Katri Lipson - Kosmonautti

"Svetlana Kovalevna on työpaikallaan armotta kiusattu musiikinopettaja, jonka uralla on ollut yksi valopilkku: Serjoza, ujo poika, joka oli salassa häneen syvästi rakastunut. Sen tiesi vain Sasha, jonka kanssa Serjoza makasi lumessa tuijottaen yötaivasta, heistä kun piti tulla kosmonautteja. Sama Sasha, jolle Serjozan homssuinen äiti aina soitti, kun omasta pojasta oli huolta. Isästähän ei ollut mihinkään, kännispäissään ukko paleltuikin lumihankeen. Kun ammoin tehty dokumentti äkkiä herättää Kremlin ja koko maailman sympatiat siinä esiintynyttä avaruuteen haikailijaa kohtaan, onni näyttää kääntyvän. Mutta missä on Serjoza?

Lipson kirjoittaa kuin venäläinen klassikkokirjailija koskettavimmillaan. Lukija löytää itsensä keskeltä 1980-luvun Murmanskia, sen tuoksuja, värejä ja puhetyyliä, ja riippumatta siitä onko ennen käynyt täällä, voiko tämä nostalgia olla tuttua, hän on kuin kotonaan, häpeää vuokrahuoneen laikukasta seinäpaperia ja polttaa kämmenensä kuumaa teelasia vasten. Ja saa lohdutuksen."

***

Yllätys oli, että tämä teos oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2008. Häpeissäni täytyy myöntää, että on tullu liian vähän luettua kotimaista, ehkä ennakkokäsitykset on negatiivisia tai sitten jotkin kokemukset on olleet negativisia, mistä lie johtuu nuo ennakkoluulot..

Kuitenkin, tämä oli (mun kokemuspuussa mitattuna) hyvä kotimainen. Jollain lailla erilainen. Kaunokirjallinen. Oli jätetty paljon lukijan hoksattavaks asioita. Jouduin oikeen keskittymään lukemiseen, tai luetun ymmärtämiseen. Ei se silti sitä paljon olisi vaatinutkaan, mutta ilmeisesti mulla ei ollu senkää vertaa kapasiteettia heittää.

Lopputulos: oikein hyvä kotimainen purtava (edelleen vertauskohtia on liian vähän).

Lainattujen pinojen saldo

Nyt on 24.8 ja siihen asti annoin aikaa lukea lainatut kirjat. Kuitenkin, vaikka mennessäni palauttamaan yhtä ja tuodessani kasan tilalle, oon onnistunu huimasti pienentämään pinoa. Ja eihän se tarkota että elämä tai lukeminen loppuu kun koulu alkaa. Tosiasiassa nytten vaikken tee mitään tähdellistä päivisin tulee illalla vasta avattua kirjoja ja sitte luenki puoleenyöhön saakka, joten mitä luultavimmin kun koulu alkaa, mikään ei muutu. Tai siis eihän sitä voi tietää.. tottakai nyt jotenki muuttuu mutta.. no sen näkee tosiaan sitten ja varsinainen ahertaminenhan alkaa vasta viikon päästä..

Lainatut

Antoine B. Daniel -Inkat Soturin voima
Terry Pratchett -Magian väri
Jonathan Carroll -Valkoiset omenat
Anne Rice - Veren vangit
Bram Stoker - Dracula
Sophie Kinsella - Varsinainen talousihme
Sophie Kinsella - Shopaholic and sister
Katri Lipson - Kosmonautti
Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll & herra Hyde
Stieg Larsson - The Girl With The Dragon Tattoo

Arto Paasilinna - Operaatio Finlandia

"Hirtehinen ja hurjapäinen kuvitelmaromaani

Fasistisoituva Ruotsi lietsoo kansallismielistä Ahvenanmaata liittymään itseensä. Selkkaus kehittyy laajamittaiseksi sodaksi. Ruotsi nousee maihin Ahvenanmaalla, Turussa ja Vaasassa, ja äkkiä on sota kauhistuttavaa todellisuutta rauhallisille pohjoismaalaisille.

