Elokuva: Ghost Town, USA 2008

IMDb: Ghost Town

Ohjannut: David Koepp

Yritin kattoa tätä kerran nukkumaan mennessä, että jossain vaiheessa nukahtaisin sitten siihen. No, niin kävi: nukahdin. Oli sen verran "typerä" että vähemmästäkin nukahtaa, tosiasiassa olin vaan niin poikki että kaikki tuntu sillä hetkellä typerältä. Mutta sitten päätin kuitenkin seuraavan iltana kattoa uudemman kerran, kuka tietää miksi..?

Mä en yleensäkään halua kovasti ottaa selvää juonesta tai lähtöasetelmista. Joo, sen verran et tiedän hiukan että voisko tää kiinnostaa mua, mutta yleensä ne jää joksikin aikaa roikkumaan jossa ajassa sitten ehtii unohtaa mitä siitä on ennakkoon lukenut.

Tää oli tosi.. mikskä sitä nyt kuvais.. mm.. herkkä ja tunteita nostattava. Vaikka tällasia leffoja on maailma pullollaan, vähän eri asetelmilla. Mut tässä oli jotain joka vetos muhun. Tässä ei ollu niin paljon sitä sokerimössöä, jota vihaan yli kaiken. Mutta siinä oli sitä sopivasti kuitenkin.

Ja hauska. Yllätyin iteki, miten älykkäästi sinne oli saatu huumoria mukaan, vaikka aihe sinänsä oli koskettava ja liikuttava. Tää sopi mulle sillä hetkellä ku nyrkki silmään.

Helen Walsh - Englantilainen tragedia

Erilainen perhesaaga monikulttuurisesta Englannista. On vuoden 1975 kylmin yö. Robbie Fitzgerald juoksee paniikissa pitkin lumen saartamia katuja kaupungin pahamaineisimmilla kulmilla. Ja hän juoksee pelastaakseen henkensä ja tuoreen perheensä - tietäen että heillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia selvitä. Unelma-avioliitto oman tamiliprinsessan kanssa on suistunut taisteluksi köyhyyttä, ennakkoluuloja ja naapuruston raakaa vihaa vastaan. Robbie on nyt luullut keksineensä ulospääsyn painajaisesta ja pinkoo kilpaa kohtalonsa kanssa... Yön tapahtumat sysäävät liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vaikutukset tuntuvat vielä seuraavassakin sukupolvessa.

***

Ensin, tätä oli tosi vaikee lukee. Mä lähinnä tulkitsin tekstin amatöörimäiseks wannabe-kirjailijan tuotokseks, joka yrittää antaa jotain mitä ei ole. Eikä tarina itsessään päässy ihan heti alkuun, vaikka kyllä se alusta lähti heti liikkeelle, miljöön ja tilanteen kuvaus vaati vaan kuvailemista, joka mut puudutti heti alussa, vaikka ne olikin mielenkiintosia kohtia.

Aika pian päästiin itse tarinaan. Luin tän äsken loppuun ja oon vähän pohdiskellu tätä tarinaa. Yks lause jäi mieleen: Olit auttamatta liian kaunis tähän maailmaan. Sitten siellä oli vertaus Dorian Graysta. Jotenki mä koen vahvasti, et Vincent oli tän tarinan päähenkilö, teema ja sanoma. Mut miten, sitä mä en tiedä. Tiedän sen kuitenkin, et syrjitty ja kiusattu, hylkiö omas niin voimakkaan kauneuden, ettei kyenny elämään, kun sen menetti. Sen ainoan pyhän asian omassa elämässään ja muut tappo sen. Elämän traagillisuus.

Aika ronskia tekstiä ja rajua kerrontaa. Se on hyvä, muhun tehoaa suorat sävelet. Yleensä vihjailut ja sellaset menee multa ohi. Mut silti, mä koin, että mä en ehkä ollu tarpeeks vastaanottavainen tälle tarinalle just nyt. Nyt ku kaikki tuntuu olevan yhtä juhlaa on vaikea samaistua traagisiin tarinoihin.

Elokuva: Citizen Kane [USA 1941]

Ohjaus (ja pääosa): Orson Welles

Mä oon kuullu enemmän ku tuhat kertaa, et tää on maailman huonoin leffa. Ehkä just sen takii tää oli mun mielestä aivan ihq. Mä en tie oonko mä vaan niin sentimentaalinen vai mikä siinä on, mut muhun tehoaa mustavalkoleffat ja niiden tuoma melodraama. Ja tarina oli niin kaunis ja herkkä. Ehkä se kosketti mua jollain levelillä, vaikken ihan täysin Kaneen samaistunu, mut löysin yhtäläisyyksiä kyl

muihinkin ku vaan itseeni. Joo, otin huomioon, että tää saattaa perustua tositapahtumiin (Wikipedia EI ole luotettava tiedonlähde:).

Oon onnellinen, et päätin uhmata kuolevaisuutta ja tuhlata elämästäni kaks tuntia tän parissa. Ja ei, mä en voinu sille mitään, että Orson Welles oli syötävän hyvän näkönen ja iiiihana. Mut niin fanaatikkoa musta ei kuitenkaan tuu, että kun joku tätä parjaa niin menisin henkihieverissä tätä puolustamaan ja vaatimaan että muiden on oltava samaa mieltä ku mä (ihan ku joku Kane jossain leffassa.. =)

Stieg Larsson - Pilvilinna joka romahti (Millenium 3)

"Kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä kiidätetään sairaalaan. Toinen heistä on tietokonenero ja hakkeri Lisbeth Salander, jota syytetään kahdesta murhasta. Hänen päässään oleva ampumahaava leikataan heti. Toinen on Alexander Zalatsenko, vanhahko mies, jota on isketty kirveellä.Tätä ennen Lisbeth on jo haudattu elävältä ja pelastunut täpärästi, mutta hänen ongelmansa eivät suinkaan lopu. Zalatsenko on entisen Neuvostoliiton aikainen palkkamurhaaja, ja nyt hänen tähtäimessään on Lisbeth. Vaikutusvaltaiset voimat haluavat nimittäin vaientaa nuoren naisen ikiajoiksi.Millennium-lehden tutkiva toimittaja Mikael Blomkvist penkoo sillä aikaa Lisbethin salattua menneisyyttä ja pääseekin totuuden jäljille. Hän alkaa kirjoittaa paljastusreportaasia, jonka on määrä puhdistaa Lisbethin maine ja järisyttää turvallisuuspoliisia sekä hallitusta. Vihdoinkin Lisbethillä on mahdollisuus selvittää tilit menneisyytensä kanssa."

***

Nyt on sitten kaikki Milleniumit luettu. Kaksi ensimmäistä englanniksi ja tämä viimeinen sitten suomeksi. Vaikka takakannessa lukee, että tää on paras näistä kolmesta niin ei kyllä mun mielestä. Siis henkilöt oli jo tuttuja ja nuin, mut ekaa alottaessani en tienny millaseen seikkailuun olin lähdössä. Ja tää kolmonenkin tuntu olevan vaan luonnollinen jatkumo kakkoselle, joten ykkönen olis kelvannu ihan hyvin sellaisenaan, yksinäänkin.

Pakko näistä on sen verran sanoa, et aivan hemmetin loistavasti rakennettu koko hommeli. Konkreettista tapahtumaa oli paljon ja vaatii aivan mielettömästi saada ne kaikki järkevään ja luontevaan järjestykseen, että pysy jännityksessä mukana.

Yks mitä mä jäin miettii oli, et miten ihmeessä se Erika pysty rakastamaan sekä Mikaelia että omaa aviomiestään. Ja se asetelma oli jotenkin ihan hullunkurinen. Ei pahalla tavalla ollenkaan, mut erilainen ja jokseenkin ehkä mukavaki, piristävä. Mut mä jäin oikeesti miettii, et oisko se mahdollista.. Mä en kyl päässy mielikuvamatkallani sellaseen pisteeseen, missä sellanen asetelma olis mahdollista. Mut se oli jotenki erikoinen ja siinä mielessä hyvä, ja tekihän sekin osaltaan Erikan "läheiseks" omalla tavallaan, vaikka itse lehti toimikin vähän sivuosassa, tai paremminkin yhtenä näyttämöistä.

Kuitenkin, mä koin hyvin vahvasti, että Lisbeth oli tän koko trilogian päähenkilö (ja varmaa oon ihan ainoa :), mut silti mulle jäi vähän epäselväks Lisbethin ajatusmaailma ja persoona. Mä en ehkä päässy ihan selville millanen kasvuprosessi tässä käytiin läpi, mistä lähdettiin mut jokseenkin sain kuvaa siitä mihin päädyttiin, vaikka tokkopa se nyt ihan onnistuu kun ei tie mist on lähdetty :)