Ohjannut: David Koepp
Yritin kattoa tätä kerran nukkumaan mennessä, että jossain vaiheessa nukahtaisin sitten siihen. No, niin kävi: nukahdin. Oli sen verran "typerä" että vähemmästäkin nukahtaa, tosiasiassa olin vaan niin poikki että kaikki tuntu sillä hetkellä typerältä. Mutta sitten päätin kuitenkin seuraavan iltana kattoa uudemman kerran, kuka tietää miksi..?
Mä en yleensäkään halua kovasti ottaa selvää juonesta tai lähtöasetelmista. Joo, sen verran et tiedän hiukan että voisko tää kiinnostaa mua, mutta yleensä ne jää joksikin aikaa roikkumaan jossa ajassa sitten ehtii unohtaa mitä siitä on ennakkoon lukenut.
Tää oli tosi.. mikskä sitä nyt kuvais.. mm.. herkkä ja tunteita nostattava. Vaikka tällasia leffoja on maailma pullollaan, vähän eri asetelmilla. Mut tässä oli jotain joka vetos muhun. Tässä ei ollu niin paljon sitä sokerimössöä, jota vihaan yli kaiken. Mutta siinä oli sitä sopivasti kuitenkin.
Ja hauska. Yllätyin iteki, miten älykkäästi sinne oli saatu huumoria mukaan, vaikka aihe sinänsä oli koskettava ja liikuttava. Tää sopi mulle sillä hetkellä ku nyrkki silmään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti