perjantai 26. kesäkuuta 2009

Sophie Kinsella - Himoshoppaaja vierailla mailla

"Vaikka Becky Bloomwood antaa työkseen talousneuvoja muille, hän ei saa omia rahojaan riittämään, ei vaikka kuinka olisi päättänyt ostaa vain välttämättömiä tavaroita, kuten silppurin ja miekkailuvarusteet. No, onneksi pankista saa luottoa, mikä onkin tarpeen, kun Becky lähtee PR-firmaa johtavan poikaystävänsä Luken kanssa New Yorkiin.

Manhattan on Beckystä kuin paratiisi ja siellä voi tuhlata niin paljon kuin haluaa, sillä eihän ulkomaan rahaa lasketa. Niinpä Becky syöksyy tavaratalosta toiseen ja löytää mallikappalemyynnit, joista saa huippumuotia pilkkahinnalla. Designvaatteet ovat suorastaan sijoitus! Mutta sitten, kesken ihanan ulkomaanmatkan, tapahtuu jotain, joka vie jopa Beckyn kaltaiselta supershoppaajalta ostoshalut."

***

Tämän lukeminen sujui jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäisen osan. Ehkä siksi kun pääsykokeisiin lukeminen on viime aikoina intensiivisesti vienyt suurimman osan ajasta joten oli mukava keskittyä vain lukemiseen eikä pänttäämiseen. Toiseksi tiesin mitä odottaa, ja siksi asennekin oli eri. Odotin, että seuraaja jatkaa samoja jalanjälkiä kuin edeltäjänsä, joten ehkä vähän odotin ennalta-arvattavuutta, mutta yllätyksekseni ne olivat aiheettomia ennakkoluuloja. Yllätti positiivisesti ja nyt olen aivan Rebecca Bloomwoodin maailmaan koukussa :). Taidan sittenkin olla avoin myös niin kutsuttuun taattuun hömppään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti