"Ajatusrikos oli asia jota ei voinut salata iäti. Sen voi pitää piilossa jonkin aikaa jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä takuulla jäi kiinni.
Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitarisessa valtiossa. Mystinen isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolue
en vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkiklön Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat."
Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitarisessa valtiossa. Mystinen isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolue
en vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkiklön Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat."***
Mä rakastuin tähän teokseen heti ekasta luvusta. Kuvaus ja kerronta on ilmiömäistä, suomentajakin saa osan kunniasta. Orwell on kuvannu nerokkaasti, ei pelkästään fiktiivisen maailmankuvan vaan myös kokonaisen kulttuurin, uskottavastikin jopa. Vaikka tuota fiktiivisyyttä voidaan spekuloida, se kai on ollu tarkotuksenakin, saattaa yhteiskuntajärjestelmät, totalitarismi suurennuslasin alle. Ja teos on varoittava esimerkki miten käy, jos jonkinlainen minkälainen tahansa Puolue pääsee valloilleen ja hallitsee ihmisiä.
En voinu sille mitään, mutta Isoveli oli mun päässä ihan Hitlerin näkönen. Se kai siinä on ollu tarkotuskin, kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan (1949) ja sanoman. Tunsin lukiessani jopa ahdistusta. Harvemmin kirjalliset tuotokset saa tunnetiloja päälle tai eläytymään, mutta laitan tämänkertaisen eläytymistapahtuman ihan kerronnan ja kuvauksen piikkiin. Se oli taidokas ja erittäin... erittäin... kovaa kamaa :D.
En voinu sille mitään, mutta Isoveli oli mun päässä ihan Hitlerin näkönen. Se kai siinä on ollu tarkotuskin, kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan (1949) ja sanoman. Tunsin lukiessani jopa ahdistusta. Harvemmin kirjalliset tuotokset saa tunnetiloja päälle tai eläytymään, mutta laitan tämänkertaisen eläytymistapahtuman ihan kerronnan ja kuvauksen piikkiin. Se oli taidokas ja erittäin... erittäin... kovaa kamaa :D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti