Joanne Harris - Pieni suklaapuoti

"Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet...

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansequenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä. Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo ajavat monen purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaafestivaali on kylän papille sentään liikaa! Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä."

***

Oon jo pitkään halunnut tutustua Harrisiin ja nyt siihen suotui oiva tilaisuus. Alku oli hyvä, helppoa luettavaa ja jokseenkin mukaansatempaavaa. Mutta, sitten alkoi vaikeudet. Selittämätön salaperäisyys oli liikaa. En erottanut Viannen näkyjä menneisyydestä enkä oikein ymmärtänyt papin käytöstä. Oikeastaan siitä syystä kirjan henkilöt jäivät mitäänsanomattomiksi. En ymmärtänyt ollenkaan miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mitään selitystä en saanut. Minkäänlaista kiinnityspintaa en myöskään saanut. Mikä olikaan koko homman pointti? Paljon oli ahdettu tavaraa eikä oikeastaan mitään sanottavaa. Loppu oli parempi kuin kirjan siihenastiset sivut antoivat olettaakaan. Plussa siitä, mutta melko heikko plussa onkin.

Arto Paasilinna - Paratiisisaaren vangit

Etin koko netin läpi enkä löytäny takakannen tekstiä mistään, ja kävin sen kirjan jo kirjastoon palauttamassa aikasemmin tänään.. mutta mutta, enköhän mä pärjää.

Tää oli mielenkiintoista, kun oli jo lukenut Kärpästen herran, jossa myös haaksirikkoutuneet opettelivat elämään keskenään luonnon armoilla, mutta tällä kertaa spotlightissa oli niin suomalaisia, ruotsalaisia ku enkkulaisiakin, ja aikuisia. Oli terveyssisarta ja metsätyömiestä, mut se kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan on lehtimies. YK:n lentokone tekee pakkolaskun autiolle saarelle, jonka tarkotuksena oli viedä kehitysapua ja muuta ympäri kehittyviä maita, Intiaa yms.

Olihan siellä joitakin epäkohtia, mut niinkun aina huomaan miettiväni Paasilinnan kirjaa lukiessani et onkstoi mahdollista ja voikstoi oikeesti olla noin, eli mulla aina vähän hämärtyy mikä on faktaa ja mikä fiktiota, koska mulla on sellanen käsitys että perusasiat on faktoja tai ne perustuu faktoihin, kumoamattomiin tosiasioihin ja sitte se mitä sillä tehdään on mielikuvituksen tuotetta. Nyt mun mielenkiinnon herätti jääkaappi, viinanpoltto niillä raaka-aineilla, sauna.. nyt vaan muutamia esimerkkejä äkkiseltään.

Yks mikä oli huono, taas kerran: loppu. Se loppu jotenkin ihan töksähtäen, oikeestaa ilman minkäänlaisia selityksiä, mut toisaalta se olis voitu tehdä tahalleen A) joko haluttu estää turhaa jaarittelua tai B) se on jätetty lukijan pähkäiltäväksi.

Seuraavan olis vuorossa Paasilinnalta sit ilmeisesti Jäniksen vuosi. Sitä odotellessa..

Elokuva: Lystikäs kirjeenkantaja (Jour de fête) 1948 Ranska

Ohjaus: Jacques Tati

Mulle tuli ihan ekana mieleen et tässä on Ranskan Charlie Chaplin. Itse asiassa mulla ei oo minkäänlaista ennakkotietoa Jacques Tatista. Mut kielestä sanon sen verran, sen verran kun sitä satuin kuulemaan, et paikka paikoin se kuulosti ihan ranskan ja espanjan sekotukselta. Ja jossain kohdin mun piti oikeen miettii et puhuukohan ne kuitenkin espanjaa.. Mut kyl mä sielt ranskan tunnistin ajoittain. Siis siltä osin ku tässä ylipäänsä kukaan puhu, mikä oli jätetty selvästi vähemmistön edustajaks. Ihan kiva, hauska, pirtsakka ja tuli jotenki hyvä mieli, vaikka ei tästä sen syvempää analyysia saakaan irtoomaan.

Elokuva: Teidän jälkeenne (Aprés Vous) 2003 Ranska

Ohjaus: Pierre Salvadori

Mitäs tästä nyt sanois.. Alku vaikutti tosi hyvältä ja lupaavalta, mut sit jossain vaiheessa se meni jotenkin sekavaks ja pirstaleiseks. Siin oli paljon tunne-elämän epäkohtia, moraalia yms. Mut jotenki oli tosi vaikee hahmottaa, et mikä täs nyt oli pointti. Ei siinä mitään, kyllä ranskalaiset osaa leffoja tehdä, mut jostain syystä tää jäi kyl nyt ihan auki. Oliko tää komedia, draama, farssi..? Ja loppu oli tehty tosi tulkinnanvaraseks, mut kaipa se oli tarkotuskin.

Elokuvat: Wallander ja Beck

Beck - Koston hinta (Hämndens pris) Ruotsi 2001
Ohjaus: Kjell Sundvall

Mä en pitäny tästä. Koko elokuva alkaa siitä kun pari kyttää tapetaa, ei ollu tarkotus mut hupsista. Ja sitä rataa. Ei kovin omaperänen juoni ja mä en henkilökohtasesti pidä siitä että tekijät on kuvattu, ellei se olennaisesti kuulu juoneen, mut tähän sitä ei oltu osattu laittaa. Ja jotenki se loppuki oli ihan plääh. "Ampukaa mut", "Oh, te ammuitte mut".

******

Wallander - Pilvilinna (Luftslottet) Ruotsi 2006
Ohjaus: Anders Engström

"Vanhus nostaa tililtään 20 miljoonaa kruunua käteisenä murisevien koirien kera. Hetkeä myöhemmin sekä vanhus että koirat löydetään kuolleina. Alkaa armoton ajojahti tappajien sekä rahojen löytämiseksi. Naapuria pidetään pääsyyllisenä kunnes hän ja hänen perheensä murhataan. Syyllisen etsiminen idyllisestä Soldalasta osoittautuu Wallanderille ja hänen kollegoilleen erittäin vaikeaksi tehtäväksi."

*

Katoin tän Beckin jälkee ja voin rauhassa todeta, että oli kyseessä hieman laadukkaampi juoni, vaikka yhdessä kohtauksessa kuvaajan peilikuva näkyikin. Siis ihan ruotsin kielen takiahan mä näitä kattelen ja samaten ranskankielisiä elokuvia, mut kyllä se on aina plussaa jos sattuu hyvä leffa osumaan kohalle. Tää innosti lukemaan Wallanderin tarinoita, vaikka kauheet angstit onki ollu ennen.

Bram Stoker - Dracula

"Vampyyrikirjallisuuden raamattu

Kreivi Draculan linnaa Transsilvaniassa asuttavat elävät kuolleet ja vartioivat kuun kelmeässä valossa ulvovat sudet, yön lapset. Kun vampyyrimonarkki matkustaa terrorisoimaan Lontoon asukkaita, hän joutuu taisteluun hyvän voimia vastaan. Kreivi jättää jälkeensä vertahyytävää kauhua, mutta myös lumoihinsa joutuneita ihmisparkoja.

Vuonna 1897 ilmestynyt Dracula on klassinen kauhuromaani ja kaikkien vampyyrikirjojen äiti, josta on tehty lukuisia elokuvaversioita."

***

Mä en nyt oikein tiedä pitäiskö tää kategorioida kauhuks vai klassikoks, joten kauhu it is. Alku oli tosi lupaava ja mielenkiintonen ja ehkä mua vähän häiritsi se, et mä näin koko ajan mielessäni Mel Brooksin parodialeffan silmissäni lukiessa. No mitäs pienistä. Mut puolenvälin jälkeen, huhheijaa, oksat pois. Ihan totta, siin ei tapahtunu yhtään mitään. Ei mitään. Ne lähtee jahtaamaan ja lahtaamaan sitä hiton kreiviä, mut ne vaan jahkaa eikä jahtaa. Ennen ku tyylii toisiks viimisimmällä sivulla, vuhuu, paha voitettu, mennään kotiin, jee, kaikki hyvin. Petyin jotenkin vaikka siis oli tosi loistava, eikä se huono nytkää ollu.. Täytyy jokasen ite koittaa miltä se maistuu, makuasioista kun ei voi kiistellä niin sanotusti.

Elokuva: Amélie, 2001 Ranska (Le fabuleux destin d'Amélie Poulain)

Juups, eli katoin tän noin parituntisen leffan ilman tekstityksiä, ranskaksi. Eihän siit tullu mitään, meni koko hyvä ja hauska leffa ihan pieleen ku ei ymmärtäny yhtää. Oppi ainaki arvostamaan kielen ymmärrystä. Mut kuitenkin, siis mä jaksoin ihmetellä et miten niin vähään sanomista on mahdutettu niin paljon asiaa.. tai ehkä se vaan tuntu siltä :) Kaikkinensa ihana ja pirtsakka, koskettava ja liikuttava elokuva ja Amélie tietysti. Oli siinä jotain samaa ku mussakin, pysty samaistumaan.

Mua jäi häiritsemään sellaset pikkuasiat. Kuten se kun Amélie kuulee Josephilta että Nino ja Gina on menneet ulos yhdessä, tämä ei saa tietää että kyseessä on väärinkäsitys vaan Nino paukauttaa Amélien luo ja sit ne elää elämänsä loppuun asti jne. Eikä Josephin ja Georgetten välejä selvitetty ollenkaan. Oliko sanomana kenties, ettei elämässä ole aina Happy Endingiä..?