"Robert L. Kincaid on valokuvaaja, joka saapuu Iowaan, Madisonin piirikuntaan, kuvatakseen ainutlaatuisia, vanhoja katettuja siltoja. Mies on viimeinen lajiaan, yksinäisen tien valinnut kulkuri, joka valokuvissaan pystyy paljastamaan arkielämän kauneuden. Francesca Johnson on alun perin Italiasta, sotamorsiamena tuotu, kauan sitten amerikkalaistunut perheenemäntä. Nainen on hiljalleen tyyntynyt rooliinsa maanviljelijän vaimona, osana yhteisöä jossa runous ja taide eivät kuulu elämään.
Eräänä kuumana elokuun iltana Robert ajaa rämisevän farmarinsa Francescan pihaan kysyäkseen tietä Rosemaryn 
sillalle. Siitä alkaa rakkaustarina, jonka koskettava aitous jää unohtumattomasti lukijan mieleen. Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä lyhyttä päivää, mutta nuo päivät muuttavat heidän loppuelämänsä. Ulkonaisesti elämä pysyy entisenlaisena, mutta on kuitenkin saanut kokonaan uuden merkityksen."
***
Olin hiukan epäilevällä kannalla kun aloitin tätä lukemaan. Hehkutettu on ja nyt halusinkin selvittää että mitäs hehkuttamista tässä on. Alku oli ainakin ihan normitekstiä, eipä siis siinä mitään. Mutta kyllä se itku siellä kuitenkin epäilyksistä huolimatta silmiin kirposi. Ymmärsin että tämä olisi ollut ihan oikea tarina ihan oikeista ihmisistä ja heidän ihan oikeasta rakkaudesta ja se ehkä teki siitä vielä sydäntäsärkevämpää. Lyhyt, koskettava, (ytimekäs?) tai ainakin tiivis paketti. Kiinnostaa sen verran, että kun vastaan kävelee Clintin elokuva niin ajattelin sen katsoa. Ei mitään tajunnanräjäyttävää mutta koskettavaa ja liikuttavaa, eikä liian imelää.
Hiljaiset sillat oli elokuvana koskettava ja ajatuksia herättävä.Olen katsonut elokuvan kahteen kertaan ja aina yhtä hartaasti.
VastaaPoistaKirjaa en ole lukenut, joten en voi verrata sitä elokuvaan ja siihen miten asioita on voitu muutella elokuvaa tehtäessä.Pitäisi lukea kirja myös niin voisi kokonaisuus vielä enemmän ja tarkemmin hahmottua.
Elokuvaa katsellessa tulin miettineeksi miten jotkut asiat elämässämme voivat vaikuttaa ja koskettaa jälkipolvia.Lapsille voi tulla esille omista vanhemmistaan puolia joita he eivät ole voineet aavistaakaan.
Koskettavaa oli katsella kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen kohtaaminen ja rakastuminen.He saivat elää muutaman päivän unelmaansa sielunkumppaneina.Mietityttämään jäi, että jos nainen olisi valinnut tämän miehen oman avioimiehensä tilalle niin millaisena hänen elämänsä olisi silloin jatkunut.Olisiko rakkaus kestänyt ja ollut oikeaa ja todellista?Unelmoiko nainen kenties koko loppuelämänsä tästä miehestä?Tuntui, että miehelle nainen oli ainoa rakkaus koko elämän ajan ja se oli todellista.Nainen valitsi tutun ja turvallisen sekä karunkin elämän, koska välitti omasta perheestään ja läheistensä tunteista.Sen saa jokainen itse mielessään ratkaista tekikö nainen oikean vai väärän ratkaisun omalta kohdaltaa.
Minäkin jäin miettimään monia asioita. Etenkin sitä, miten raastavaa naisen oli olla, kun koko ajan teki mieli (palavasti?) mennä takaisin siihen valintaan: mitäs jos.. Miten olisi käynyt ja samalla varmaan olisi kokenut että se oli "oikea" valinta, mutta hän valitsi toisenlaisen "oikean". Ainakin kirjasta sai sen kuvan naisen näkökulmasta.
VastaaPoistaItse en ole elokuvaa nähnyt, mutta mielenkiinnolla katson kun se eteen sattuu. On saanut hyviä arvosteluja vähän joka taholta, myöskin niiltä kriittisimmiltä. Koskettavinta minusta oli se, kun lapset löysivät äitinsä vanhoista tavaroista heille osoitetun kirjeen, jossa halusi tulla "ripotelluksi" sillan kupeeseen, koska hän antoi elämänsä miehelleen, ja elämän jälkeisen Robert Kincaidille.
Olen katsonut elokuvan ja lukenut kirjan; molemmat moneen kertaan ja joka kerta tarina koskettaa... Olemme kokeneet mieheni kanssa samoja tunteita omassa tarinassamme ja ehkä siksi tarina liikuttaakin niin syvältä. Nyt viimeksi katsoin elokuvan tunnelmissa, joissa olin juuri saanut tietää isäni kuolleen ja hautajaisvalmistelut odottavat... Taas näin elokuvassa uuden näkökulman. Tämä on ollut ja varmasti tulee olemaan elämäni vaikuttavin tarina
VastaaPoista