"Lumikukka ja salainen viuhka on sydämeenkäypä kertomus kahdesta erilaisesta, kohtalon sattumalta yhdistämästä tytöstä 1800-luvun Kiinassa. Lilja syntyy vaatimattomaan maanviljelijän perheeseen, mutta hänen onnekseen koituvat poikkeuksellisen kauniisti sidotut jalat. Ne takaavat hänelle sosiaalisen nousun ja hyvän avioliiton. Samalla Lilja saa elinikäiseksi ystäväkseen varakkaan perheen tyttären Lumikukan.
Sisätiloih
in suljetut, lähes liikuntakyvyttömät tytöt pitävät yhteyttä toisiinsa salaisen viuhkan avulla. Vuosien varrella he tallentavat siihen vain naisten osaamalla nu shu -kirjoituksella elämänsä käänteet: järjestetyt avioliitot, äitiyden onnen, sodan kurimukset ja traagiset menetykset. Mutta niin arvokas kuin ystävyyssuhde Liljalle ja Lumikukalle onkin, sekin on altis ristiriidoille. Muutama harkitsematon sana ja teko saavat vahvan siteen murtumaan.
Liljan ja Lumikukan tarina on kurkkuakuristavan kaunis. Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisestä elämästä suljettujen seinien sisällä. Se luotaa myös lumovoimaisesti naisten välistä ystävyyttä, sydämen syvää rakkautta, jota Lilja ei osaa arvostaa tarpeeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Lumikukka ja salainen viuhka on romaani, joka jää mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa."
Tätä on ylistetty, enkä oo tainnu kuulla yhtään semi-arvostelua. Nyt tulee sellainen. Mä tykkäsin ihan hirveesti alusta, vaikka se oli pitkä, mut jotenki pääsi sisälle siihen kulttuuriin ja miljööseen hyvin. Mut sit yhtäkkiä jossain puolessa välissä mentiin tyyliin vuosi ja lause. Ja loppu oli kiihtyvällä vauhdilla.. no loppuun. Ja musta se jotenki söi tietynlaista uskottavuutta. Se oli vähän niinku hutasemalla hutkittu juttu. Mä en ainakaan kyenny eläytymään loppupuolella läheskään samoissa määrin ku alkupuolella. Joteski se oli sitäpaitsi vähän ennalta-arvattava, vaikken mitenkään kovasti edes yrittäny miettiä mitään tietoisesti. Iha ookoo-pookoo, mut jo pelkästään miljöön ja kulttuurin takia kannatti lukea, oli se mielenkiintoista, vähän niinku olis ollu kantotuolissa ja kurkkinu verhon raosta :)
Sisätiloih
in suljetut, lähes liikuntakyvyttömät tytöt pitävät yhteyttä toisiinsa salaisen viuhkan avulla. Vuosien varrella he tallentavat siihen vain naisten osaamalla nu shu -kirjoituksella elämänsä käänteet: järjestetyt avioliitot, äitiyden onnen, sodan kurimukset ja traagiset menetykset. Mutta niin arvokas kuin ystävyyssuhde Liljalle ja Lumikukalle onkin, sekin on altis ristiriidoille. Muutama harkitsematon sana ja teko saavat vahvan siteen murtumaan.Liljan ja Lumikukan tarina on kurkkuakuristavan kaunis. Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisestä elämästä suljettujen seinien sisällä. Se luotaa myös lumovoimaisesti naisten välistä ystävyyttä, sydämen syvää rakkautta, jota Lilja ei osaa arvostaa tarpeeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Lumikukka ja salainen viuhka on romaani, joka jää mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa."
***
Tätä on ylistetty, enkä oo tainnu kuulla yhtään semi-arvostelua. Nyt tulee sellainen. Mä tykkäsin ihan hirveesti alusta, vaikka se oli pitkä, mut jotenki pääsi sisälle siihen kulttuuriin ja miljööseen hyvin. Mut sit yhtäkkiä jossain puolessa välissä mentiin tyyliin vuosi ja lause. Ja loppu oli kiihtyvällä vauhdilla.. no loppuun. Ja musta se jotenki söi tietynlaista uskottavuutta. Se oli vähän niinku hutasemalla hutkittu juttu. Mä en ainakaan kyenny eläytymään loppupuolella läheskään samoissa määrin ku alkupuolella. Joteski se oli sitäpaitsi vähän ennalta-arvattava, vaikken mitenkään kovasti edes yrittäny miettiä mitään tietoisesti. Iha ookoo-pookoo, mut jo pelkästään miljöön ja kulttuurin takia kannatti lukea, oli se mielenkiintoista, vähän niinku olis ollu kantotuolissa ja kurkkinu verhon raosta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti