"Bette Robinson on nuori nainen, joka kyllästyy työhönsä investointipankissa ja siirtyy viihdemaailman PR-toimiston palvelukseen. Bette saa työkseen näyttäytyä tyylikkäissä yökerhoissa ja suunnitella upeita juhlia, mutta ennen kaikkea hänetäytyy tutustua kaikkiin tuntemisen arvoisiin ihmisiin.
Hippivanhempiensa kauhuksi nuori nainen raivaa tiensä viihdemaailman kulissien takaiseen maailmaan, jossa tärkeintä ei ole mitä tehdään, vaan miltä se saadaan näyttämään."
***
Ensivaikutelma kirjasta oli hyvä, siis ensimmäisen sivun perusteella. Sitten alkoi alamäki. Olin aivan sekaisin kenestä se Bette tykkää ja kenestä ei ja miksei ja mitä tapahtuu.. Mutta oli se, sitten loppujen lopuksi kun selvisi että kenestä se sitten oikein tykkää niin ihan leppoisaa luettavaa. Pahasti häiritsi se, että kirja kulki edeltäjänsä jalanjälkiä. Päähenkilö pääsee työpaikkaan ja tutustumaan työhön, josta ei ole aikaisempaa kokemusta ja sitten se vie niin mukanaan, että perhe ja ystävät jäävät loistavasti kakkossijalle. Ja mukaan oli saatu pienimuotoinen romanssikin (kun selkisi, että kuka se romanssin kohteena oli). Luettuani ajattelin, että on kuin olisin lukenut tämän miljoona kertaa aiemminkin. Samat jutut, erit henkilöt. Eli ei mitään uutta tältä rintamalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti