti, ne oli melko uskottavia.

Ensin mä ajattelin, et no onneks täs ei oo tätä draamaa, siis sellasta kunnon ah, oi Brooke olet niin ihana ja kaunis -draamaa, eli siis mun sanastossa se on sitä Hollywoodroskapaskaa. Mutta olihan siellä sitäkin. Ja ehkä alku oli vähän pitkä ja loppu oli taas vähän töks. En ole pahoillani, jos joku kauhistuu mun arvostelusta, mut musta tässä itse tarinassa olis ollu potentiaalia, mut se oli pilattu vaikka millä, vaikka mun täytyy kaikesta mun kritiikistä huolimatta sanoa, että tarina kesti ne kyllä hyvin. Eli siis ihan ok. Mä en voi olla mainitsematta, että mulla oli vähän tai todella paljonkin sellanen ennakkoajatus että tää kirjailija on Lähi-idän Torey Hayden, joka on myös mun tuomittujen listalla.

A kuin Atwood - Oryx ja Crake

"Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Yksinäinen mies nimeltä Snowman harhailee meren rannalla. Hän on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Seuranaan hänellä on heimo ihmisennäköisiä olentoja, jotka pitävät häntä pyhänä miehenä. Nämä virheettömät vihreäsilmäiset kloonit ovat yksinkertaista väkeä, jotka syövät ruohoa ja parittelevat vain kiima-aikoina, ja heistä on hänelle hyvin vähän lohtua. Kerran Snowmanin nimi oli Jimmy ja hän kuului luontoa muokkaavaan hyväosaiseen eliittiin ystävänsä Craken ja rakastettunsa Oryxin kanssa. Nyt hän koettaa selviytyä vihamielisen luonnon keskellä ja käy mielessään läpi mennyttä elämäänsä. Katastrofiin johtaneet tapahtumat avautuvat vähitellen, kun Snowman tekee vaarallisen matkan kohtalokkaan Paradiisi-projektin syntysijoille."

***

No, tän lukeminen kesti jonkun aikaa. Liian kauan aikaa. Jotenki mua häiritsi se, ettei siinä oikee päästy kunnolla vauhtiin ja mä koin asiat tosi sekaviks. Hienoushan on siinä että tarina ja sen eri aspektit käy ilmi silleen pala palalta, mut mä olisin kyl henkilökohtasesti kaivannu sellasta suoraa puhetta tai tekstiä. Ja sen takia tän lukeminenkin kesti tovin. En vaan jaksanu lukea jotain pitkää sepustusta jostain millä ei loppupeleissä ollukaan mitää kovin suurta merkitystä. Ja siks toiseks, mulla kesti pitkään ennen ku jotenki osasin yhdistää nimen tarinaan. Siinä puhuttiin kyllä molemmista, mut vasta ihan ihan lopussa nää kaks tosiaan jopa tunsivat toisensa. Emmä tiedä. Mä luulin ihan oikeesti että Atwood on joku perusromantiikan ja hömpän kirjottaja, ja siks se on ollu mun tuomittujen listalla. Mut sainpas ainaki maistaa omaa tuomitsemistani, koska tää oli aika fiksu ja jotenki tosi pelottava kuva siitä mihin maailma voi olla menossa noin geeniteknologian kehityksen näkökulmasta.

Ja olihan tää ihan kiva kuvaus ihmisistä, Lumimiehestä, Oryxistä ja Crakesta, vaikka tosiasiassa nää tyypit jäi mulle kohtalaisen pinnallisiks tuttavuuksiks, ja herättivät jopa ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Eli, ei kovin ehyt kuva jääny mulle tästä. Mut ymmärrän, että joku innostuu tästä ja ihastuu ikiajoiksi.

Jane Austen - Northanger Abbey

"Seitsentoistavuotias Catherine Morland rakastaa kauhua ja tahtoo sankarittareksi. Rauhallinen maalaispappila ei tarjoa suuria mahdollisuuksia moiseen. Onneksi hän pääsee Bathiin, saa uusia ystäviä ja kutsun vierailla heidän kodissaan, vanhassa luostarissa. Joko täyttyvät hänen hurjimmatkin toiveensa? Mitä hirveitä salaisuuksia mahtavat kätkeä nuo ikivanhat muurit?

Northanger Abbey on Jane Austenin hilpeänkirpeä satiiri aikalaisilleen niin rakkaista "goottilaisista" kauhuromaaneista. Hänen piikkinsä eivät ole menettäneet hiukkaakaan terävyydestään vieläkään, lähes kaksisataa vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen!"

***

No joo. Mä en tajunnu. Siis missä se satiiri oli? Multa meni ihan ohi. Ja musta se, että tää ei ollu niin Austenia ku muut eikä kuitenkaan ihan selkeesti jotain muutakaan.(kauhua tms). Mä ymmärsin varmaan ihan väärin ton sankaritar-jutunkin, koska mä luulin et se Catherine oli ihan oikeesti joku sankaritar, vaikka takakannen tekstissä ihan selvästi lukee, että Catherine tahtoo sankarittareksi. Ja siks toiseks, mä en tie mitään minkään Radcliffen kirjotuksista, joten se voi vaikuttaa ton satiirin ymmärtämiseen.

Ja tää oli aivan järkyttävä painos tästä kirjasta. Tekstii oli kulmasta kulmaan hullun pienellä rivinvälillä et meni vähemmästäki rivit sekasi. Ja mainittakoon vielä, et mä luulin et Northanger Abbey oli kirjan päähenkilö. Mitä se tavallaan olikin..

Elokuva: Vuohia tuijottavat miehet (The Men Who Stare at Goats), USA 2009

Ohjaus: Grant Heslov

Okei, tää meni yli mun ymmärryksen. Siis tää aihe, minkä viitattiin vahvasti pohjautuvan tosiasioihin, oli aivan liian iso mun päähän. Siis että USA:n armeija käyttää New Age -liikettä yhdessä paranormaalien kykyjen voittaakseen viholliset. Eli tappamattomia aseita.

Sitäpaitsi täs oli monta sellasta hahmoa, jonka tarkotus jäi mulle täysin mysteeriksi, niinku esim. Larry (Kevin Spacey), siis mä en tajunnu sitä ollenkaan. Mä en tajunnu koko leffasta yhtään mitään. Muuta ku sen, että toimittaja tekee elämänsä jutun ja sitte se sivuutetaan nätisti mediassa. Ok. Mut siihen se loppu mun ymmärrys. Mä hoen tätä näköjään koko ajan, koska mä en tajunnu.

Trailerin perusteella mä odotin komediaa. Olihan siinä sitäki, mut enemmän mä olisin arvostanu sellasta jotain selkeetä linjaa. Oliko sen tarkotus olla sekasikiö, vähän kaikkea? Jos mä ajattelen asiaa siltä kantilta, että George Clooney on sodanvastanen (tms.) niin siltikään tää ei aukee mulle. Kenelle tässä naurettiin vai naurettiinko kenellekään?

Harvinaisen mysteeri elokuvaks. Eipä oo tainnu ennen näin mysteeriks muodostua mistään leffasta aikasemmin. No, saavutus sekin.

E kuin Evanovich - Kahta kovemmin

"Ensin rahat -dekkarissa Stephanie Plum keplotteli itselleen ammatin palkkionmetsästäjänä. Kun virkavallan koura jää odottamaan valtakirjaa, ottavat Stephanien manikyyriä kaipaavat sormet kohteestaan lujasti kiinni. Väliäkö sillä, että hän pyörtyy jo katsoessaan Reservoir Dogsia.

Toisessa Plum-tarinassa kirjailijan vauhti sen kuin kasvaa, vaikka hänen sankarittarellaan onkin käynnistysvaikeuksia. Plumin auto on varastettu, ja varalle löytyvä näyttävä Buick tekee varjostuspuuhat lähes mahdottomaksi. Tuorein takaa-ajo vie Stephanien hautaustoimistoihin. Eräältä vainajalta puuttuu sormi, ja saatuaan postissa eräitäkin elimiä Stephanie päättää turvautua poliisituttava Joe Morelliin. Yhteistyö ei ole saumatonta, mutta vaikka Stephaniella onkin sydäntä jättää mies niille sijoilleen puolialastomana, hän muistaa aina heittää tälle aseen turvaksi."

***

Mä ajattelin merkitä tollalailla aina kun on kyseessä aakkoshaasteen opus. Siis ensin mua kyrpi et jouduin lukee tän suomeks, mut loppujen lopuks olin siitä vaan hyvilläni, koska mulle aukes huumoriaspekti ihan uudella tavalla.

Tää ei ollu mun mielestä niin menevä ja jännä ku eka. Mutta aivan loistavaa ajanvietettä, siihen niin täys kymppi. Nauroin ihan ääneen ja saatoin jossain bussissa istuessani ajatella jotain kohtaa ja hymyillä itekseni. Sellanen mukava välipala vakavasti otettavien klassikoiden yms. välissä.

C kuin Cunningham - Koti maailman laidalla

"Loistavan Tunnit-romaanin tekijän mestarillinen teos nykymaailman hauraista ja monimuotoisista ihmissuhteista.

Koti maailman laidalla kertoo 70 –lukulaisista, jotka olivat liian nuoria joutuakseen Vietnamin sotaan, mutta tarpeeksi vanhoja ihastuakseen hippiaatteeseen ja –musiikkiin. Heidän mekkansa oli Woodstock. Heidän nuoruutensa meni pilvessä. Heidän unelmansa oli olla erilainen.

Jonathan on hyvän perheen poika, pohdiskeleva ja epävarma. Äitinsä menettänyt Bobby on vähäpuheinen mykkyyteen asti. He kasvavat yhdessä, kuuntelevat samoja levyjä, rakastavat toisiaan. Aikuisuuden kynnyksellä he kadottavat toisensa, kunnes vapaan rakkauden papitar Clare saattaa heidät yhteen. Kun Clare alkaa odottaa lasta, kolmikko muuttaa maaseudulle. He perustavat kodin, jossa jokaisella on ennalta arvaamaton paikkansa, isänä, äitinä, lapsena ja rakastajana.

”Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaisee sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunningamin Koti maailman laidalla.” – San Diego Tribune

” Pitää suorastaan maagisella otteella lukijan hallussaan.” - Eeva"

***

Tää oli henkeäsalpaava. Tää todella piti otteessaan ja jollain kummallisella tavalla tuntu ihan ytimissä asti, tai ytimiä myöden. Tän kuvaamiseen ei yksinkertaisesti oo sanoja, se pitää ehdottomasti itse kokea. Ja mä uskon, että sillä on todellakin vaikutusta, ettei mulla oo yhtään loppuunsaatettua kirjaa kuukauteen takana. Se anto mahdollisuuden tai se anto ennemminkin tilaa tälle vaikutukselle. Eläytymiselle, sitä mä uskoakseni koin ja vahvasti. Vaikken pystyny samaistumaan niin kieli oli aivan omaa luokkaansa. Täydellistä, hyvin ymmärrettävää ja aivan totaalisen - täydellistä. Erittäin hyvä kuvaus toi San Diego Tribune -lehden kuvaus. Se on just sitä, allekirjotan sen täydellä sydämelläni.

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan vauva

"Mitä? Onko vauvan saaminen muutakin kuin tavaroiden ostamista?

Hupsu ja hurmaava tuhlari Becky Brandon on raskaana ja vinguttaa Visaa kahden edestä. Vaatiihan tulossa oleva vauva ehdottomasti viidet vaunut, kolmet sängyt, satoja haalareita, töppösiä ja kaikkea muuta ihanaa, mistä Beckyn on vaikea pitää näppinsä irti. Shoppailu kun parantaa aamupahoinvointia! Ja venyvimpiin varusteisiin voi sonnustautua myös itse.

Beckyn mielestä vatsassa potkivalle perilliselle kelpaa vain paras, joten hänen on perehdyttävä huolellisesti siihen, mikä on vauvatamineissa in ja out. Myös uuden kuuluisan synnytyslääkärin vastaanotolle Beckyn on päästävä. Tähtitohtori on kaunis, älykäs – ja Beckyn tsiljonäärimiehen Luken entinen tyttöystävä! Heillä taitaa olla edelleenkin keskenään jotain sutinaa… Onko siis Beckyn täydellinen elämä romahtamassa? Tuleeko hänestä kolmas pyörä avioliittonsa?"