Sota vyöryy eteenpäin – Haaparanta vallataan ja suomalaiset joukot etenevät Pohjois-Ruotsissa. Tapahtumien kaaoksesta nousee esiin huvittavia ja irvokkaitakin yksityiskohtia. Suomen hallitus istuu pommisuojassa Suurkirkon alla, turkulaiset naiset viihdyttävät ruotsalaisia upseereita, ja kaukana Itä-Suomessa pari sotilaskarkuria ottaa haltuunsa kokonaisen kylän.

Sodan mielettömyys synnyttää ruotsalaisia keskitysleirejä, ja mitä kertoo huoltojoukkojen vänrikki Kai Linnilä: Ruotsin tuntureilla suomalaiset telottavat pakoon pyrkiviä maanmiehiään."

***

Päätin Liikemies Liljeroosin ilmalaivojen jälkeen, että luenpas Paasilinnan tuotannon ilmestymisjärjestyksessä, lukuunottamatta niitä muutamaa jotka oon jo lukenu, poikkeuksena kuitenkin Jäniksen vuosi.

Raskasta luettavaa, kun ei oo minkäänlaista kokemusta sodasta tai edes armeijasta. Jotkin kohdat meni yli hilseen, mutta oli siellä sellasta mulle sopivaa purtavaakin. Monet luvut oli tosi kaunokirjallisia vaikka muuten oli ku olis lukenu hissan kirjaa, sitä vaikeinta. Lopputulos oli aika yllättävä.. ja kirjailijan sanoja lainatakseni, onneks ei oo tämä sota toteutunu.

Christopher Paolini - Eragon

"Kun nuori Eragon löytää metsästä sinisen, kiiltävän kiven, hän uskoo osuneensa aarteeseen: ehkä outo kivi on arvokas ja hänen köyhä perheensä voi sen avulla hankkia talveksi ruokaa. Pian poika kuitenkin tajuaa, että on törmännyt johonkin yhtä muinaiseen kuin itse Valtakunta. Kivi ei ole kivi: eräänä yönä siitä kuoriutuu lohikäärmeen poikanen.

Yhdessä yössä Eragonin yksinkertainen maalaiselämä Carvahallin pikkukylän liepeillä vaihtuu tuntemattomaan, kohtalon voimien ja magian hallitsemaan maailmaan. Turvanaan vain ikivanha miekka ja vanhan tarinankertoja Bromin neuvot ohjeinaan Eragon ja nuori lohikäärme Saphira joutuvat vaaralliseen seikkailuun. Heidän vastassaan ovat mustanpuhuvat, kammottavat viholliset johtajanaan kuningas Galbatorix, jonka pahuudella ei ole mittaa eikä määrää. Pystyykö Eragon ottamaan harteilleen legendaaristen Lohikäärmeratsastajien viitan? Koko Alagësian kohtalo on nyt hänen käsissään. "

***

On tullu katottua tuo elokuva joskus aikoja sitten, eikä se ollut kovin hyvä. Muistin lukiessani jonkin kohdan sieltä täältä, ja vasta kirjan loppupuolella alko tulemaan niitä kohtia muistista enemmänkin. Tuntu että alkua oli elokuvassa laiminlyöty rankalla kädellä. Toisaalta tapahtumia oli paljon, joten karsiminen on ollu miltei välttämätöntä. Eikä siis kirjalle elokuvat koskaan vedä vertoja.

Mulla oli jonkinlainen ennakkoluulo tän kirjan kerrontaa ja tarinaa kohtaan. En voinu sille mitään, että se tuntu jotenkin kypsymättömältä ja kömpelöltä. Mutta kun käänsin niitä lauseita mielessäni englanniksi niin se ei enää vaikuttanutkaan niin kömpelöltä. Eli suomentajalle miinus käännöksestä tai sitte mun olis pitäny lukea ko. teos englanniksi. Ja muutenkin tuntuu mulla olevan vaikeuksia kirjasarjojen tai trilogien ensimmäisen kirjan kanssa. Sen jälkeen alkaa helpottaa, lukeminen ja tarinakin alkaa kiehtomaan ihan eri tavalla. Joten, ei huono, mut mä antaisin joka tapauksessa käännökselle miinusta.

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan ratkaiseva askel

"Hykerryttävän hauska Himoshoppaaja häähumun keskellä!

Mitä osaa häistänne odotat eniten? A) Kenkien valitsemista.

Becky Bloomwood on huomannut sopivansa loistavasti yhteen poikaystävänsä Luken kanssa. Luke tosin ei tunnu ymmärtävän, miksi talousmenoihin varatulta yhteistililtä on maksettu muotivaatteita. Syyhän on päivänselvä: vaatteita käytetään taloudessa!

Sitten Luke kosii ja Becky joutuu keskelle häähulinaa. H-hetkeen on aikaa vain viisi kuukautta. Beckyn äiti Englannissa ryhtyy kuumeisesti järjestelemään suurta tapahtumaa. Mutta niin tekee myös Luken äiti New Yorkissa. Valmistelut etenevät molemmissa maissa, sillä Becky ei halua pahoittaa kummankaan mieltä. Ja toisaalta, onhan upeaa olla huomion keskipisteenä, pohtia hääsuunnittelijan kanssa ruokalistaa ja maistella tuhansien dollarien kakkuja. Sekä tietysti avata lahjalista noin viiteen tavarataloon. Sillä Becky on yhä Becky.

Hääpäivä lähestyy kuitenkin vääjäämättä, ja Becky on pulassa kaksien samanaikaisten häidensä kanssa. Nokkelana tyttönä hän löytää lopulta ratkaisun, joka sopii tavaraa, vaatteita, ystäviään ja perhettään rakastavalle himoshoppaajalle täydellisesti."

***

Tää tuli luettua melkei yhtee pötköö. Ei voi jättää kesken, kun aina jää johonkin kutkuttavaa kohtaa. Oli taas kiva pitkästä aikaan muutenki lukee vähän hömppää.

Mä en voi sille mitään, mut aina ku Becky ajautuu sellaseen ihan kammottavaan umpikujaan, mistä ei luulis pääsevän pois, eikä oikein pysty tekemään sille mitää, mua kohtaa sellanen kuristava tunne, ei enää raivo kuitenkaan :) ja sitten ku vyyhti alkaa aukeemaan niin mun hengitys helpottuu heti. Mun on ilmeisesti jokseenkin vaikea samaistua Beckyn umpisolmuihin. Mutta aina, musta on niin ihana lukea kun kaikki selviää ja kaikki on onnellisia ja käy jollain lailla ilmi, ettei se Becky sit ookkaan niin vastuuntunnoton ja hölmö ku oon ajatellu.

Johanne Hildebrandt - Idun (Valhallan tarinoita 2)

"Mustatauti loimuaa koko maailman yllä kuin virvatuli ja vie mukanaan manan maille niin aasoja kuin vaanejakin. Aasojen päällikkö Tor on voimaton, kun hänen kansansa kuolee. Kirouksen voisi kumota ainoastaan Freija, papitar, jota hän kerran rakasti. Vain Torin ja Freijan voimat yhdistämällä kirous voidaan kumota ja kansat pelastaa tuholta. Mutta Freija kieltäytyy auttamasta. Ainoastaan Idun, heidän tyttärensä, voi saada hänet taipumaan. Kuunjumalatar kääntää kuitenkin ylpeälle papittarelle selkänsä, ja ilman Kuun voimaa Freija on voimaton.

Idun – Valhallan tarinoita on itsenäinen kakkososa Johanne Hildebrandtin huimassa pronssikausitrilogiassa, joka kertoo himosta, kostosta, äitiydestä ja kuolemasta. Saaga perustuu muinaisskandinaaviseen mytologiaan ja kertoo fantasiaromaanien hengessä niistä taianomaisista ihmisistä, joista tulee tarinan myötä pohjoismaisia jumalia ja jumalattaria. 2 700 vuoden takaisessa Pohjolassa kuningattaret ovat vahvoja, jumalat oikullisia, taistelut raakoja – ja koko maailma lumottu."

***

Ekassa osassa, eli Freijassa, oli hiukan tutustumista hahmoihin ja maailmaan ja eritoten kulttuuriin. Tässä kohden on asetelmat käyny tutuksi jo, ja aikaa on kulunut paljon siitä, mihin Freija päättyi.

Tykkäsin, vaikken ihan tarkkaa enää muistanu, mitä kaikkea siellä oli jo tapahtunut. Mutta kuitenkin: väkevä, vahva, liikuttava ja koskettava. Eikä tää nyt niin itsenäinen jatko-osa mun mielestä oo. Tarina alko Freijasta ja jatkuu Idunin kautta Saagaan.

Joka tapauksessa nyt on ihan selkeä jatkon paikka ja kuten tuli jo mainittua trilogian viimeisen osan päättää Saaga.

George Orwell - Vuonna 1984

"Ajatusrikos oli asia jota ei voinut salata iäti. Sen voi pitää piilossa jonkin aikaa jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä takuulla jäi kiinni.

Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitarisessa valtiossa. Mystinen isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolueen vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkiklön Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat."

***

Mä rakastuin tähän teokseen heti ekasta luvusta. Kuvaus ja kerronta on ilmiömäistä, suomentajakin saa osan kunniasta. Orwell on kuvannu nerokkaasti, ei pelkästään fiktiivisen maailmankuvan vaan myös kokonaisen kulttuurin, uskottavastikin jopa. Vaikka tuota fiktiivisyyttä voidaan spekuloida, se kai on ollu tarkotuksenakin, saattaa yhteiskuntajärjestelmät, totalitarismi suurennuslasin alle. Ja teos on varoittava esimerkki miten käy, jos jonkinlainen minkälainen tahansa Puolue pääsee valloilleen ja hallitsee ihmisiä.

En voinu sille mitään, mutta Isoveli oli mun päässä ihan Hitlerin näkönen. Se kai siinä on ollu tarkotuskin, kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan (1949) ja sanoman. Tunsin lukiessani jopa ahdistusta. Harvemmin kirjalliset tuotokset saa tunnetiloja päälle tai eläytymään, mutta laitan tämänkertaisen eläytymistapahtuman ihan kerronnan ja kuvauksen piikkiin. Se oli taidokas ja erittäin... erittäin... kovaa kamaa :D.

Karel Capek - Salamanterisota

"Salamanterisota on tunnetun tsekkiläisen kirjailijan mainio satiiri nykyajan kulttuurista ja sen synnyttämistä elämänilmiöistä. Tekijän ruoska heiluu lakkaamatta, nauru ja totisuus vaihtelevat. Kertomus alkaa merikapteeni van Tochista, joka löytää pieneltä Tyynen meren saarelta salamantereita ja opettaa nämä viisaat ja uteliaat eläimet pyydystämään itselleen helmiä. Ne kasvavat ja kehittyvät, lisääntyvät voimakkaasti, oppivat jopa puhumaan ja käyttämään nykyaikaisia aseita. Ja yhtäkkiä huomaamme olevamme keskellä koko maailmaa koskevaa kuumeista toimintaa…"

***

Tuota, tästä on vaikea sanoa mitään ilman että paljastaisi merkittäviä asioita juonesta. Tämä täytyy lukea, jotta tietää mistä on kyse, vaikka siis toki itse tiesin suurin piirtein mistä tässä oli kyse ennen kuin aloitin lukemaan.

Sanotaan vaikka niin, että aikaisemmin en osannut sanoa mitä "satiiri" merkitsee, mutta tämä teos valotti asiaa hyvinkin selkeästi. Tästä voi lukea mihin ihmiskunta on menossa, ja miksi. Aikaansa "edellä" kun on julkaistu vuonna 1938. Kaikesta huolimatta: sanoma on selkeä.

Lainattujen kirjojen pino Päivitys

Noniin, nyt alkaa näyttää jo paremmalta.. vaikka vielä työtä riittää.. vaikka eihän lukemisen kuulu olla työtä..?

George Orwell - Vuonna 1984
Christopher Paolini - Eragon
Capek Karel - Salamanterisota
Johanne Hildebrandt - Idun, Valhallan tarinoita 2
Antoine B. Daniel - Inkat II: Soturin voima
Terry Pratchett - Magian väri
Jonathan Carroll - Valkoiset omenat
Sophie Kinsella - Himoshoppaajan ratkaiseva askel
Marian Keyes - Lucy menee naimisiin

Arto Paasilinna - Liikemies Liljeroosin ilmalaivat

"Kun toimii lähettäjänä Vöyrin kunnan kesäjuhlan 1 500 metrin juoksussa, ei sovi sännätä juoksuun mukaan ja voittaa. Ei ainakaan jos on kunnanjohtaja ja puku päällä.

Mauserin pamaus on samalla uuden uran lähtölaukaus virastaan lentävän lähdön saavalle Hemmi Elstelälle. Hänestä tulee ilmailualan varustaja, kun liminkalaisen liikemies Lars Liljeroosin tiilitehtaan mainosvälineeksi hankitaan ilmalaiva, Lakeuden Hengetär. Mutta aloitteleva Suomalainen hevibändi Black Sotton kaappaa Hengettären ja lentää sillä maailmankiertueelle, joka vie Tiibetiin asti.

Liljeroos ei aikaile, joten Elstelä saa heti panna uuden ilmalaivan rakenteille. Rahasta ei ole pulaa, sillä kansainvälinen media seuraa karanneen aluksen menoa ja tiilitilauksia tulee solkenaan. Tehtailijalla on avara sydän, joten uuden aluksen gondoliin sijoitetaan lentävä kenttäsairaala. Oulunjoen rotkolaaksossa valmistuvan muhkean ilmalaivan nimeksi tulee Mimmi, tehtailijan uhkean vaimon mukaan. Samaan aikaan toisaalla tuskin Muhoksen Mimmi on koelennetty, kun Keski-Aasiassa tapahtuu valtava maanjäristys. Uhrien pelastustöissä Liljeroosin ilmalaivat Lakeuden Hengetär ja Muhoksen Mimmi kohtaavat."

***

Tuli nyt luettua, kun ei ollu muuta saatavilla. Arto Paasilinna on sellanen kirjailija, joka ei oo koskaan kolahtanu. Vanhempi sukupolvi ylistää huumoria ja sellasta tietynlaista mutkatonta kerrontapaa, mutta meikäläisen (sukupolveen?) se ei oikein oo iskeny, mutta nyt oon yhtäkkiä kiinnostunu Paasilinnasta kirjailijana ja tarinankertojana. Aikaisempia kokemuksia ei oo siunaantunu ku Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä -romaanista. Senkin lukeminen kesti vuosia tai ainakin kuukausia.

Rytköseen verrattuna tää teos oli todella faktapitoinen ja yksityiskohtainen. En voinu ku ihmetellä et miten ihmeessä Paasilinna on päässy käsiksi sellasiin tietoihin tai miten sellaisia voi edes keksiä, oli sen verran kemian ja fysiikan tietoja vaativia yksityiskohtia. Eikä se siihen loppunut, samaten ihmettelin kuinka tarkkaan on otettu selvää, ei ainoastaa maantieteellistä tietoa vaan myös maakohtaisen tilanteen ja kulttuurin tietoja.

En tienny missä kulkee faktan ja fiktion raja. Ja sen kustannuksella kaunokirjallisuus jäi ehkä liiankin sivulle. Ja ehkä Paasilinnan teokset kannattais lukea ilmestymisjärjestyksessä..? Kun samat henkilöt tai ainakin samannimisiä henkilöitä vilisee romaanissa jos toisessakin. Kyllä sen nyt luki vaikka en intohimoista suhdetta ilmailuun omaakaan.

Paul Auster - New York -trilogia

En löytäny takakannen tekstiä, enkä viitsi niitä kirjoittaa jokaisesta kolmesta kirjasta erikseen.

Lasikaupunki:
Tän kirjan alku yritti tosissaan tehdä töitä sen eteen, etten vaan tätä lukis. Kaikki merkit oli vastaan, en millää voinu "sulattaa moista". Kirjailija itse oli tarinassa mukana, joka otti todella pahasti pattiin, mutta siihen tottui kyllä.

Tää teos oli näistä kolmesta ehkä dekkarimaisin. Kuitenkin loppu jätti tyhjäksi.

Aaveita:
Tää oli toisiks dekkarimaisin. Intensiivisempi ja ehkä selkeämpi ku eka. Mutta taas kerran jätti tyhjäksi, selittämättömäksi olon.

Lukittu huone:
Tää oli kaunokirjallisin teos ja vähiten dekkarimaisin, vaikka sitäkin oli hieman. Odotuksena oli, että vihdoin ja viimein tämä viimeinen teos jollain keinolla selittää nämä kaks "avointa" tapausta, mutta se odotus ei tullut täytettyä. Ehkä se on jätetty lukijan täytettäväksi.

Hämäävintä oli se, että kuitenkin jollain tasolla nämä kolme kytkeytyy toisiinsa, ei vaan osaa selittää millään miten enkä oikein nyt pystykään tai jaksakaan perehtyä ajattelemaan näinkin monimutkaista ja sotkuista soppaa. Enkä myöskään osaa tämän tai näiden perusteella päättää onko Auster nero vai aivan päinvastaista. Ehkä sekin on jätetty lukijan tulkittavaksi..

Bernhard Schlink - Lukija

"Reinin tasangolla nuori koulupoika jättää hyvästit lapsuudelleen ja rakastuu keski-ikäiseen, tuntemattomaan naiseen. Seksuaalisen himon lisäksi poikaa ja naista yhdistää lukeminen, mutta ei aivan tavanomaisessa merkityksessä. Kaipaus ja häpeä, hellyys ja vastuu ovat tämän surumielisen, pohdiskelevan ja yllätyksellisen romaanin painavia teemoja."

***

Alkuvuonna tuli katottua Oscar-gaala ja yhtenä ehdokkaana oli Lukija, josta vihdoin ja viimein Kate Winslet nappasi sen kultaisen patsaan (no okei, kullanvärisen), mutta kuitenkin, siitä asti on teos kiehtonut ja nimenomaan haluankin (nyt, parempi myöhään kun ei milloinkaan) jos mahdollista tutustua ensin kirjalliseen tuotokseen ja suurella jos:silla nähdä vasta sitten tehdyn elokuvan.

Tiesin suurin piirtein mistä on kysymys tai ainakin asetelmasta, kolmekymppinen nainen ja teini-ikäinen poika, mutta siinä kaikki. Lukukokemus oli tosi hyvä. Erinomaisesti kirjotettu, rakennettu ja yllättävän syvällinen teos ja kuitenkin siinä oli jotain sadulle ominaista. Se oli aikuisten satu. Ja kuitenkin en tie, jotain tosi todentuntuista.. tai sitten siitä tuli sellanen olo niinku kirjailija olis todella ansiokkaasti sekottanut satua ja realismia.

Loppujen lopuksi: Pidin.

Stephenie Meyer - New Moon

Tuntupa pitkältä matkalta. Aloitin joskus talvella tätä lukemaan ja jouduin tekstin pyörteisiin, mutta sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä, ja lukeminen pysähtyi totaalisesti useiksi kuukausiksi. Kunnes taas, eräänä iltana jouduin taas tekstin pyörteisiin, mutta silti jouduin puoliväkisin lukemaan lopun.

Alku vaikutti lupaavalta, tykkäsin tästä paljon enemmän kuin edeltäjästään Twilightista, ehkä siksi kun "maailma" oli jo tuttu, kun taas Twilightin kanssa jouduin painimaan oman terveen järkeni kanssa. Esimerkiks mua otti suunnattomasti päähän tietyt jutut. Mutta tämän kanssa oli jo hieman helpompaa. Ja hömppäähän tämä mulle on. Irti arjesta-tyyppistä luettavaa.

Meinasi vallan unohtua..

(Tempaussaldo

1. Dave Marsh - Pomon tarina X
2. J.K. Rowling - Harry Potter and the Philosopher's Stone X
3. Stephenie Meyer - New Moon X
4. Stephen King - Naisen raivo X
5. Keri Hulme - Mauriora Maan Voima X
= 5/5)

Lucy O'Brien - Madonna Elämäkerta

"Kaikki popin mehiläiskuningattaresta!

Itseironisesti rooleilla flirttaileva, mediaa suvereenisti pyörittävä Madonna Ciccone on merkittävimpiä elossa olevia poppikoneita ja mahdollisesti maailman kuuluisin nainen. Myös tanssijana, lauluntekijänä, tuottajana ja näyttelijänä tunnettu kameleonttimainen tähti on puolustanut paikkaansa muusikoiden kärkikaartissa jo yli kaksi vuosikymmentä.

Tuoreessa elämäkerrassa Lucy O’Brien kertoo valovoimaisen laulajan menestystarinan, jossa käänteitä riittää. Äidin ennenaikainen kuolema, villit New Yorkin -vuodet, näyttävät nahkanluomiset, Sex-kirjan nostattama kohu, liittyminen kabbalakulttiin, kiistelty malawilaispojan adoptio ja 2000-luvulla tapahtuneet muodonmuutokset ovat vain muutamia virstanpylväitä tämän kulttuurisen moniottelijan elämässä. O’Brien luotaa Madonnan uraa levy levyltä, elokuva elokuvalta, kiertue kiertueelta ja video videolta ja valottaa siinä sivussa Madonnan yksityiselämää, tähden miehiä ja naisia.

Teoksesta piirtyy monipuolinen kuva asiansa osaavasta, taitavasta esiintyjästä ja bisnesnaisesta, joka tukee muita naisartisteja eikä pelkää nousta barrikadeille tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Se luotaa myös Madonnan asemaa homokulttuurissa ja sitä miten moninaisin tavoin Madonna on kyseenalaistanut konservatiivisia ja patriarkaalisia arvoja"

***

Toinen lukemani elämänkerta. Joten en voi olla vertaamatta aikaisempaan, erittäin taidokkaasti ja nerokkaasti koottuun Pomon tarinaan (Bruce Springsteenin elämäkerta). Niinkuin Pomon tarinassa myös tässä on kertoja käyttänyt analysointejaan Madonnan musiikista Madonnan persoonaan, mutta paljon vähemmän ja sitä enemmän on käytetty suoranaista tekstiä / muistelmia entisiltä yhteistyökumppaneilta tai muilta tahoilta rivien täytteenä. Välillä oli vaikea tietää oliko kyseessä suora lainaus, eli jonkun toisen puhetta vai kirjoittajan omaa kommenttia.

Musiikin analysoiminen, erityisesti yksityisten kappaleiden ja biisien analyysit jätti kylmäksi. Ne menivät vauhdissa jo seuraavaan biisiin ja seuraavaan tapahtumaan ja seuraavaan aiheeseen, ja jossain kohdassa olin kadottanut "ajantajun". Yhdessä kohdassa oltiin Blonde Ambition -kiertueella, seuraavassa hetkessä oltiin seuraavassa kiertueessa kahdeksan vuotta myöhemmin.

Todellinen kuvan muodostaminen jäi epäselväksi, mitä minun tulisi ajatella Madonnasta? Kaikki puolet kuultiin ja monia kommentteja eri tahoilta, mutta mikä on totuus Madonnasta? Siihen en saanut vastausta. Onko siihen edes vastausta, mutta olisin silti toivonut eheämpää ja suoraviivaisempaa otetta kirjoitukseen.

Teos kuitenkin valotti joitain kohtia. Oli mielenkiintoista lukea millainen Madonna oli lukiossa tai miten matka eteni kohti Pop-ikoniutta. In Bed with Madonna- ja Madonna: Salaisuuteni -dokkarit on tullu nähtyä viimeisen kuluneen vuoden sisään, mutta niihin verrattuna tämä teos oli vain kertausta, kertomista dokumenteista eikä niinkään valottanut uutta. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea kiertueiden valomiehesten, taiteellisten johtajien ynnä muiden tahojen mielipiteitä Madonnan toimintatavoista, periaatteista ja työskentelymenetelmistä.

Ja olipa siellä Suomen oma muumimamma Tarja Halonenkin mainittu naispuolisena valtionjohtajana.