Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Alku oli mukaansatempaiseva, mutta jossain kohtaa jouduin pakottamaan itseni lukemaan eteenpäin. Ehken ollut sopivassa tilassa vastaanottaakseni teoksen sanomaa ja kuvaamia aiheita, kun jäin tuijottamaan itsepintaisesti pinnalista tarinaa. Joka siis oli erilainen, mutta ennalta-arvattava. Ehkä tahti on liian kova syvällisemmälle pohdinnalle. Ei ehdi sisäistämään, pureskelemaan luettuaan vaan hotkii teoksen toisensa jälkeen ja aina on yhtä tyhjä olo. Olen tainnut kadottaa lukemisen nautinnon. Onneksi minusta ei ole muotokuvaa...

Ja ei tämä kyllä kovin kauhuakaan ollut.

Elokuva: I ♥ Huckabees, USA 2004

Ohjaaja: David O. Russell

Ihan kiva. Melko raskas sulatettavaksi. Eksistentialismia pursuva pätkä. Ajattelin katsoessani että ehkä seitsemän vuoden takainen minä olis varmaan innostunu tästä ja olihan se kivaa vaihtelua kaikelle ennalta-arvattavalle ja varman-päälle-pelaamisleffoille. Ehkä toiselta katselukerralta saattais irrota enemmän. Kovin syvällisiä asioita käytiin läpi kovaa vauhtia. Erilainen. Ehkä nostattaja..

André Brink - Pirunlaakso

"Afrikan vanhoissa rannikkokartoissa varoitellaan leijonista: Hic sunt leones. Sisämaan kartoista Mustienvuorten päältä voi lukea vielä kolkomman maininnan: "Täällä on piruja." Pirunlaakso on eteläafrikkalaisen kirjailijan André Brinkin myyttinen ja tummasävyinen, railakkaan humoristinen tarina paikasta, jossa Aatami ja Eeva asuivat ennen kuin Jumala suuttui heihin.

Kaikki alkaa siitä, kun Flip Lochner haluaa pelastaa kulahtaneen lehtimieskunniansa kirjoittamalla kadonneen kansan historian. Livettyään vuorenkuvetta alas hän saapuu paikkaan, missä yksikään lintu ei laula, missä vanhentunutta riikinhollantia puhuvat ihmiset yrittävät viljellä rutikuivaa maata ja harjoittavat erikoisia perinteitään, elävät ja kuolleet samassa laaksossa. Ehtiikö Flip Lochner saada suuren kertomuksensa ennen kuin hänen suunsa tukitaan? Ja kuka on nelinisäinen kaunis nainen?"

***

En todellakaan tiennyt mitä odottaa, en ollut kuullut koko André Brinkistä ennen tätä lukukokemusta. Alku oli lupaava ja tarina oli hyvin kerrottu vaikka kieli oli aika karskia. Välillä teos tuntui rikosromaanilta jonka mysteeri tulee ratkoa, mutta loppujen lopuksi en nähnyt tässä mitään päätä enkä häntää. Rönsyilevä, repaleinen teos josta en oikeen saanut mitään otetta. Silti en sanoisi että huono teos, sanoisin ehkä sanoinkuvaamaton. Ei kyllä Brink sytyttänyt intoa lukea enemmän teoksiaan vaikka tämä olisikin poikkeus hänen aikaisemmista aiheistaan.

Susanna Clarke - Jonathan Strange & herra Norrell

"On vuosi 1807, ja taikuus on kadonnut Englannista lopullisesti. Tai niin luultiin, kunnes salaperäinen herra Norrell taikoo talvisena aamuna Yorkin katedraalin kiviset patsaat puhumaan. Magiaan syvällisesti perehtynyt herra Gilbert Norrell saa Lontoon seurapiirit kohisemaan muuttaessaan yhdessä palvelijansa Childermassin kanssa pääkaupunkiin.

Itseoppinut ja syrjään vetäytyvä Norrell ei täysin hyväksy kykyjensä herättämää huomiota, mutta suostuu lopulta käyttämään magiaa koko kuningaskuntaa uhkaavaa vihollista vastaan. Sota Napoleonia vastaan on jatkunut jo vuosia. Nuori herrasmies Jonathan Strange haluaa kehittää omia luontaisia taipumuksiaan magian alalla ja hakeutuu aluksi vastahakoisen Norrellin oppilaaksi. Kaksikko niittää pian taidoillaan runsaasti mainetta ja kunniaa.

Selvästi lahjakas Strange ei kuitenkaan ymmärrä, miksi Norrell tahtoo pimittää kaiken tiedon, joka liittyy Englannin magian luojaan, kuuluisaan Raven Kingiin. Ihmisenä syntyneen, mutta keijujen kasvattaman Raven Kingin aikoina magiaa ja ihmisjärkeä käytettiin sulassa sovussa, mutta legendaa varjostavat monet selvittämättömät kysymykset. Jonathan Strange on valmis tutkimaan Raven Kingin kohtaloa rohkeammin kuin herra Norrell, mutta pystyykö hän siihen ilman uhrauksia?"

***

Alussa tuntu ihan kivalta, mutta tarinan edetessä tuli mieleen, että mikä tässä nyt oli pointtina ja yhdestä ihmisestä saatto olla kokonainen luku eikä mitään mainintaa sen jälkeen yli sataan sivuun. Vähän sekava ja repaileinen tarina. Maailma ja miljöö ja kaikki mitä siihen kuuluu oli loistavia. Ehkä sitä maailmaa ja miljöötä oli luotu vähän liiankin kanssa. Hahmot jäi pikkasen etäisiksi, en saanu niistä sellasta tyhjentävää kuvaa laisinkaan. Odotan innolla ja mielenkiinnolla teokseen pohjautuvaa elokuvaa kun se joskus näkee päivänvalon.

Sophie Kinsella - Himoshoppaaja vierailla mailla

"Vaikka Becky Bloomwood antaa työkseen talousneuvoja muille, hän ei saa omia rahojaan riittämään, ei vaikka kuinka olisi päättänyt ostaa vain välttämättömiä tavaroita, kuten silppurin ja miekkailuvarusteet. No, onneksi pankista saa luottoa, mikä onkin tarpeen, kun Becky lähtee PR-firmaa johtavan poikaystävänsä Luken kanssa New Yorkiin.

Manhattan on Beckystä kuin paratiisi ja siellä voi tuhlata niin paljon kuin haluaa, sillä eihän ulkomaan rahaa lasketa. Niinpä Becky syöksyy tavaratalosta toiseen ja löytää mallikappalemyynnit, joista saa huippumuotia pilkkahinnalla. Designvaatteet ovat suorastaan sijoitus! Mutta sitten, kesken ihanan ulkomaanmatkan, tapahtuu jotain, joka vie jopa Beckyn kaltaiselta supershoppaajalta ostoshalut."

***

Tämän lukeminen sujui jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäisen osan. Ehkä siksi kun pääsykokeisiin lukeminen on viime aikoina intensiivisesti vienyt suurimman osan ajasta joten oli mukava keskittyä vain lukemiseen eikä pänttäämiseen. Toiseksi tiesin mitä odottaa, ja siksi asennekin oli eri. Odotin, että seuraaja jatkaa samoja jalanjälkiä kuin edeltäjänsä, joten ehkä vähän odotin ennalta-arvattavuutta, mutta yllätyksekseni ne olivat aiheettomia ennakkoluuloja. Yllätti positiivisesti ja nyt olen aivan Rebecca Bloomwoodin maailmaan koukussa :). Taidan sittenkin olla avoin myös niin kutsuttuun taattuun hömppään.

William Golding - Kärpästen herra

"Toisen maailmansodan aikana joukko englantilaisia koulupoikia pelastuu alasammutusta lentokoneesta autiolle Tyynen meren saarelle. Kun sivistyksen pinta alkaa murentua, hyvinkasvatetut koulupojat muuttuvat villi-ihmisiksi, joiden maailmaa hallitsevat väkivalta ja pelko."

***

Kuulin, että monen mielestä tämä kirja oli ahdistava ja niin päätin ottaa selvää että mikä siinä niin ahdistaa. Tiesin jonkinlaiseksi klassikoksi, vaikken sitä klassikoksi kategorioinutkaan. Odotuksiin nähden pieni pettymys, vaikken sisällöllisesti tiennyt minkälainen asetelma on kyseessä, odotin ehkä silpomisia, tai henkistä ahdistusta, eli psyykkistä väkivaltaa. Olihan niitä siinä niitä elementtejä, mutta ei tarpeeksi odotuksiini nähden. Loppua kohden alkoi kiinnostamaan, mutta muuten odotin että koska tämä oikein päättyy..?

Elokuva: Charlie Wilsonin sota, USA 2007

Ohjaaja: Mike Nichols

Että tällanen pläjäys. En tienny yhtää mitä odottaa, ehkä hyvä niin. Erikoinen ja erilainen toteutus. Puhetta tulvi niin etten perässä pysyny, mut sit pysyin ihmeen kaupalla kumminkin joten kuten ja se oli plussaa. Perustuu tositarinaan, en oikee osannu kauheesti ajatella sitä siltä kantilta, se oli elokuvana hyvä, eri tavalla hyvä. Siitä puuttu sellanen hollywoodimelädraamajuttu jolla pilataan hyviä elokuvia. Se ja roolit oli hyviä, tykkäsin erityisesti Philip Seymour Hoffmanin Gus:sta ja Charlie Wilsonin ja Gus:n välisestä kanssakäymisestä, se oli niin nopeatempoista ja suoraviivaista ja lyhyesti sanottuna tässä oli actionia, mut ei mitää perusactionia vaan toimintaa, ihmisten toimintaa, ei mitää räiskettä pum pum-tyylii vaan ihmiset toimi enemmän ku puhu ja se teki siitä ytimekkään. Ja se teki tästä hyvän, pirtsakan välipalan. Kyllä ne jenkeissä osaa leffoja tehdä, oon sitä mieltä edelleen, välillä usko hiipuu mut taas joku sitä nostattaa, tämä oli Nostattaja!

Robert James Waller - Hiljaiset Sillat

"Robert L. Kincaid on valokuvaaja, joka saapuu Iowaan, Madisonin piirikuntaan, kuvatakseen ainutlaatuisia, vanhoja katettuja siltoja. Mies on viimeinen lajiaan, yksinäisen tien valinnut kulkuri, joka valokuvissaan pystyy paljastamaan arkielämän kauneuden. Francesca Johnson on alun perin Italiasta, sotamorsiamena tuotu, kauan sitten amerikkalaistunut perheenemäntä. Nainen on hiljalleen tyyntynyt rooliinsa maanviljelijän vaimona, osana yhteisöä jossa runous ja taide eivät kuulu elämään.

Eräänä kuumana elokuun iltana Robert ajaa rämisevän farmarinsa Francescan pihaan kysyäkseen tietä Rosemaryn sillalle. Siitä alkaa rakkaustarina, jonka koskettava aitous jää unohtumattomasti lukijan mieleen. Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä lyhyttä päivää, mutta nuo päivät muuttavat heidän loppuelämänsä. Ulkonaisesti elämä pysyy entisenlaisena, mutta on kuitenkin saanut kokonaan uuden merkityksen."

***

Olin hiukan epäilevällä kannalla kun aloitin tätä lukemaan. Hehkutettu on ja nyt halusinkin selvittää että mitäs hehkuttamista tässä on. Alku oli ainakin ihan normitekstiä, eipä siis siinä mitään. Mutta kyllä se itku siellä kuitenkin epäilyksistä huolimatta silmiin kirposi. Ymmärsin että tämä olisi ollut ihan oikea tarina ihan oikeista ihmisistä ja heidän ihan oikeasta rakkaudesta ja se ehkä teki siitä vielä sydäntäsärkevämpää. Lyhyt, koskettava, (ytimekäs?) tai ainakin tiivis paketti. Kiinnostaa sen verran, että kun vastaan kävelee Clintin elokuva niin ajattelin sen katsoa. Ei mitään tajunnanräjäyttävää mutta koskettavaa ja liikuttavaa, eikä liian imelää.

Elokuva: RocknRolla 2008 Englanti

Ohjaaja: Guy Ritchie

Joo, elikkä tällanen pätkä tämä. Ensinnäkin, tykkäsin aivan mielettömästi toteutuksesta ja toiseks tykkäsin aivan mielettömästi huumorista. Todentuntuinen vaikka epärealistista elokuvien tyyliin, mut tykkäsin vaan aivan mielettömästi, enkä olis kattonu jos ei olis ollu pientä kannustusta. Mut en olis ite menny kattomaan leffaan tai muuten oma-aloitteisesti kattonu. Roolisuoritukset ja roolit oli sekä hyvin kirjotettu että näytelty, jokanen oli ihan "oikea" rooliinsa. Ihan nappiosuma. Kyllä Ritchie osaa :).

John Irving - Garpin maailma

"Garpin maailma kertoo Jenny Fieldsistä, perhetytöstä joka erehdyksessä päätyy radikaaliksi feministijohtajaksi, ja hänen aviottomasta pojastaan T.S.Garpista, josta tulee kuuluisa kirjailija. Heidän ympärilleen ryhmittyy kirjava joukko omalaatuisia ihmisiä: yliopiston opettajia ja lemmenkipeitä lähiörouvia, painijoita ja radikaaleja, kustantajia ja poliittisia salamurhaajia."

***

Tuntui, että tämän lukeminen kesti todella pitkään, vaikka todellisuudessa ei se tainnut viedä viikkoa enempää. Muutenkin on lukemiset tällä hetkellä hieman toissijalla. Myöhemmin varmasti asian laita muuttunee. Kuitenkin, itse kirjaan. Alku oli mielenkiintoinen, jossa kerrottiin Garpin alusta ja Jenny Fieldsin erikoisesta tilanteesta ja toimintatavastaan. No, sitten kun Garp oli kasvanut jo isoksi ja perhettäkin oli jo siunaantunut niin tarina kävi jotenkin junnaavaksi ja kadotin koko pointin. Keskellä tarinaa teos ei vaikuttanut suurenmoiselta, mutta loppupuolen kuitenkin luki nopsaa. En taida vieläkään ihan käsittää lukemaani, mutta nyt se on kuitenkin niin sanotusti: case closed. Hyvin siellä todettiinkin, että kun John Wolfe kysyi Jillsyltä miksi tämä luki Garpin kolmannen romaanin, jotta tietäisi mitä siinä tapahtuu ja miten se loppuu. Sepä se minutkin pitää kääntelemässä sivuja toisensa jälkeen, vaikka miltä tuntuisi. Ja sitä paitsi ajattelen, etten voi arvostella ennen kuin olen lukenut Koko kirjan. Lopputulos on avonainen. Kirja jäi mietintämyssyyn, ehkä loppuelämäksi.

Annie Proulx - Lyhyt kantama, Kertomuksia Wyomingista

"Yksitoista hullunhirveää kertomusta lehmipoikien lännestä, tuulisten maisemien ja karujen sielujen kohtauspaikasta, missä elämän mielettömyyden voi selättää vain mustalla huumorilla"

***

Lukemista varmaan jokseenkin haittasi pienimuotoinen flunssa. Ihmisiä kuvailtiin paljon, enkä enää pysynyt kärryillä siitä, kuka mitenkin kehenkin liittyi. Keskiössä pitäisin varmasti yksityiskohtaista ja tarkkaa kuvausta, ihmisistä mutta myös ympäröivästä osavaltiosta, Wyomingista ja sen ominaisuuksista. Toinen asia, joka jäi mieleen oli kieli, tai kielikuvat. Annie Proulx on onnistunut kuvauksissaan kielellisesti mainiosti. Niin että oikein innolla luin niitä.

Itse tarinat tai novellit olivat mieleenpainuvia, jotenkin sitä jäi elämään niiden ihmisten kohtaloita ja elämiä kuin prosessina. Jotkut tarinat jäivät epämääräisiksi, syytän siitä flunssaa. Kaikin puolin hieno teos I must say.

Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

"Suuri ilveily käynnistyy, kun Hyperavaruuden suunnittelutoimiston edustaja ilmoittaa Maan asukkaille aikomuksesta rakentaa aurinkokunnan halki avaruuden pikatie. Edustaja puhuu rauhallisesti: "Valitettavasti planeettanne on raivattava rakennustöiden tieltä. Toimitus kestää hieman alle kaksi minuuttia. Kiitos." Eloon planeettamme possauksesta jää ainoastaan Arthur Dent, joka pääsee huimalle matkalle pitkin Linnunrataa. Linnunradan työntekijän Ford Prefectin kanssa Arthur tutustuu avaruuden hallintaan, maisemiin ja tapoihin. "

***

Kaipa tämä jonkinlainen klassikkokin on, mutta kun fantasia hyllystä sen poimin niin ainakin fantasiaan kategorioin. Itse kirjasta. Tuota. Tuota. Niin. Siinäpä se olennainen onkin tullut jo sanottua.

Ainakin tämä teos: sykähdytti, liikutti, nauratti, laittoi miettimään, synnytti ajatuksia ja paljon muuta. Elämän tarkoitustakin pohdittiin ja planeettoja rakenneltiin ja tuhottiin.

Oivallinen huikopala. En tiedä mitä lukisin seuraavaksi..

Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

Tuskin esittelyjä kaipaa tämä teos. Ajattelin sen lukasta ja hutkasta tosta vaan, niinkun välipalaks. Eihän se käynyt. Kieli on todella erilaista, ja vaikka se nyt on jotenkuten ymmärrettävää, se tekee ymmärryksestä jokseenkin vaikeaa. Eli raskasta luettavaa jos sen niikseen ottaa. Alussa oli vaikea päästä kärryille ja puolet tapahtumista meni ohi silmien. Mutta sitte jonkun ajan kuluttua niin pääsi kärryille ja alko lukeminen sujumaan. Väsyneenäkään ei kannata lukea tätä, sen huomasin myös.

Se oli kiva tarina seitsemästä veljeksestä ja heidän touhuistaan. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Tämä on teos, joka varmasti aukeaa useammilla lukukerroilla enemmän ja enemmän ja ensimmäisellä on mahdotonta saada vedenpitävää kokonaiskuvaa.

Ilmari Kianto - Punainen viiva

"Punainen viiva ilmestyi 1909, saman vuonna jolloin ensimmäiset yleiset ja yhtäläiset eduskuntavaalit Suomessa pidettiin. Suuren maailman mullistukset heittävät pärskeitään korven viheliäiseen köyhyyteen, sosiaalidemokratia alkaa ensimmäistä kertaa taistella takametsien ihmisten sieluista, mutta korpikansan kohtalonyhteyttä erämaahan uusi aika aatteineen ei kykene murtamaan. Romaanin päähenkilöillä Topi ja Riikka Romppasella lapsikatraineen on pysyvä paikkansa suomalaisessa kansallisgalleriassa.Ilmari Kiannon pääteos Punainen viiva on historiallisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttava ajankuva, merkittävä kotimainen klassikko."

***

Asenne ratkaisee. Aloitin tätä kirjaa jo pari kuukautta sitten, mutta jätin sen kesken, koska en (viitsinyt eikä kiinnostanut) ottaa selvää teoksen miljööstä tai mitä tarkoittaa punainen viiva. Kyllä se sieltä olisi auennut kun olisi jaksanut lukasta, mutta en ollut tarpeeksi avoin vielä silloin ja nyt luettuani olen myyty.

Kirjan kieli on vaikea, murretta, mutta kertojan kieli on ihan arkipäivän suomea. Silti siihen tottuu ja se on osa kirjan hienoutta. Ensimmäisen kerran tuli sellainen olo, että tässä on kirja jonka voisin lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Se oli koskettava tarina, kuvaus ihmisistä, luonnosta, uskonnosta, yhteiskunnasta ja niiden välisistä suhteista, melkeinpä mitä vaan tuolta on mahdollista löytää. Ihmeiden aika ei ole ohi, koska on ihme miten suuresti kyseinen kirja vaikutti, vaikka aluksi tuntui kaukaiselta, vaikealta ja väkinäiseltä. Suosittelen kaikille ja erittäin lämpimästi.

F. M. Dostojevski - Rikos ja rangaistus

"Rikos ja rangaistus on yksi maailmankirjallisuuden syvällisimmistä teoksista. Dostojevski asettaa pohdittavaksemme ihmiselämän tarkoituksen. Koko elämän problematiikka avautuu uudelleen pohdittavaksi. Käsitteet rikos ja rangaistus kasvavat yli rajojensa, kietoutuvat toisiinsa. Kertomus nuoresta Raskolnikovista, hänen rikoksestaan ja kasvustaan tekonsa ymmärtämiseen, siitä puhdistautumiseen, on kirja, jonka sukupolvi toisensa jälkeen on ottanut omakseen."

***

Nyt on ensimmäinen Dostojevski takana. Kuvittelin ensinnäkin kielen olevan vanhanaikaista ja vanhoillista, jota en ymmärtäisi kuitenkaan. Kuitenkin kieli oli erinomaista, erittäin selkeää, taas sain huomata, että kyseinen ennakkoluulo oli turha. Kerronta oli yllättävän sujuvaa ja jouhevaa, tuntui että tarina muodostui elokuvaksi päässä lukiessa. Eli mukaansatempaiseva ja samalla yllättävän raskasta.

Pidin kirjassa esiintyvästä suuresta draamasta, kuten filosofisista pohdiskeluistakin, tosin niiden kohdalla piti kääntää sivua takaisin ja lukea kolmekin kertaa, mutta silti jotkut kohdat jäivät hämärään. Luulen, että olen kirjallisuuden parissa vielä niin "sivistymätön" tai kypsymätön, etten kyennyt näkemään kaikkea tai edes pientäkään osaa, puhumattakaan kokonaisuudesta. Toinen lukukerta (tai kolmas tai neljäs tai...) ja samalla aika voi saada teoksesta aukenenemaan uusia ulottuvuuksia. Lukemista häiritsi oma pää, joka yritti nähdä kovasti niitä ulottuvuuksia, ja helpotti kummasti, kun (jos pystyi) lakkasi yrittämästä ja sen sijaan ottaa mitä annetaan. Eikä niinkään kaikki-mulle-nyt-heti -tyylillä.

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan salaiset unelmat

"Rebecca Bloomwood elää shoppaillakseen ja shoppailee elääkseen. Niinpä nainen, jolle museovierailukin muodostuu ostosretkeksi, huomaa pian olevansa korviaan myöten veloissa.

Rebecca yrittää säästää, mutta hyvät päätökset sortuvat Lontoon putiikkien houkutuksiin. Lisätulojen hankkiminen taas johtaa noloihin tilateisiin: liikeapulaisen kun ei ole tarkoitus piilotella vaatteita ostajilta eikä työnhakijan valehdella puhuvansa sujuvasti suomen kieltä.

Mutta Rebecca ei lannistu. Ehkä lottovoitto osuu kohdalle - ja onhan Englannin 32. rikkain mieskin vielä vapaalla jalalla…"

***

Mä nyt sit päätin lukea, kun se nyt tuntuu olevan kuuminta hottia ja enhän minä halua jäädä paitsioon kun tällaisista asioista puhutaan, eli halusin tietää missä mennään ja väistämättä törmään joko kirjaan, leffaan tai jollain tavalla Himoshoppaaja-sarjaan. Ensin oli vaikea tottua kerrontaan, minusta se oli jotenkin turhauttavaa, tyhmää ja koko ajan törmäsin pieniin ristiriitaisuuksiin ja tulin oikein kiukkuseksi kun tätä luin. En varmaan osannut vaihtaa viihteelle ja jättää aivot narikkaan. On vaikea samaistua, kun itselle shoppaileminen ei tuota suinkaan nautintoa, vaan pikemminkin päänvaivaa ja ahdistusta. Mutta kuitenkin, sinnikkäästi jatkoin lukemista ja kun kerrontaan tottuu niin lukemisesta tulee soljuvaa eikä enää jää kiinni pikkujuttuihin. Loppua kohden alkoi jo näyttämään valoisalta, juttu meni mielenkiintoiseksi ja jos jotain oikein hehkutin niin kyllä se oli se suomalais-juttu siellä, olin erittäin otettu, vaikkei olisi niin syytäkään, mutta nuo pienet jutut on mulle tärkeitä. Kaipa tässä täytyy todeta, että pitäähän niitä muitakin vilkaista..... ehkä.

Elokuva: Kolmas aalto (Den tredje vågen) Ruotsi 2004

Ohjaaja: Anders Nilsson

Mulle hiukan kehuttiin tätä elokuvaa, ei mitenkään paljoa, mutta kuitenkin sen verran että taisin odottaa jotain, ihan mitä vaan. Totuus paljastu aika aikasessa vaiheessa. Tietysti suhtautumista olisi helpottanu, jos olisin tienny, että kyseessä on trilogian viimeinen osa. Toteutuksena aika kehno esitys. Liikaa ihmisiä, yks jengi puhuu enkkuu, toinen ruotsia ja enkkuu, kolmas ranskaa ja neljäs saksaa. Olin aivan sekasin kuka jahtaa ketä ja eniten ehkä ärsytti sellanen hollywood-draama mitä oli yritetty tunkea joka väliin. Juoni oli sitä peruskauraa: joku tietää jotain, ja sen takia häntä jahdataan ja yritetään tappaa - esiin astuu hyvis, joka ryhtyy suojelemaan henkilöä ja (ottaa perheensäkin mukaan) taistelemaan pahiksia vastaan. Ainoa hyvä puoli elokuvassa oli Irina Björklund, vaikka mitenkään kovin vakuuttavaa roolisuoritusta en nähnyt, syytän siitä enemmän ulkopuolisia tahoja kuin näyttelijätärtä itseään.

Elokuva: Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz) USA 1939

Ohjaaja: Victor Fleming

Katsoin tämän sen tähden, koska Stephen King mainitsee kyseisestä leffasta joitain juttuja Mustan tornin neljännen kirjan Velhon lopussa, ja sen lisäksi että harmitti se, etten tiennyt tavallaan mistä on kysymys, tajusin että tämä on klassikko johon on jäänyt tutustumatta. Tutustuin siihen nyt ja pidin erittäin paljon. Ei ihme että on muodostunut klassikoksi. Siihen nähden, että elokuva on vuodelta 1939, joka tuntuu kivikaudelta tällaiseltä nykynuorisolta, miljöö ja puvustus ja lavastus ja kaikki oli loistavasti toteutettu. Ei kummempia ajatuksia herättävä, toki niitä nyt heräili, mutta kaipa ne on siellä tiedostamattomassa vielä.

Martin Page - Kuinka minusta tuli tyhmä

"Tätä kirjaa luet nauraen, ja pian haluat lukea ääneen ystävillesikin. Jos et mielestäsi ole onnellinen tai sinulla on tylsää, tartu tähän heti! Pariisin supernaiivi listaykkönen.

Älykäs nuorimies Antoine on turhautunut koko maailman typeryyden takia. Kauniit naiset eivät arvosta hänen kirjaviisauttaan vaan miehen pitäisi hankkia ihan muita avuja. Antoine ei jaksa enää olla fiksu ja yksinäinen. Hän päättää tavoitella onnellista elämää typerimmällä mahdollisella tavalla: hän rupeaa tyhmäksi!

Mutta sekään ei ole ihan helppoa... Ehkä tie onnellisuuteen vaatii viisauttakin – ja paljon hyvää onnea!"

***

Siinäkin oli lukukokemusta kerrakseen. Oivallinen tarina siitä, kuinka älykkyys ja pakonomainen kyky ymmärtää voi olla vakava sairaus, pahempi kuin alkoholismi, koska siihenkin on sentään olemassa jonkinlaista hoitoa ja mikä tärkeintä, se voidaan diagnosoida. Kirja kertoo Antoinen matkasta kohti tyhmyyttä, tilaa jossa ei tarvitse miettiä, antaa mennä vaan, ei jäädä pysähtymään miten kaikki vaikuttaa kaikkeen vaan nauttii elämästä. Löysin myös teeman "kuinka raha ei tee onnelliseksi" eikä loppujen lopuksi ratkaise mitään. Päähenkilö siis astuu elämään joka on täysin vieras ja tekee loppujen lopuksi niin kuin totee suurimman osan ihmisistä tekevän, matkii muita ja seuraa mitä muut tekee ja sitä mikä tuntuu olevan yleisenä mielipiteenä. Antoinen tarkoituksena on päästä yhteyteen juuri maailman kanssa, olla niin kuin muut ja osa yhteiskuntaa.

Nyt tarkemmin ajateltuna, kirja antaa ajattelemisen aihetta ja sitä voisi tulkita loputtomiin. Se on oivallinen ja älykäs, älykkäästi kirjoitettu, jossa lienee enemmän teemoja ja aiheita kuin päällepäin näyttäisi. Ainakin sellainen olo siitä jää. Älyllistä välipalapurtavaa tai miksei jopa maittava illallinenkin...

Antoine B. Daniel - Inkat Puuman varjo

"Nuori espanjalainen aatelismies Gabriel Montelucar selviää täpärästi inkvisition kynsistä ja huomaa olevansa koditon ja isätön. Kun hän kohtaa majatalossa joukon matkamiehiä, jotka alkavat kertoa ihmeellisestä kultamaasta, hänen mielensä täyttää outo kaipuu. Miehet hätkähtävät nähdessään Gabrielin olkapäässä syntymämerkin, joka tuo mieleen heidän Perussa näkemänsä merkillisen kissapedon. Gabrielin suunta on selvä: Francisco Pizarron puheille ja matkaan.

Inkojen valtakunnassa eletään epävarmuuden aikaa. Ainoa valtias on nimennyt kuolinvuoteellaan nuoren inkaprinsessan Anamayan salaisuuksiensa vartijaksi, mutta on epäselvää, kenestä tulee uusi Auringon poika. Kun joukko valkoisia ja parrakkaita muukalaisia saapuu intiaanien kylään, alkaa luojajumala kuiskia Anamayalle salaisuuksiaan. Katsoessaan kalpeaa muukalaista silmiin Anamaya muistaa hätkähtäen Ainoan valtiaan sanat: ”Pysy hengessäni ja luota puumaan…”"

***

Tämä kirja on valehtelematta ollu keskeneräisenä useita vuosia. Kiinnostuin inkojen kulttuurista ja inkoista kun tein niistä tutkielman kouluun jokunen vuosi sitten. En edes muista miten kyseinen teos on tielleni osunut, mutta se kiinnosti ja lainasin sen kirjastosta. Kuitenkin silloin oli muutakin luettavaa ja teos jäi kesken. Jokunen (vuosi) aika siitä kului kun päätin aloittaa uudestaan ja ostin teoksen ihan itselleni, jottei laina-aika pääse umpeutumaan, mutta siinäpä huomasin ongelmakseni, että kun ei ollut paineita palauttamisesta niin ei tullut luettua. Samoihin kohtiin pääsin toisella lukukerralla kuin ensimmäisellä ennen kuin siitä tuli taas keskeneräinen. Nytpä päätin kahlata teoksen loppuun vaikka väkipakolla ja hyvä niin.

Tarina on, sanojensakin mukaan, lumoava. Tarina ei kerro pelkästään kahden maailman ja kulttuurin välisestä yhteentörmäyksestä, kun kaunokirjallinen teos on sentään kyseessä. Löysinhän minä sieltä sen kielletyn rakkauden ja pienimuotoisen kolmiodraamankin. Pääpaino on kuitenkin historiallisessa näkökulmassa ja kirjoittajan nimen taakse kätkeytyykin kolme henkilöä, joista yhden tehtävänä oli pitää huoli, että tarina on uskollinen historiallisille tosiasioille ja -seikoille. Kirja on ensimmäinen osa Inkat-sarjasta. Muut ovat Soturin voima ja Vuoren valo. Tässä osassa päästiin vasta yhteentörmäyksen alkuun. Ensimmäinen taistelu on ohi ja seuraava vaihe alkaa kulttuurillisessa ja maailmojen välisessä vallankumouksessa, juuri kuten oli ennustettukin. Tässä alkusolmu suuremmasta kokonaisuudesta.

Emily Brontë - Humiseva harju

"Yhden ainoan rukouksen minä rukoilen, ja sitä minä toistan niin kauan kunnes kieleni kangistuu, ja se kuuluu - Catherine Earnshaw, älköön sielusi saako rauhaa niin kauan kuin minä elän! Sinä väitit, että minä sinut tapoin - kummittele minulle sitten! Niinhän murhatut tekevät murhaajilleen. Minä uskon - tai tiedän - että aaveita on maan päällä vaeltanut ennenkin. Seuraa minua joka paikkaan - ota mikä hahmo tahansa - tee minut vaikka hulluksi, mutta älä jätä minua tähän kuiluun, mistä en sinua löydä!" (Otavan Seitsentähden painoksen 2006 takakansi)

***

Huh huh. Aikamoinen kokemus. Kirjan aikana tuli niin paljon ajatuksia että tuntuu ettei mitenkään saa niitä purettua sanoiksi. Ensiksi, olin nähnyt elokuvan useita useita vuosia sitten ja jotenkin mieleen oli jäänyt se, että pääosassa olisi Heathcliffin ja Catherinen välinen rakkaus, toki se olikin, ei vain ihan niin kuin kuvittelin sen olevan. Yllättävää oli raakuus ja pahuus mitä Heathcliff osoitti muita kohtaan ja miten kohteli muita, etenkin omaa poikaansa. Pidin kerronnasta, siitä että kertojana on herra Lockwood tai pikemminkin taloudenhoitaja Ellen Dean, joka kertoi tarinaa Earnshaweista ja Lintoneista (ja Heathcliffeistä) herra Lockwoodille takautuvasti siihen päivään asti.

Odotin Jane Austenmaista tai Shakespearemäistä kerrontaa, mutta kieli olikin yllättävän "nykyaikaista", vaikka se ei tehnyt tarinaa ymmärrettäväksi. Monen monta kertaa pysähdyin ja pakitin ja mietin olinko nyt ymmärtänyt oikein ja samoin hahmojen väliset suhteet sai pysähtymään ja miettimään mitä sukua kukakin on kenellekin. Ahdistava, synkkä, raaka, suora ja heti ensimmäisestä sivusta tarina tempaisi mukaansa niin, ettei sitä voinut laskea käsistään. Luulin oikeasti että se on 600 sivuinen selostus siitä kuinka kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, mutta se oli jokseenkin taustalla, se oli koko ajan mielessä, mutta sukupolvia vaihtui ja Catherinen jälkeen pääosaan tuli Cathy nuorempi. Toinen lukukerta varmasti avaisi enemmän. Tällä hetkellä olen melko sanaton.

Claire Castillon - Pieni sydän jaksaa rakastaa

"Joskus mietin, onko hänelle sattunut jokin onnettomuus, josta en ole tietoinen. Jospa hän on törmännyt sähkötolppaan ja saanut sähköiskun, eikä kukaan tiedä siitä mitään. Eikä hänkään muista mitään. Hänestä on salavihkaa tullut tyhmä. Niinä päivinä, kun mennään todellista matalalentoa, kysyn häneltä onko kaikki varmasti kunnossa, ja hän vastaa Jepulis."

***

Kiitos Äidin pikku pyövelin tiesin mitä on odotettavissa. Samanlaista ruodintaa, äitien ja tyttärien suhteen sijasta näyttämöllä oli naisen ja miehen välinen suhde. Huomasin saavani enemmän irti kuin Äidin pikku pyövelistä, johtuu varmaan siitä että alkaa jo "tottua" novelleihin. Mitä lie. Joka tapauksessa pidin kokonaisuudesta. Jotkut menivät yli hilseen ja jotkut taas iskivät tajuntaan paremmin. Jokainen tulkitsee omalla persoonallisella tavallaan tietysti. En taida tähän hätään osata sanoa muuta kuin että Pidin!

Johanne Hildebrandt - Freija (Valhallan tarinoita)

"Sota on saapunut naisten hallitseman Vanaheimin porteille. Sotaisat aasat lähestyvät idästä polttaen ja ryöstellen vaanien tiloja. Vaanien heimo joutuu viimeisenä sovittelukeinonaan lähettämään nuoren kuun papittaren, Freijan, vaivalloiselle rauhanneuvottelumatkalle vihollisen luokse. Kohtaaminen aasojen päällikön Odinin pojan Torin kanssa muuttaa kohtalon kulkua, sillä tätä kielletympää rakkautta ei koskaan ole maailmassa nähty.

Freija on henkeäsalpaavan jännittävä kertomus täynnä intohimoa ja noituutta. Valhallan tarinoita -trilogia perustuu muinaisskandinaaviseen mytologiaan ja kertoo fantasiaromaanien hengessä niistä taianomaisista ihmisistä, joista tuli kertomuksen huimaavien tapahtumien myötä pohjoismaisia jumalia ja jumalattaria. Naisilla on kirjassa keskeinen asema: he hallitsevat valtakuntia ja johtavat kansojaan verisillä sotaretkillä, toisaalta julmat aasat pitävät vaimojaankin orjinaan. Freija kutsuu lukijansa kiehtovalle matkalle aina 2700 vuoden taakse, pronssikaudelle, unohdettujen kuningattarien, legendojen ja sankarittarien maailmaan, jossa veriuhrit ja villit hedelmällisyysriitit leimaavat jokapäiväistäkin elämää."

***

Alku aina hankala toteutui kohdallani, ja kaipa se kiitoskin siellä seisoi lopussa odottamassa. Tarinan ympäristö oli aivan vieras, en ole yleensä edes kiinnostunut tämän tyyppisistä kirjoista, mutta on hyvä lukea kirjoja joita ei tulisi muuten luettua. Eli ympäristö oli vieras, tarina oli kömpelö ja taisin kokea pienimuotoisen "kulttuurishokin". Puolessa välissä olin kypsää kauraa. Luin ja luin, mutta tarina ei kulunut lukemallakaan. No, sitten päätin, että minäpä kahlaan tämän läpi ja loppupuolisko menikin yhdeltä istumalta. Loppua kohden alkoi helpottaa, tarina kävi mielenkiintoiseksi ja kerronta sujuvammaksi sitä mukaa kun alkoi "tottumaan" tarinan kulttuuriin ja sanastoon ja ympäristöön muutenkin.

Loppujen lopuksi olen onnellinen, että jaksoin loppuun asti pienistä alkuvaikeuksista huolimatta. Kirjahan on ensimmäinen osa kolmesta (Valhallan tarinoita) ja tarina päättyykin kesken, kuitenkin niin että voi pitää teosta eheänä kokonaisuutena, yhtenä omana osana jotain suurempaa tarinaa. Ehkäpä saatan tutustua myös niihin eräänä kauniina päivänä. Uotisen Jorman kuolemattomin sanoin: ei huono.

Irvine Welsh - Trainspotting

"Trainspotting on täydellistä piittaamattomuutta omasta ja muiden elämästä. Tämä energinen,
raju, räävitön ja loistavasti kirjoitettu tarina kertoo Mark Rentonista ja hänen renttukavereistaan,
jotka elävät kuin vieras heimo tavallisten ihmisten keskellä. Heidän tulevaisuutensa ei ulotu
seuraavaa piikkiä pidemmälle."

***

Mitä tästä nyt voi sanoa. Luin toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla muistan alottaneeni kesken kaiken alusta, koska oli niin epäselvää kerrontaa ja tapahtumien ja henkilöiden hahmottaminen oli vaikeaa. Nyt ei ollut sitä ongelmaa, tosin kerronta on vaikeasti hahmotettava vieläkin, hypellään ihmisistä toiseen sekä minä-kertojana että ulkopuolisena kaikkitietävänä kertojana. Juonta en tästä löydä, vaan kirja perustuu henkilöiden ja tapahtumien kuvaukseen. Henkilöistä en oikein saanut syvällistä kuvaa, vaikka tokkopa se ollut tarkoituskaan. Tapahtumien kuvaukset ovat yksityiskohtaisia. Kokonaisuutena hyvä paketti. Etukannessa lukee "tätä on syytä myydä enemmän kuin Raamattua", joka viittasi että kyseinen teos on parempi kuin hyvä. Ja niin se olikin. Jokainen päättäköön itse mitä mieltä on kirjasta ja kuinka hyvä se on.

Henning Mankell - Leopardin silmä

"Norrlantilaisen Hans Olofsonin kohtaloksi koituu nuoruudenystävän unelman toteuttaminen. Hän lähtee tutustumaan juuri itsenäistyneeseen, levottomaan Sambiaan. Lyhyeksi suunniteltu vierailu venähtää kahdeksaksitoista rankaksi vuodeksi.

Olofsonin idealismi törmää afrikkalaiseen todellisuuteen, jossa rasismi yhä rehottaa. Valkoiset ja mustat ajavat omia itsekkäitä etujaan, eikä Afrikka todellakaan palkitse hyväntekijäänsä."

***

Otin kirjan käteen odottaen jonkinlaista dekkaria. Olin täynnä ennakkoluuloja (taas kerran) ja ajattelin lukea vain tappaakseni aikaa, mutta ensimmäisen luvun jälkeen huomasin että olikin mahdotonta laskea tarinaa käsistä. Luin kunnes luomet painoivat niin etten erottanut kirjaimia toisistaan, mutta heti herättyäni aamulla otin kirjan taas käteen. Tarina oli mielenkiintoinen, mutta erityisesti pidin kerronnasta. Valkoinen mies Afrikassa päättää hoitaa asiat kerralla kuntoon, mutta paikallinen väestö ei olekaan kiinnostunut valkoisen miehen hyväntekeväisyydestä ja Hans Olofson huomaa kerta toisensa jälkeen ymmärtävänsä sitä vähemmän mitä enemmän tietää. Toisaalta tarinaa kerrotaan myös Hans Olofsonista ennen Afrikkaan lähtöä, pojasta joka ei voi ymmärtää minkälainen äiti jättää poikansa ja miehensä, pojasta joka katsoo isänsä juopottelua ja kuuntelee tarinoita merestä ja merillä olosta.

Mielenkiintoinen lukukokemus kaiken kaikkiaan. Suosittelen, jos kyseinen teos kävelee vastaan.

Irène Némirovsky - Veren polte

"Silvio palaa vuosien jälkeen takaisin kotikyläänsä. Hän tarkkailee ahdasmielisen kyläpahasen järjestettyjä avioliittoja ja tukahdutettuja tunteita maailmaa nähneen miehen armottomalla röntgenkatseella. Ihmiset vaikenevat suureen ääneen, mutta pinnan alla kuohuu. Silvio kuitenkin näkee, mitä metsälammen rannalla tapahtuu öiseen aikaan. Silvio myös tietää, kuka kukin todellisuudessa on, ja kuinka rautaisinkin tahto taipuu veren poltteessa."

***

Luin nopeasti, koska sivuja tuntui olevan vähän ja teksti väljää. Se koitui tappiolliseksi. Raskasta luettavaa siinä mielessä, että paikat ja ihmiset tuppasivat menemään sekaisin. Pidin erityisesti kerronnasta, kertoja oli ulkopuolinen, kuitenkin eräs henkilöhahmo kirjassa, jonka silmin tarinaa kerrottiin. Kirjan tapahtumat ja itse teema ovat tiukasti sidoksissa teoksen nimeen. Harkitsin teoksen uudelleen lukemista, mutta uudet kirjat odottavat jo vinossa pinossa. Jos olisin malttanut mieleni, olisin saanut enemmänkin irti, muttei Veren polte siltikään jättänyt kylmäksi.

Stephen King - Musta torni IV: Velho

Tämä osa keskittyi enemmänkin menneisyyteen. Roland kuvaa mennyttä, jotta muut ymmärtäisivät nykyisyyttä tai tulevaa. King on nero edelleen, mutta minusta tämä oli muihin verrattuna tylsä, vaikka se ei sitä ollutkaan, mutta melko mitäänsanomaton. Kaikki se kuvaus hyvin pikkutarkasti miten asiat tapahtuivat ja mitä niistä seurasi. Lopussa kuitenkin palataan taas siihen maailmaan, jossa he ovat, vaikka kukaan ei tiedä mitä se on tai missä se on, onko se totta vai harhaa.

Stephen King - Musta torni III: Joutomaa

Tää oli pakko hotkasta Kolmen kortin jälkee. Tarina oli kaksivaiheinen ihan selkeesti. Loppuosan taisinki lukea yheltä istumalta kun ei malttanut irti päästää. Aivan nero se King, ihan Kingi. Nää kirjat on omia kokonaisuuksia, tai osia jostain suuremmasta kokonaisuudesta joten niitten arvosteleminen on vähän heikkoa. Analysoimaan pystyy parhaiten kun on koko sarjan saanut loppuun.

Stephen King - Musta torni II: Kolme korttia pakasta

Innostuksissani lukasin toisen melkein heti perään. Alku tuntui sekavalta ja nihkeältä, mutta kun jujuun pääsi kiinni ei lukemisesta meinannut tulla loppua laisinkaan. Tämä oli erilainen verrattuna edeltäjäänsä ja mukaansatempaisevampi. Ehkä parempi, mutta ei kai niitä voi verrata keskenään. Tämän jälkeen odotin, että pääsisin lukemaan kolmatta, joskaan en halunnut että ne loppuvat.

Stephen King - Musta torni: Revolverimies

Olen keräillyt Kingin Mustaa tornin sarjaa kolmen kirjan verran ennen kuin olin lukenut riviäkään. Päätin sitten aloittaa vuoden alusta lukemaan ja tämä ensimmäinen oli luettava yhdeltä istumalta. Ensiksi sen takia, koska se oli niin luotaansa työntävä teos ja toiseksi tiesin, että jos en nyt tätä lue, se jää lukematta. Onneksi luin, koska loppuun päästyäni olin aivan koukussa sarjaan ja nyt puoli vuotta myöhemmin omistan kaikki seitsemän osaa, tosin muutama on vasta luettu.

Geoffrey Archer - Dark Angel

"On the 14th September 1948, Tom Sedley's sister was brutally murdered. A tramp was arrested for the crime but for the young boy it was the end of childhood and the beginning of a lifelong search to discover what actually happened that late summer day.

Marcus Warwic was Tom's neighbour and best friend but the murder changed their relationship forever: suspicion clouded Tom's mind and they drifted apart. Unknown to each other they were both sent to Korea two years later: and when they met in the chaos of war they both had to acknowledge the gulf of distrust that had opened between the two.

The bitterness of what they experienced scarred them for the rest of their lives. Only years later when Tom stumbles across his sister's secret diary do the events of 1948 once more leap into sharp focus and allow him to seek final justice for her murder."

***

Harkitsin tämän ostamista pitkään. Olin jo lukenut yhden englanninkielisen dekkarin (jännärin) ja jotenkin epäröin tämän kohdalla. Pattersonin Mary Mary oli ollut helppoa luettavaa, pinnallista ja nopeatemposta, pelkäsin millainen tämä olisi. Toiseksi mietitytti sota-aihe. No, kuitenkin sen sitten loppujen lopuksi ostin ja sota-aihe oli vaikeaa ymmärtää kun ei osannut sanastoa, mutta siihen tottui eikä niitä vaikeita sanoja siellä sitten enää ollut, oli vain taphtumien kuvailua.

Tarinaan oli selvästi panostettu. Juoneen oli selvästi panostettu. Tarinan tapahtumat sijoittuvat pitkälle ajalle, joka antaa kuvan, että tarina ja juoni on pyritty kertomaan mahdollisimman elävästi ja todentuntuisesti. Siinä on onnistuttukin. Sitä en kiellä, mutta loppuratkaisu oli hieman klisee ja joillekin ennalta-arvattavissa tai jollei ennalta-arvattavissa niin kun se selvisi tuli tunne että se nyt oli itsestäänselvää. Aion kuitenkin jatkossakin tutustua Archerin tuotantoon.

Emilie Richards - Elämän tilkkupeitto

"Tessa McRaen kesäloma on menossa täysin pilalle. Vanha sukutalo on tyhjennettävä kaikesta turhasta roinasta, ja Tessa on luvannut auttaa.

Helena, perheen matriarkka ja Tessan isoäiti, on vanha raataja-tyranni, joka osaa jakaa vain kielteisiä tunteita. Tessan äiti Nancy taas on poskisuudelmia jakava sosiaalinen pyrkyri, joka paremmin viihtyisi varakkaan eliitin seurassa kuin vanhan äitinsä ullakkoa perkaamassa.

Sitä mukaa kun vanhaa taloa siivotaan, paljastuvat myös näiden kolmen naisen elämää varjostaneet salaisuudet. Lopulta kesästä muodostuu ratkaiseva heille kaikille.

Menetetyn voi myös löytää uudestaan - jos vain uskaltaa katsoa tarpeeksi syvälle sydämeensä."

***

Heräteostos joskus aikoja sitten. Ylänurkassa lukee "USA Todayn Bestseller". Kuitenkin vaikka tarina kulki hyvin, sekavaa oli se, että kertojan näkökulma vaihtui henkilöiden välillä, mutta ei häiritsevästi. Tarina oli ihan jees, kolmen sukupolven naisten elämä; kertomus paljastaa miksi he ovat sellaisia kuin ovat ja mitä heidän menneisyydessä on tapahtunut, jotka ovat johtaneet tähän päivään. Tarina oli hyvin kirjoitettu. Mielenkiintoinen lukiessa, mutta kun kirjan sai luettua tuli tyhjä olo: siinäkö se oli?

Toisaalta päähenkilöiden tapahtumat ja miljööt eivät kohtaa minun elämäni tapahtumien ja miljöiden kanssa, joten tietynlainen samaistuminen on vaikeaa. En osaa kuvitellakaan miltä oman lapsen menettäminen tuntuu, tai millaista oli elää ja kasvaa "vanhan ajan" miljöössä, toisin sanoen USA:n vanhan ajan miljöössä. Puhumattakaan seurapiireissä elämisestä. Nyt kun tarinaa jäin pohtimaan, oli se omalla tavallaan melko laaja aiheineen ja kertomuksineen. Ehkäpä joku löytää sieltä jotain, jota minä en löytänyt. Niinhän sen pitää ollakin.

Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli

"Tyttäreni on paras ystäväni; Minä kiljun. Jos äiti ei olisi luonani, kuka sanoisi asiat minulle tuolla tavalla suoraan?; Vaan miten puhua asiasta rikkomatta kotia, meillä on niin hyvä olla täällä yhdessä, ei saa rimpuilla; Sitä paitsi inhoan sitä kun äiti hemmottelee minua, minua alkaa itkettää."

***

Ensimmäinen lukemani teos kategoriassa Novellit ja aikamoinen alotus olikin. Olen aina karsastanu novelleja, koska ilmeisesti ennakkoluulot ovat olleet kovat, mutta tämä teos on puhuttanu niin, että otin sen käteeni kun se siihen osui. Kovaa tekstiä, kaunistelematonta ja karua, osittain se se hienous juuri olikin. Pidin, vaikka kauhistelinkin joissain kohdin ja olen paljon avoimempi novelleja kohtaan tämän jälkeen.

James Patterson - Mary Mary

"Somebody is murdering Hollywood's A-list. Her calling card: "You've got mail." On a family vacation, FBI agent Alex Cross is asked to investigate the shooting of a top actress...and an e-mail sent to the Los Angeles Times with shocking details about the murder, signed Mary Smith. More killings and more e-mails follow, and Mary Smith is getting better every time. To hunt down this merciless killer of Tinseltown's elite, Cross must navigate a world where the stars sip San Pellegrino at the Ivy as hopefuls hover around studio gates with 8 X 10 glossies. And when the case catapults into blockbuster proportions, Cross and the LAPD scramble to find a pattern - before Mary sends more chilling update."

***

Elikkä ensimmäinen enkunkielinen dekkari (tai ylipäänsä mikään vapaaehtoisesti luettu). Googlasin juuri James Pattersonin ja totesin, että ilmankos oli tarina tai pikemminkin Alex Cross ja hänen elämänsä kuvattu niin pintapuolisesti, tämä on siis kirjasarja. Erittäin helppolukuista ensimmäiseksi enkunkieliseksi teokseksi. En taida todeta juuta enkä jaata itse juonesta tai tarinasta, koska no se vaan on niin vaikeaa kun kyseessä on pienen pieni palanen suuremmasta kokonaisuudesta eikä tästä palasesta saa vielä kovin suurta kuvaa aikaiseksi.

Alex Cross-sarja, James Patterson

1. Along Came Spider
2. Kiss the Girls
3. Jack & Jill
4. Cat and Mouse
5. Pop Goes the Weasel
6. Roses are Red
7. Violets are Blue
8. Four Blind Mice
9. The Big Bad Wolf
10. London Bridges
11. Mary, Mary
12. Cross
13. Double Cross
14. Cross Country
15. Alex Cross's Trial
16. I Alex Cross

Lauren Weisberger - VIP-ihmisiä

"Bette Robinson on nuori nainen, joka kyllästyy työhönsä investointipankissa ja siirtyy viihdemaailman PR-toimiston palvelukseen. Bette saa työkseen näyttäytyä tyylikkäissä yökerhoissa ja suunnitella upeita juhlia, mutta ennen kaikkea hänetäytyy tutustua kaikkiin tuntemisen arvoisiin ihmisiin.

Hippivanhempiensa kauhuksi nuori nainen raivaa tiensä viihdemaailman kulissien takaiseen maailmaan, jossa tärkeintä ei ole mitä tehdään, vaan miltä se saadaan näyttämään."

***

Ensivaikutelma kirjasta oli hyvä, siis ensimmäisen sivun perusteella. Sitten alkoi alamäki. Olin aivan sekaisin kenestä se Bette tykkää ja kenestä ei ja miksei ja mitä tapahtuu.. Mutta oli se, sitten loppujen lopuksi kun selvisi että kenestä se sitten oikein tykkää niin ihan leppoisaa luettavaa. Pahasti häiritsi se, että kirja kulki edeltäjänsä jalanjälkiä. Päähenkilö pääsee työpaikkaan ja tutustumaan työhön, josta ei ole aikaisempaa kokemusta ja sitten se vie niin mukanaan, että perhe ja ystävät jäävät loistavasti kakkossijalle. Ja mukaan oli saatu pienimuotoinen romanssikin (kun selkisi, että kuka se romanssin kohteena oli). Luettuani ajattelin, että on kuin olisin lukenut tämän miljoona kertaa aiemminkin. Samat jutut, erit henkilöt. Eli ei mitään uutta tältä rintamalta.