***

Tää oli huomattavasti kehnompi ku aiemmat. Ennen sentään on noudatettu samaa kaavaa: Becky joutuu sotkuun ja vaikeuksiin ja kuin ihmeen kaupalla selvittää kaiken viime hetkellä. Mut tässä ei ollu yhtään samoja aineksia ku aikasemmissa. Tuntu että kirjailijalla on ollu vähän pakko kirjottaa lisää näitä vaikka idea on loppunut, koska yllätys yllätys: ne myy! Se on syy minkä takia niin paljon tänä päivänä raiskataan hyvää matskua ja potentiaalia, enkä nyt puhu pelkästään kirjallisuuden saralla. Mahiksia ei anneta enää luovalle taiteelle tai ideoille, kaikki täytyy pusertaa väkisin ku paine on niin kova joka suunnalta. Mutta, ei tää siis huono ollu, viihdyttävää peruskauraa mut tästä jäi puuttumaan olennainen, sielu tai sellanen "henki". Ja se kyl kieltämättä vähän harmittaa.

P kuin Paasilinna - Jäniksen vuosi

"Toimittaja Vatanen on saanut tarpeekseen työstään, vaimostaan, koko kaupunkilaisesta elämänmenostaan. Yhtenä päivänä, ilman varoituksia, hän jättää kaiken taakseen ja hyppää suureen seikkailuun: suunnistaa tiepuolesta löytynyt jänis seuranaan luontoon, todelliseen vapauteen.

Vatasen ja jäniksen ihmeellinen seikkailu läpi Suomen on riemastuttava lukukokemus, hauska ja haikea. Kiejan pohjalta teki Risto Jarva yhden unohtumattomista elokuvistaan."

***

Luin tän joskus lukiossa äikän kurssia varten ja tein kirja-analyysin, josta sain 6. Ja se oli mun mittapuussa huono. Mut ehkä se kertoo siitä, et mä en osaa lukea Paasilinnan teoksia. Niissä on jotain ja silti ne jää mulle hämäriks. En tajuu. Ne on tarinoita, paikoin jopa tylsiä kuvauksia, ja tuntuu et tässäkstää oli. Että missä pointti? Jos joku osais valottaa mulle ja auttaa mua tulkitsemaan niin oisin forever greatful.

Kai mulle jotain tästä jäi. No ainaki se jänis. Se oli niin ihana ja inhimillinen. Varsinkin siinä ku se nukahti nuotion vierelle ihan rikkipuhkipoikkina. Ja musta oli jotenki tosi liikuttavaa miten Vatanen koki sen luontokappaleen niin tärkeeks, jänis meni kaiken muun edelle.

No, paljon muuta sanottavaa mulla ei sitte lienekään. Toi ajatus ja tunne on niin päällimmäisenä etten ilmeisesti kykene näkemään muuta.

Lisa See - Lumikukka ja salainen viuhka

"Lumikukka ja salainen viuhka on sydämeenkäypä kertomus kahdesta erilaisesta, kohtalon sattumalta yhdistämästä tytöstä 1800-luvun Kiinassa. Lilja syntyy vaatimattomaan maanviljelijän perheeseen, mutta hänen onnekseen koituvat poikkeuksellisen kauniisti sidotut jalat. Ne takaavat hänelle sosiaalisen nousun ja hyvän avioliiton. Samalla Lilja saa elinikäiseksi ystäväkseen varakkaan perheen tyttären Lumikukan.

Sisätiloihin suljetut, lähes liikuntakyvyttömät tytöt pitävät yhteyttä toisiinsa salaisen viuhkan avulla. Vuosien varrella he tallentavat siihen vain naisten osaamalla nu shu -kirjoituksella elämänsä käänteet: järjestetyt avioliitot, äitiyden onnen, sodan kurimukset ja traagiset menetykset. Mutta niin arvokas kuin ystävyyssuhde Liljalle ja Lumikukalle onkin, sekin on altis ristiriidoille. Muutama harkitsematon sana ja teko saavat vahvan siteen murtumaan.


Liljan ja Lumikukan tarina on kurkkuakuristavan kaunis. Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisestä elämästä suljettujen seinien sisällä. Se luotaa myös lumovoimaisesti naisten välistä ystävyyttä, sydämen syvää rakkautta, jota Lilja ei osaa arvostaa tarpeeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Lumikukka ja salainen viuhka on romaani, joka jää mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa."

***

Tätä on ylistetty, enkä oo tainnu kuulla yhtään semi-arvostelua. Nyt tulee sellainen. Mä tykkäsin ihan hirveesti alusta, vaikka se oli pitkä, mut jotenki pääsi sisälle siihen kulttuuriin ja miljööseen hyvin. Mut sit yhtäkkiä jossain puolessa välissä mentiin tyyliin vuosi ja lause. Ja loppu oli kiihtyvällä vauhdilla.. no loppuun. Ja musta se jotenki söi tietynlaista uskottavuutta. Se oli vähän niinku hutasemalla hutkittu juttu. Mä en ainakaan kyenny eläytymään loppupuolella läheskään samoissa määrin ku alkupuolella. Joteski se oli sitäpaitsi vähän ennalta-arvattava, vaikken mitenkään kovasti edes yrittäny miettiä mitään tietoisesti. Iha ookoo-pookoo, mut jo pelkästään miljöön ja kulttuurin takia kannatti lukea, oli se mielenkiintoista, vähän niinku olis ollu kantotuolissa ja kurkkinu verhon raosta :)

Virginia Woolf - Mrs. Dalloway

""Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat."

Virginia Woolfin (1882-1941) romaanin päähenkilö on seurapiirirouva Clarissa Dalloway, jonka elämää tarkastellaan yhden ainoan päivän ajan. Mutta tuohon päivään, jolloin Mrs. Dalloway näennäisesti on uppoutunut juhlien viime hetken järjestelyihin, mahtuu naisen koko elämä. Modernin romaanin uranuurtajan taiturimainen tajunnanvirtatekniikka elää vivahteita täynnä."

***

Tän postaaminen on tosiaan kestäny, kun en kertakaikkiaan tiedä mitä mun päässä liikkuu. Joo, se oli aika vaikeaselkoinen jossain määrin. En tienny välillä että kenestä puhutaan, puhutaanko ylipäänsä kenestäkään vai onko nää jonkun ajatuksia. Mut siltä osin kun ymmärsin niin ihan kiva kokemus. En kyl suosittelis välipalaks, varsinkaan jos on joku oikeesti kesken, koska sit ne ajatukset sekottaa vaan lisää, vaikkei se tietoista siis oliskaan. Mut kuitenkin, mulle tuotti erinäisiä vaikeuksia.

Nyt ku mä oon koittanu enemmän tai vähemmän tietoisesti ajatella et mitä mä oikeen luin, niin kyl mä jonkinlaisen jonkinasteisen kokonaiskuvankin sieltä ehkä saan hahmotettua. Ainaki se oli jännä miten kaikki päähenkilöt tavalla tai toisella kytkeyty toisiinsa. Oisko tää pitäny kategorioida klassikoks, by the way..?

Aakkoshaaste

Eli tarkoituksena on lukea aakkoset läpi järjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan. Ja tarkoituksena on myös käyttää siihen mahdollisuuksien mukaan omia kirjahyllyjä ja omistamiaan kirjoja, joita ei ole ennen lukenut tai ainakin sellaisia, joiden lukemisesta on tosi paljon aikaa. Jos jotain kirjainta ei omasta kirjahyllystä löydy, sitten sen saa lainata kirjastosta.

Lyhyesti haaste on tämännäköinen. Kuitenkaan itse en aio sen suuremmin asiaan perehtyä taikka sitoutua, mutta voisin laittaa korvan taakse ja merkata lukemiani kirjoja sitä mukaa kun niitä kertyy, enkä myöskään aio ensisijaisesti perehtyä omiin kirjoihin ennen kuin tuo kirjaston kirjakasa on luettu. Voisin kuitenkin laittaa hahmotelmaa siitä mitä aion mahdollisesti lukea ja miltä lista tulisi näyttämään. Olen laittanut kursiivilla ne, jotka minulla tällä hetkellä on lainassa tai omistan entuudestaan.

Atwood Margaret - Oryx ja Crake
Burgess Anthony - Kellopeli appelsiini
Cunningham Michael - Koti maailman laidalla
Daniel Antoine B. - Inkat Soturin voima
Evanovich Janet - Kahta kovemmin
Fossum Karin - Hullujenhuone / Murtuma / Marraskuun neljännen vastainen yö / Jonas Eckel / Evan katse
Grogan John - Marley ja minä
Hildebrandt Johanne - Saaga (Valhallan tarinoita)
I
Jacq Christian - Elämänpuu
Keyes Marian - Watermelon
Linna Väinö - Täällä Pohjantähden alla
Meyer Stephenie - Eclipse
Nabokov Vladimir
O
Paasilinna Arto - Jäniksen vuosi
Quinn Daniel - Ismael
Rendell Ruth - Kerro kerro kuvastin
Saramago José - Kertomus sokeudesta
Taraborelli J. Randy - Michael Jackson the Magic and the Madness
Utrio Katri
Vonnegut Kurt - Teurastamo 5
Waltari Mika - Sinuhe egyptiläinen
Xiaolong Qui - Punaisen sankarittaren kuolema
Yates Richard - Revolutionary Road
Zhang Jie - Raskaat siivet

Elokuva: Waterworld, USA 1995

Ohjaus: Kevin Reynolds

Tää oli joskus skidinä mun lempparielokuva. Ja musta ihan turhaan haukuttu. Tää on kokonaisuudessaan tosi onnistunut. En keksi oikee mitää valittamista, muuta ku joistain yksittäisistä kohdista kuten se missä siinä lopussa Kevin Costnerin tähdittämä "merenkulkija" hyppää mukamas benjihypyn pelastamaan Enolaa vedestä, ja musta se köysi näytti tosi joustamattomalta, joten joko sen jalka olis irronnu tai se olis lässähtäny siihen, mut ei pongahtaa ylös. Ja joitain muita pieniä yksityiskohtia, jotka sai mietityttämään mut nyt tarkemmin ajateltuna en muista niitä niin selvästi.

Mut tää oli koskettava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja eloonjäämisestä erittäin mielenkiintosessa miljöössä.

John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen

"Kun Blackebergin lähimetsästä löytyy teinipojan kuiviinvuodatettu ruumis, lähiön asukkaat alkavat huhuta rituaalimurhaajasta.

Tapaus säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka haaveilee kostavansa verisesti koulukiusaajilleen. Oskarin huomion kuitenkin varastaa naapurintyttö Eli, vaikka jokin uudessa ystävässä ei olekaan kohdallaan. Eli tuoksuu oudolle, pukeutuu rääsyihin ja näyttäytyy vain iltahämärän jälkeen.

Oskarin vilkkaassa mielikuvituksessa alkaa hahmottua mahdoton ajatus: entä jos hänen uusi ystävänsä ei olekaan ihminen vaan... jotain muuta?

Ystävät hämärän jälkeen on täysiverinen kauhukertomus hirviöineen ja sankareineen. Se on myös rakkaustarina ja koskettava kuvaus erään lapsuuden lopusta tukholmalaisessa lähiössä vuonna 1981."

***

Okei, nyt sekin on koettu. Jaa mikä? No tämä paljon puhuttu kauhutarina, joka ei kammoksuttanut eikä kummastuttanut, no ehkä se kummastutti vähän, mutta kauhistuttanut se ei tippaakaan. En tiedä miksi tätä hehkutetaan niin paljon. Tämä teos ei tarjonnut mitään uutta vampyyritarinoihin. Sitäpaitsi Eli kovasti väitti että hän EI ole vampyyri..???

Toiseks, mä odotin et Eli olis ollu joku vampyyrien vampyyri tai vähintäänkin niitten kantaisä, kun siellä Staffan oivalsi että se tarkoittaa Jumalaa.. No, se oli ehkä kaukaa haettu mut silti mä odotin vähän enemmän. Mä kyllä petyin taas kerran, sorry.

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan sisko

"Sisko. Sydänystävä. Saituri?

Becky Bloomwood, tuo ihanan inhimillinen tuhlari, on jälleen täällä. Takana on 10 kuukauden häämatka, jolta tuli taas ostettua jotain pientä, noin kahden rekkalastillisen verran.

Nyt Becky on joutunut säästölinjalle, Luken määräyksestä. Sen lisäksi hän on vailla töitä. Eikä siinä kaikki. Suze, hänen paras ystävänsä, on löytänyt uutta seuraa. Kotiinpaluussa Englantiin ei siis ole kehumista.

Kaiken ikävyyden keskellä Becky saa kuulla uskomattoman uutisen. Hänellä on sisko!

Loistavaa! Upeaa! Joku joka on samanlainen kuin hän. Joku jonka kanssa voi tyhjentää vaateliikkeitä, ostella kenkiä, käydä kauneushoitolassa…

Becky on innoissaan, aina siihen asti kunnes tapaa uuden sukulaisensa – ja kokee elämänsä järkytyksen. Ei kai voi olla niin, että Becky Bloomwoodin kauan kadoksissa ollut sisar vihaa shoppailemista?"

***

Mä alotin tän lukemista enkuks joskus no, muutama kuukaus sitte ja mun oli pakko jättää kesken, se meni niin pakkopullatouhuks. Mut nyt sattusin olemaan kirjastossa ja siellä oli noi molemmat, vauva mukaanluettuna. Niinpä sitten jatkoin siitä mihin olin jäänyt, ja ehkä siin sit on et nää ei iske mulle muuten ku äidinkielellä plus se että suomennos on tosi hyvä. Tää on just parasta aivot-narikkaan -luettavaa, mut kun enkuks luin niin se ei ollu sitä.. Mut mut, kuitenkin, nää yllättää aina. Mä aina mietin et miten se päättyy ja aina joka kerta oon väärässä :) Se on hyvä, koska mun ehdotukset on niin paljon tyhmempiä :)

Elokuva: Kielletty intohimo, (Unlawful Entry) USA 1992

Ohjaus: Jonathan Kaplan

Olipas harvinaisen huono käännös leffan nimestä. Se anto ymmärtää aivan jotain muuta. Ja mitä enemmän näitä päiviä tähän väliin tulee ton leffan katsomisesta niin sitä enemmän huomauttamista löydän. Ensinnäkin, musta oli ihan kummallista kuinka Kurt Russelin hahmo (mikäsenniminytoli) reagoi niin voimakkaasti heti siihen Ray Liottan esittämään Peteen. Ois vaan nätisti sanonu et hei kamoon, vaihda maisemaa eikä heti ruveta huutamaan pää punasena. No, sitte mä hämmennyin et tykkääkö se Kurtin vaimo (Madeleine Stowe) siitä Petestä vai rakastaako se miestään vai siis hä. Eli ei kovin uskottavaa roolisuoritusta tai sitte se oli jo kirjotettu tosi hämmentäväks. En tie, mut joka tapauksessa Ray Liotta teki parhaimman suorituksen näistä kolmesta.

Elokuva: Final Destination 2, USA 2003

Ohjaus: David R. Ellis

Mä oon nähny tänki aiemmin, mut en tienny sitä. Kun siis vasta kun alko tuntuu miljöö ja tapahtumat tutulta. Tää oli ihan jees. Musta toi on tosi toimiva idea. Eikä toteutuskaan ollu huono. Vähän jotkut roolihahmot oli vähän kärjistetyn ja ärsyttävän tuntusia, mut annetaan se anteeks. Mä en kyl tajunnu sitä et miten se veteen ajaminen muka vapautti ne siltä Kuoleman listalta, kun eihän se likka ees kuollu..?

Elokuva: Aleksanteri (Alexander), USA 2004

Ohjaus: Oliver Stone

Mä en tajunnu tätä. Okei, mä oon nähny tän kerran aikasemmin ja nytten mult jäi puol tuntia alusta, mut mä en silti tajunnu mikä se pointti oli. Jenkeillä kun aina tuntuu olevan kovasti sanomaa varsinkin tuolla draama ja dramatisointipuolella. Sit mä ajattelin sitäki, et jos tää on vaan kuvaus Aleksanteri Suuren elämästä (Hollywoodilaisittain) niin sillon siin ei tarviskaan olla mitään pointtia sen enempää, mut ku tää on Hollywood-tekele. Toisaalta, jos mun oletettais tuntevan Aleksanteri Suuren elämästä ja vaiheista jotain, niin ehkä mä olisin osannu kattoo sitä siltä näkökulmasta, mut sori vaan musta jenkit ei oo niin fiksuja et nekään tietäis niin valtavia määriä Aleksanterista, joten en mä usko olevani yhtään huonommassa asemassa tän ymmärtämisessä ku suurin osa amerikkalaisista.

Toteutuksena leffa oli ihan jees. Taistelukohtaukset oli autenttisia kun ottaa huomioon et harvoin näkee niin tarkkaa verenlentoa. Ja mä en millään meinannu uskoa et se on Colin Farrell Aleksanterina. Täytyy antaa tunnustusta suoritukseen, se oli ihan jees, tai ehkä mun pitäis sanoo et se oli hieno suoritus.