keskiviikko 12. elokuuta 2009

Karel Capek - Salamanterisota

"Salamanterisota on tunnetun tsekkiläisen kirjailijan mainio satiiri nykyajan kulttuurista ja sen synnyttämistä elämänilmiöistä. Tekijän ruoska heiluu lakkaamatta, nauru ja totisuus vaihtelevat. Kertomus alkaa merikapteeni van Tochista, joka löytää pieneltä Tyynen meren saarelta salamantereita ja opettaa nämä viisaat ja uteliaat eläimet pyydystämään itselleen helmiä. Ne kasvavat ja kehittyvät, lisääntyvät voimakkaasti, oppivat jopa puhumaan ja käyttämään nykyaikaisia aseita. Ja yhtäkkiä huomaamme olevamme keskellä koko maailmaa koskevaa kuumeista toimintaa…"

***

Tuota, tästä on vaikea sanoa mitään ilman että paljastaisi merkittäviä asioita juonesta. Tämä täytyy lukea, jotta tietää mistä on kyse, vaikka siis toki itse tiesin suurin piirtein mistä tässä oli kyse ennen kuin aloitin lukemaan.

Sanotaan vaikka niin, että aikaisemmin en osannut sanoa mitä "satiiri" merkitsee, mutta tämä teos valotti asiaa hyvinkin selkeästi. Tästä voi lukea mihin ihmiskunta on menossa, ja miksi. Aikaansa "edellä" kun on julkaistu vuonna 1938. Kaikesta huolimatta: sanoma on selkeä.

2 kommenttia: