Stephen King - Uinu uinu lemmikkini

"Nuori perhe – lääkäri Louis Greed, hänen sievä vaimonsa Rachel ja kaksi lasta – muuttavat romanttiseen taloon kaupungin ulkopuolelle. Tutkimusretket uuden kodin ympäristössä johtavat metsään hautausmaalle, jonne kylän lapset ovat haudanneet lemmikkejään. Siellä vallitsee outo, aavemainen tunnelma. Yöllä Louis saa uneensa vieraan: kammottavalla tavalla kuollut potilas palaa hänen luokseen. Yhdessä he kulkevat polun Lemmikkien hautausmaalle, hautojen taakse, mustaan tuntemattomaan... ja aamulla Louisin vuoteella on multaa ja havunneulasia.

Perheen rakas kissa Church jää auton alle. Louis kantaa sen pienen ruumiin metsän uumeniin ja hautaa sinne... ja Church onkin taas elossa, uusi, outo Church. Toisenkin kerran, kun kohtalon isku osuu suoraan hänen perheeseensä, Louis yrittää palauttaa sen mikä on mennyt, mutta yritys vie hänet keskelle tuonpuoleisen kammottavimpia varjoja, ihmisen käsityskyvyn rajan taa..."

***

Oon nähny tän leffan ihan pienestä pitäen moneen kertaan. Leffa oli yllättävän uskollinen kirjalle, mut toisaalta kirja kyl selitti aika paljon, esimerkiks huomasin, et Kingill ominaista yliluonnollisuutta oli mukana, siellä Pikku Jumalten suolla, mitä leffassa ei ollu ja toinen oli se, että se hautausmaa sai otteen niistä ihmisistä ja että sillä oli vetovoimaa.. en ainakaa muista et leffassa olis ollu mainintaa siitä, mut toisaalta siitä on pitkä aika ku oon viimeks sen nähny. Ihan skidinä.

Henkilöhahmoista: mua ärsytti jotenki ne ihan suunnattomasti. Niissä oli mun mielestä vaan ärsyttäviä piirteitä. Mut sitte ku Gage kuoli ja perhe oli surusta suunniltaan niin sitte niissä alko näkyä inhimillisiä piirteitä. Ja paljon sai selitystä myös Lousin suhtautuminen Gagen hautaamiseen micmacien hautausmaahan, taistelua oman moraalinsa kanssa.

Mun mielestä ne tappokohtaukset olis voinu olla hyytävämpiä, tarkemmalla kuvauksella.

Lopputulos: odotin jollain tasolla enemmän, eikä tää oikee kauhistuttanu edes, hiton leffat ku pilaa hyvät lukunautinnot..

Janet Evanovich - One for the money

"Stephanie Plum is down on her luck. She's lost her job, her car's on the brink of repossession, and her apartment is fast becoming furniture-free. Enter Cousin Vinnie, a low-life who runs a bail-bond company. If Stephanie can bring in vice cop turned outlaw Joe Morelli, she stands to pick up $10,000."

***

Mun mielenkiinto heräs kun joku jossain keskustelussa kehu tätä hauskaks. No, olihan se sitäki, emmä sitä sano, mut kuitenkin ihan kiva pläjäys. Vähän erilainen jännäri/dekkari. Tää oli hauska kertomus naisesta joka rahanpuutteessa ryhtyy palkkiometsästäjäks. Eikä ihan kommelluksitta. Hyvin kirjotettu ja ymmärrettävää englantia. Harmi etten löytäny kakkosta enkuks, ainoostaan suomeks kaupunginkirjastosta, mut loput on sit taas enkuks. Tää oli piristävä välipala kaikkiin "vakaviin" kirjoihin joita nyt oon lukenu. Seuraavaks on vuorossa kauhua.

Markus Zusak - Kirjavaras

"Unohtumaton tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja sanojen mahdista.

Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema, tarinamme lempeä kertoja, ei ole koskaan ollut kiireisempi. Hän kohtaa yhdeksänvuotiaan Liesel Memingerin ensimmäisen kerran valkeana talvipäivänä 1939 saapuessaan noutamaan tämän pienen veljen sielua. Sota pakottaa kuoleman seuraamaan Lieselin elämää myöhemmin kasvatuskodissa Münchenin lähellä. Pommisuojassa Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa. Kirjavaras on hurmannut kaikenikäiset lukijat ja noussut maailmalla huikeaksi arvostelu- ja myyntimenestykseksi."

***

Tässä sellanen kirja joka lykättiin mun käteen ja sanottiin: "lue tää". Se oli ihan hyvä, koska mä en tie koska mulla olis ollu sellasta aikaa et oisin sen saanu aikaseks lainata ja lukea. Aikomus oli kyllä, en vaan tienny millon sellanen hetki olis koittanu.

Jos mä kategorioisin kirjat Nostattajiin ja Laskijoihin niinku leffat, niin tää olis ehdottomasti Nostattaja. Mä luen vissii vähän liikaa ja jotenki tuntuu et sellasta valtavirrasta poikkeavaa on vaikee löytää. Tai niiden löytäminen on vaikeutunu, kun taso nousee. Mutta, tää oli tosi hyvin kerrottu, tai kirjotettu. Mielenkiintonen miljöö ja tarina nyt tietysti oli hyvä ja jollain tavalla erikoinen, poikkeava.

Mä kuulin et tää on tosi surullinen tarina, no tietysti mä lukiessa ajattelin että mikä mun mielestä olis surullista, niin osasin odottaa sitä surullisuutta. Ja sit myöskin uskollisena tavoilleni päätin et minähän en itke. Mut mä itkin kuitenkin. En niinkään tarinan takia, vaan se oli jotenki hyvä syy itkeä, vaikka mä taisin itkeä itkemisen takia. Mut siis kuitenkin, tää oli eheä ja kokonainen ja hyvä tarina. Toisaalta mua kyl pikkasen häiritsi lyhyet kappaleet ja lyhyet lauseet, mut mitäs pienistä, erinomainen tarina. Pointsit siitä. Kiitos ja kumarrus.

Marian Keyes - Lucy Sullivan is getting married

"Lucy Sullivan is getting married. Or is she? Lucy doesn't even have a boyfriend but the tarot cards predict she will be walking up the aisle within a year. Lucy and her flatmates are appalled at the idea, then Lucy meets gorgeous, unreliable Gus."

***

Tuli nyt vihdoin ja viimein luettua tää loppuun. Hetken jo meinasin luovuttaa, mut hyvä etten sit kuitenkaan luovuttanu, koska vaikka tää oli vähän läpinäkyvä niin loppujen lopuks se oli ku olikin rakkaustarina. Välillä vähän raivostutti mut ehkä sen takia, ku samaistusin niin paljon, en vaan käsittäny tai nähny sitä. Parani kyl ehdottomasti loppua kohden, ja tuli tirskahdettuakin joissain kohdissa, oli hyviä kielikuvia ja kieltä oli käytetty erinomaisesti, ja helppolukuista englantia viel kaiken lisäks. Eli vähän monivivahteinen lukukokemus, mut silti hyvä etten jättäny kesken.

Henkilöistä sen verran, että ne oli mun mielestä hieman kärjistettyjä ja jotenkin niitten uskottavuus ei ollu kovin korkeella. Siis tietynlaisia henkilöitä siinä pitikin olla, tarinan teeman tai sanoman takia tai mä löysin niitä useampia. Oli alkoholismia ja alkoholistin läheisenä olemisesta, läheisriippuvuudesta, kämppäkaveruudesta ja ennen kaikkea parisuhteista ja kärjistetyistä henkilöhahmoista :) Joitain mainitakseni, yksinkertainen blondi, pinnallinen rahan perässä juoksija, ja sitte se läheisriippuvainen alkoholistin tytär.

Epilogi oli vähän kaukaa haettu. (Vaikee laittaa esimerkkiä, jossa ei paljastais kriittisesti juonta tai lopun tapahtumia.) Uskon, et jos sen olis kirjottanu kärsivällisyydellä niin se olis saattanu tuoda siihen uskottavuutta.

Lukulista 2010

Niin, olisiskos aika listata kirjat, joihin haluaisin tutustua tai pikemminkin aion tutustua ensi vuonna? Suurin osa listan kirjoista sisältää kirjasarjojen osia, joihin olen jämähtänyt. Uusi vuosi, puhdas pöytä. Kunhan saisi nämä vanhatkin luettua..

2010

• Leo Tolstoi - Anna Karenina
• Charles Dickens - Suuria odotuksia
• Ruth Rendell - Kerro kerro kuvastin
• Marian Keyes - Watermelon
• Stephen King - Tukikohta
• Stephen King - Musta torni V: Callan sudet
• Johanne Hildebrandt - Saaga (Valhallan tarinoita 3)
• Antoine B. Daniel - Soturin voima (Inkat 2)
• Stephenie Meyer - Eclipse
• J.K. Rowling - Harry Potter and the Chamber of Secrets
• Patricia Cornwell - Julma ja tavaton (Kay Scarpettan tutkimuksia)
• Joku elämänkerta (Michael Jackson, Robbie Williams, Marilyn Manson tai Anthony Kiedis)

Katsotut 2009

Ihmemaa Oz, USA 1939
Kolmas aalto, Ruotsi 2004
Arvoituksia arkussa, I-B/Saksa/USA 2007
Sweet Home Alabama, USA 2002
Mr. & Mrs. Smith, USA 2005
RocknRolla, Englanti 2008
Vaihdokas, USA 2008
Charlie Wilsonin sota, USA 2007
I ♥ Huckabees, USA 2004
Robin Hood - Sankarit sukkahousuissa, USA 1993
Harry Potter and the Philosopher's Stone, USA 2001
The Wicker Man, USA /Saksa 2006
Twilight, USA 2008
Public Enemies, USA 2009
Surrogates, USA 2009
Amélie, Ranska 2001
Beck - Koston hinta, Ruotsi 2001
Wallander - Pilvilinna, Ruotsi 2006
Aprés Vous, Ranska 2003
Jour de fête, Ranska 1948
Tyttö nimeltä Nikita, Ranska 1990
Kummisetä III, USA 1990
Lomaterapiaa, USA 2009

Haaste

1. Mikä itketti?

Stephen King - Kuoleman käytävä

2. Mikä nauratti?

Aika harvoin nauran missään, mut kyl sitäki tapahtuu, nyt ei vaan millään tuu mitään mieleen, mut päivitän heti ku tulee..

3. Mikä oksetti?

Stieg Larsson - The Girl Who Played With Fire (Millenium 2), yks tietty kohta lopusta.

4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit?

Tällä hetkellä sanoisin Lucy Sullivan Marian Keyesin kirjassa Lucy Sullivan is getting married.

5. Minkä kirjan jätit kesken?

Sophie Kinsella - Shopaholic and sister

6. Minkä kirjan toivot jättäneesi kesken?

Joanne Harris - Pieni suklaapuoti
Lauren Weisberger - VIP-ihmisiä
Kate Jacobs - Pieni lankakauppa
Jonathan Carroll - Valkoiset omenat

7. Minkä kirjan luit uudestaan?

Avra Wing - Angie

8. Minkä kirjan luit, muttet kehtaa paljastaa sitä (paitsi mulle nyt kahden kesken kun sitä vartavasten kysytään)?

Ehkä joku Twilight tms.

9. Mitä kirjaa suosittelet?

Stieg Larssonin Millenium 1 (Miehet jotka vihaavat naisia)

10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?

F.M. Dostojevski - Rikos ja rangaistus
Ilmari Kianto - Punainen viiva

Mary Higgins Clark - Kodin suojassa

"Liza Barton oli vain 10-vuotias, kun hän ampui vahingossa äitinsä yrittäessään pelastaa tätä isäpuolensa kynsistä. Hänet leimattiin kuitenkin mahdolliseksi tappajaksi. Päästäkseen uuden elämän alkuun hän sai adoptioperheen ja uuden Celia-nimen. 28-vuotiaana Celia onkin menesty- nyt sisustussuunnittelija Manhattanilla, naimisissa vanhemman leskimiehen kanssa ja Jack-pojan äiti.

Paria vuotta myöhemmin Celia on löytänyt uuden rakkaan kumppanin itselleen. Sulhanen Alex Nolan yllättää Celian ostamalla heille talon New Jerseystä. Mutta kauhukseen Celia huomaakin seisovansa vanhan kotinsa edessä - juuri sen talon, jonka kammottavat tapahtumat hän on halunnut unohtaa. Yhä enemmän alkaa ilmestyä myös merkkejä siitä, että monet tietävät hänen synkän salaisuutensa. Peli kovenee - se muuttuu elämän ja kuoleman kysymykseksi."

***

Voi herregud. En tie oliko kirjottajassa vika vai suomentajassa, mut jotenki oli tosi tuskallista luettavaa. Mut sisällöstä: sekava, henkilöt meni mulla sekasin ja kuka epäilee ja ketä ja ketä sinne syyttäjänvirastoon oikee kuulu ja ketä paikalliseen poliisiin. Okei, tekijää oli vaikee arvata koska se oli niin maalattu täydelliseks ettei kukaa olis osannu arvata sitä. Ja sit mua ärsytti se ettei Jeffin ja Celian väleistä ollu mitää vihjattu. Joten jotenki tosi kylmäks jätti taas kerran tämäkin. Liekö vika mussa, kun tuntuu et löydän pelkkiä vikoja kaikista tai kaikki on järjestelmällisesti perseestä? Miksköhän mä oon niin kriittinen? Kirjan täytyy olla TOSI hyvä, et se on mun mielestä hyvä. Ehkä mä oon lukenu liikaa..?

Stieg Larsson - The Girl Who Played With Fire

"Lisbeth Salander is a wanted woman. Two Millennium journalists about to expose the truth about the sex trade in Sweden are brutally murdered, and Salander's prints are on the weapon. Her history of unpredictable and vengeful behaviour makes her an official danger to society - but no-one can find her anywhere.

Meanwhile, Mikael Blomkvist, editor-in-chief of Millennium, will not believe what he hears on the news. Knowing Salander to be fierce when fearful, he is desperate to get to her before she is cornered and alone. As he fits the pieces of the puzzle together, he comes up against some hardened criminals, including the chainsaw-wielding 'blond giant' - a fearsomely huge thug who can feel no pain. Digging deeper, Blomkvist also unearths some heart-wrenching facts about Salander's past life.

Committed to psychiatric care aged 12, declared legally incompetent at 18, this is a messed-up young woman who is the product of an unjust and corrupt system. Yet Lisbeth is more avenging angel than helpless victim - descending on those that have hurt her with a righteous anger terrifying in its intensity and truly wonderful in its outcome."

***

Juupelis. Tuli nyt luettua, kun laina-aika vääjäämättömästi hupenee ja maksimimäärä uusintoja on jo plakkarissa. Musta tässä pitkitettiin hiukan liikaa tota juonta. Oikeestaa mitään ei tapahtunu mut kovasti oli kuiteski tekstiä, ja se miten kaikki "selvis" tuli jotenki tosi äkäsee enkä mä ainakaa kovin hyvin loppujen lopuks pysyny kärryillä. Tosin mul oli tossa monen monen viikon tauko välissä, et silläki saattaa olla vaikutusta. Joka tapauksessa mulle huoku tästä jotenki vähän väkisin väännetyn oloa, eikä missään nimessä saavuttanu edeltäjänsä mittoja, vaikka tosi hyvä kertoja ja tarinan kokoaja Stieg on ollutkin. Kunnia siitä. Kolmas osa on suomeksi, joten se varmasti vähentää väärinymmärryksen vaaraa, ja onhan se nyt hauska lukee englanniks ku välillä siellä lukee: "Fröken Salander" tai "Herr Blomqvist" yms.

Joanne Harris - Pieni suklaapuoti

"Sydämiä, konvehteja, Venuksen nännejä, tryffeleitä, suklaasimpukoita, sokeroituja orvokkeja. Ne hohtavat tummina kuin vedenalainen aarre, kuin Aladdinin luolan makeat kalleudet...

Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansequenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin aukiolle kirkkoa vastapäätä. Käsintehdyt makeiset ja maailmaa nähneen naisen elämänilo ajavat monen purkamaan sydäntään mieluummin kaakaokupin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Mutta pääsiäisen pakanallinen suklaafestivaali on kylän papille sentään liikaa! Paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä."

***

Oon jo pitkään halunnut tutustua Harrisiin ja nyt siihen suotui oiva tilaisuus. Alku oli hyvä, helppoa luettavaa ja jokseenkin mukaansatempaavaa. Mutta, sitten alkoi vaikeudet. Selittämätön salaperäisyys oli liikaa. En erottanut Viannen näkyjä menneisyydestä enkä oikein ymmärtänyt papin käytöstä. Oikeastaan siitä syystä kirjan henkilöt jäivät mitäänsanomattomiksi. En ymmärtänyt ollenkaan miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mitään selitystä en saanut. Minkäänlaista kiinnityspintaa en myöskään saanut. Mikä olikaan koko homman pointti? Paljon oli ahdettu tavaraa eikä oikeastaan mitään sanottavaa. Loppu oli parempi kuin kirjan siihenastiset sivut antoivat olettaakaan. Plussa siitä, mutta melko heikko plussa onkin.

Arto Paasilinna - Paratiisisaaren vangit

Etin koko netin läpi enkä löytäny takakannen tekstiä mistään, ja kävin sen kirjan jo kirjastoon palauttamassa aikasemmin tänään.. mutta mutta, enköhän mä pärjää.

Tää oli mielenkiintoista, kun oli jo lukenut Kärpästen herran, jossa myös haaksirikkoutuneet opettelivat elämään keskenään luonnon armoilla, mutta tällä kertaa spotlightissa oli niin suomalaisia, ruotsalaisia ku enkkulaisiakin, ja aikuisia. Oli terveyssisarta ja metsätyömiestä, mut se kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan on lehtimies. YK:n lentokone tekee pakkolaskun autiolle saarelle, jonka tarkotuksena oli viedä kehitysapua ja muuta ympäri kehittyviä maita, Intiaa yms.

Olihan siellä joitakin epäkohtia, mut niinkun aina huomaan miettiväni Paasilinnan kirjaa lukiessani et onkstoi mahdollista ja voikstoi oikeesti olla noin, eli mulla aina vähän hämärtyy mikä on faktaa ja mikä fiktiota, koska mulla on sellanen käsitys että perusasiat on faktoja tai ne perustuu faktoihin, kumoamattomiin tosiasioihin ja sitte se mitä sillä tehdään on mielikuvituksen tuotetta. Nyt mun mielenkiinnon herätti jääkaappi, viinanpoltto niillä raaka-aineilla, sauna.. nyt vaan muutamia esimerkkejä äkkiseltään.

Yks mikä oli huono, taas kerran: loppu. Se loppu jotenkin ihan töksähtäen, oikeestaa ilman minkäänlaisia selityksiä, mut toisaalta se olis voitu tehdä tahalleen A) joko haluttu estää turhaa jaarittelua tai B) se on jätetty lukijan pähkäiltäväksi.

Seuraavan olis vuorossa Paasilinnalta sit ilmeisesti Jäniksen vuosi. Sitä odotellessa..

Elokuva: Lystikäs kirjeenkantaja (Jour de fête) 1948 Ranska

Ohjaus: Jacques Tati

Mulle tuli ihan ekana mieleen et tässä on Ranskan Charlie Chaplin. Itse asiassa mulla ei oo minkäänlaista ennakkotietoa Jacques Tatista. Mut kielestä sanon sen verran, sen verran kun sitä satuin kuulemaan, et paikka paikoin se kuulosti ihan ranskan ja espanjan sekotukselta. Ja jossain kohdin mun piti oikeen miettii et puhuukohan ne kuitenkin espanjaa.. Mut kyl mä sielt ranskan tunnistin ajoittain. Siis siltä osin ku tässä ylipäänsä kukaan puhu, mikä oli jätetty selvästi vähemmistön edustajaks. Ihan kiva, hauska, pirtsakka ja tuli jotenki hyvä mieli, vaikka ei tästä sen syvempää analyysia saakaan irtoomaan.

Elokuva: Teidän jälkeenne (Aprés Vous) 2003 Ranska

Ohjaus: Pierre Salvadori

Mitäs tästä nyt sanois.. Alku vaikutti tosi hyvältä ja lupaavalta, mut sit jossain vaiheessa se meni jotenkin sekavaks ja pirstaleiseks. Siin oli paljon tunne-elämän epäkohtia, moraalia yms. Mut jotenki oli tosi vaikee hahmottaa, et mikä täs nyt oli pointti. Ei siinä mitään, kyllä ranskalaiset osaa leffoja tehdä, mut jostain syystä tää jäi kyl nyt ihan auki. Oliko tää komedia, draama, farssi..? Ja loppu oli tehty tosi tulkinnanvaraseks, mut kaipa se oli tarkotuskin.

Elokuvat: Wallander ja Beck

Beck - Koston hinta (Hämndens pris) Ruotsi 2001
Ohjaus: Kjell Sundvall

Mä en pitäny tästä. Koko elokuva alkaa siitä kun pari kyttää tapetaa, ei ollu tarkotus mut hupsista. Ja sitä rataa. Ei kovin omaperänen juoni ja mä en henkilökohtasesti pidä siitä että tekijät on kuvattu, ellei se olennaisesti kuulu juoneen, mut tähän sitä ei oltu osattu laittaa. Ja jotenki se loppuki oli ihan plääh. "Ampukaa mut", "Oh, te ammuitte mut".

******

Wallander - Pilvilinna (Luftslottet) Ruotsi 2006
Ohjaus: Anders Engström

"Vanhus nostaa tililtään 20 miljoonaa kruunua käteisenä murisevien koirien kera. Hetkeä myöhemmin sekä vanhus että koirat löydetään kuolleina. Alkaa armoton ajojahti tappajien sekä rahojen löytämiseksi. Naapuria pidetään pääsyyllisenä kunnes hän ja hänen perheensä murhataan. Syyllisen etsiminen idyllisestä Soldalasta osoittautuu Wallanderille ja hänen kollegoilleen erittäin vaikeaksi tehtäväksi."

*

Katoin tän Beckin jälkee ja voin rauhassa todeta, että oli kyseessä hieman laadukkaampi juoni, vaikka yhdessä kohtauksessa kuvaajan peilikuva näkyikin. Siis ihan ruotsin kielen takiahan mä näitä kattelen ja samaten ranskankielisiä elokuvia, mut kyllä se on aina plussaa jos sattuu hyvä leffa osumaan kohalle. Tää innosti lukemaan Wallanderin tarinoita, vaikka kauheet angstit onki ollu ennen.

Bram Stoker - Dracula

"Vampyyrikirjallisuuden raamattu

Kreivi Draculan linnaa Transsilvaniassa asuttavat elävät kuolleet ja vartioivat kuun kelmeässä valossa ulvovat sudet, yön lapset. Kun vampyyrimonarkki matkustaa terrorisoimaan Lontoon asukkaita, hän joutuu taisteluun hyvän voimia vastaan. Kreivi jättää jälkeensä vertahyytävää kauhua, mutta myös lumoihinsa joutuneita ihmisparkoja.

Vuonna 1897 ilmestynyt Dracula on klassinen kauhuromaani ja kaikkien vampyyrikirjojen äiti, josta on tehty lukuisia elokuvaversioita."

***

Mä en nyt oikein tiedä pitäiskö tää kategorioida kauhuks vai klassikoks, joten kauhu it is. Alku oli tosi lupaava ja mielenkiintonen ja ehkä mua vähän häiritsi se, et mä näin koko ajan mielessäni Mel Brooksin parodialeffan silmissäni lukiessa. No mitäs pienistä. Mut puolenvälin jälkeen, huhheijaa, oksat pois. Ihan totta, siin ei tapahtunu yhtään mitään. Ei mitään. Ne lähtee jahtaamaan ja lahtaamaan sitä hiton kreiviä, mut ne vaan jahkaa eikä jahtaa. Ennen ku tyylii toisiks viimisimmällä sivulla, vuhuu, paha voitettu, mennään kotiin, jee, kaikki hyvin. Petyin jotenkin vaikka siis oli tosi loistava, eikä se huono nytkää ollu.. Täytyy jokasen ite koittaa miltä se maistuu, makuasioista kun ei voi kiistellä niin sanotusti.

Elokuva: Amélie, 2001 Ranska (Le fabuleux destin d'Amélie Poulain)

Juups, eli katoin tän noin parituntisen leffan ilman tekstityksiä, ranskaksi. Eihän siit tullu mitään, meni koko hyvä ja hauska leffa ihan pieleen ku ei ymmärtäny yhtää. Oppi ainaki arvostamaan kielen ymmärrystä. Mut kuitenkin, siis mä jaksoin ihmetellä et miten niin vähään sanomista on mahdutettu niin paljon asiaa.. tai ehkä se vaan tuntu siltä :) Kaikkinensa ihana ja pirtsakka, koskettava ja liikuttava elokuva ja Amélie tietysti. Oli siinä jotain samaa ku mussakin, pysty samaistumaan.

Mua jäi häiritsemään sellaset pikkuasiat. Kuten se kun Amélie kuulee Josephilta että Nino ja Gina on menneet ulos yhdessä, tämä ei saa tietää että kyseessä on väärinkäsitys vaan Nino paukauttaa Amélien luo ja sit ne elää elämänsä loppuun asti jne. Eikä Josephin ja Georgetten välejä selvitetty ollenkaan. Oliko sanomana kenties, ettei elämässä ole aina Happy Endingiä..?

Terry Pratchett - Valon tanssi

"Valon tanssi on jatkoa Magian värille.

Uhkaava yhteentörmäys jättiläismäiseen punaisen tähden kanssa panee vauhtia Näkymättömän Yliopiston velhoihin. He oivaltavat, että vain yksi henkilö taitaa loitsun, joka voi pelastaa Kiekkomaailman joukkotuholta.

Valitettavasti tuo henkilö on velho Rincewind, auttamaton tumpelo, joka viimeksi nähtiin kellahtamassa maailman Laidan yli...

Tähtihulluus valtaa Kiekkomaailman väen, joka käynnistää suuroperaation Rincewindin löytämiseksi. Mikä lienee velhoparan kohtalo?"

***

Vihdoinkin sain luettua tämän opuksen. Jotenki se oli hyvä, että kesti vähän toi lukeminen, kun sitä oli niin kova tahti että pääasia ei ollu itse tarina enää siinä vaiheessa vaan se että koska se loppuu.. mutta hyvä etten onnistunu pilaamaan hyvää lukukokemusta. Oli ihan kiva tarina. Hauska ja omanlainen, ei Pratchettiä voi oikee muutoin kuvata ku omanlaiseks tarinoitsijaks. Mie tykkäsin ja aion lukea niitä muitakin Kiekkomaailma-sarjassa ilmestyneitä.

(Tempaussaldo:

1. Marian Keyes - När Lucy Sullivan skulle gifta sig
2. Stephen King - Callan sudet
3. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan X
4. Raymond Chandler - Syvä uni
5. Terry Pratchett - Valon tanssi X

Tempaussaldo: 2/5)

Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

"Saatana saapuu Moskovaan on venäläisen kirjallisuuden sapekkaimpia satiireita. Mustan komiikan mestariteoksessa Pimeyden Ruhtinaan vierailu 1930-luvun Moskovassa rinnastuu vaikeuksiin joutuneen neuvostokirjailijan ja hänen rakastettunsa lyyriseen rakkaustarinaan sekä Pontius Pilatuksen ja Jeesuksen välienselvittelyyn kahdentuhannen vuoden takaisessa Jerusalemissa. Mihail Bulgakovin pääteos oli Neuvostoliitossa kielletty kirja miltei kolmekymmentä vuotta. Sen riehakas fantasia ja salakavala huumori ovat edelleen vertaansa vailla.

Mihail Afnasjevitsh Bulgakov (1891–1940) syntyi Kiovassa, opiskeli lääkäriksi ja toimi kirjailijana, lehtimiehenä, näyttelijänä, ohjaajana ja dramaturgina. Hän hankki mainetta esikoisromaanillaan Valkokaarti (1924) ja varhaisilla näytelmillään, mutta joutui pian Stalinin paitsioon ja sensuurin kouriin. Saatana saapuu Moskovaan -romaanin kirjoittamisen Bulgakov aloitti 1928 ja viimeisteli sitä kuolemaansa saakka. Teos julkaistiin Neuvostoliitossa ensimmäisen kerran osin lyhenneltynä jatkokertomuksena 1966–67, mutta kokonaisuudessaan vasta 1973. Bulgakov teki useita anomuksia matkustaakseen ulkomaille, mutta kirjeisiin ei koskaan vastattu."

***

Mä jotenki tätä lukiessa ajattelin et onpa kuivaa. Alku oli tosi mielenkiintonen ja lupaava, sen ensmäiset kaks lukuu, mut sit se alko puuduttaa, siis ei se tarina tai sillee, mut se kerrontatapa, mul ei vaan jääny mielee et mitä sii kuvailtii, ku kuvailtii tosi paljon ja aika yksityiskohtasesti. Niinku varmaa klassikoissa on tapana eikä se jonkun toisen mielestä varmaa oo kuivaa, mut mul oli välillä pakko pakottaa itteni lukemaa, ei oikee osannu ollenkaa keskittyy.

Sitte mä jäin miettii itse tarinaa. Siinä oli kirjailija ja sen luoma tarina, jota siinä ilmeisesti kerrottiin välillä, mut sit saatana oli kans ja se oli niinku kummassaki. Olikse niinku totuuden mukainen kuvaus tapahtumista ja siis hä. Mä oon ihan pihalla. Mielenkiintosta miettii jos se vaik aukeis. On päässy toi kaunokirjallinen (ja muukin) analyyttisyys vähän rapistumaan. No, takakannessa sanottiin jo että se on satiiri, mut mä en ihan hahmota sitä sieltä, no se on yks miten saatana sekottaa pakkaa ja ihmisiä laitetaan hullujen huoneelle. Siinä oli yk potentiaalinen kohta satiirille. Mut tota loppupuolta pitää vähän fundeeraa. Ei kyl todellakaan kaduta että luin! En tie koska olisin tätäkään saanu luettua jos ei olis ollu ulkoapäin tulevaa painostusta..

(Tempaussaldo lienee avattu:

1. Marian Keyes - När Lucy Sullivan skulle gifta sig
2. Stephen King - Callan sudet
3. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan X
4. Raymond Chandler - Syvä uni
5. Terry Pratchett - Valon tanssi

Tempaussaldo: 1/5)

Oiskohan aika taas uudelle tempaukselle..?

Kun nuita keskeneräsiä kirjoja on taas kerääntynyt tuohon soffapöydän kulmalle.. Tällä kertaa aikaa on 2,5 kuukautta. Olen antelias kun opiskelu vie niin paljon aikaa, eli eräpäivä olis mun laskujen mukaan... uutena vuonna, eli se olis about 1.1.2010.

Tempauksen (nro II:n) alaiset kirjat ovat:

1. Marian Keyes - När Lucy Sullivan skulle gifta sig
2. Stephen King - Callan sudet
3. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
4. Raymond Chandler - Syvä uni
5. Terry Pratchett - Valon tanssi

Kyl mä tän klaaraan :)

Tuomitut kirjailijat

Olin tänään kaupassa, tai oikeestaa Citymarketissa ja käyn aina kattoo uusia kirjoja josko sieltä saisi lukuvinkkeja tai muuta vastaavaa, ja kukapa se tuli vastaan muu ku Paulo Coelhon joku kirja. Totesin niinku tässä kirjamessujen aikaan, että on paljon kirjailijoita jotka oon syystä tai toisesta tuominnut, yleensä muiden mielipiteiden perusteella tai sitten sen takia että kyseistä kirjailijaa on hehkutettu aivan liikaa. Nytpä sitten päätin koota kaikki "tuomitut" kirjailijat yhteen ja lukea ainakin yksi teos kultakin ja sitten päättää että oliko se "maineensa" veroinen vai yhtä "tuomittu" kun olin ajatellutkin. Pakkohan sitä on puolustustakin kuulla.

Plus sitten se että olen kirjojen ostolakossa vuoden loppuun. Ei edes joululahjaksi. Näin on. Syy lienee se, että niistä 80 teoksesta jonka ylpeä (tai vähemmän ylpeä) omistaja olen, 44 teosta on lukematta. Ja kirjastosta kun tuppaa koko ajan tulemaan lisää..

Elokuva: Surrogates, USA 2009

Ohjaus: Jonathan Mostow

Näin tän trailerin kun olin kattoo Public Enemiesiä ja se oli niin vaikuttava, et odotin tältäkin aika paljon. No, ehkä mä odotin jotain sen tyyppistä et Bruce tekee jotain ja sit se joutuu lainsuojattomaks ja sit se tekee kaikkee jännää ja pelastuu ja pelastaa ihmiskunnan täpärästi ja on sankari. Jotakuinkin näin se meni, mut ei se ihan lainsuojaton ollu. Ja musta se oli aika huonosti toteutettu se "Haluan vaimoni, en mitään konetta" -siirappi sinne jonnekin toiminnan keskelle. Vähän ehkä jäi hatara kuva ja mauton olo. Idea oli hyvä ja juoni kohtalaisesti toteutettu, ja se pitää erityisesti mainita, että erittäin hyvin tuotiin esille ajatus että kuinka paljon elämästä voi nauttia ihan sellasena kuin on: ihmisenä, tavallisena kuolevaisena. Ja se turvattomuuden tunne mikä mulla alussa oli niin se oli hyvin aikaansaatu. Sitten lopussa tuli sellanen olo, et vitsi mä oon tunteva ja viallinen, ja kelpaan sellasena. Ja jotenki sellanen että mieluummin tunteet 100 kertasina ku lobotomia. Joo, ihan jees. Ei Nostattaja, mut ei Laskijakaan.

Franz Kafka - Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa

”"Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi, hän huomasi muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi."

Franz Kafkan kaksi vaikuttavaa, käsitteeksi muodostunutta novellia puhuttelevat nuoria lukijoita."

***

Emmä tätä kyllä kauhuks kategorioi, sori vaan, mut tää puhutteli jotain muuta kautta ku kauhun tai pelon kautta. Pisti kyllä ajattelemaan ja olihan ne molemmat omalla tavallaan tosi raakoja ku ajattelee. Varsinkin toi toinen, mä oikeen ihmettelin et kuis se nyt sillee, olin odottanu ihan toisenlaista ratkasua, mut toisaalta, jos se ei olis ollu tämä, se ei olis ollu niin.... sanoman täyteinen. Mä tykkään novelleista just sen takia, kun niihin sanomat ja sellaset on niin selkeessä muodossa.

Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll ja herra Hyde

"Klassinen kauhukertomus hyvän ja pahan kamppailusta ihmismielessä.

Lontoolainen tiedemies tohtori Jekyll onnistuu valmistamaan laboratoriossaan aineen, jolla hän pystyy halutessaan muuttumaan paholaismaiseksi herra Hydeksi. Eräänä yönä koetilanne riistäytyy tohtori Jekyllin hallinnasta eikä hän pysty enää hallitsemaan olemustaan.

Robert Louis Stevensonin romaani ilmestyi alunperin vuonna 1886."

***

Mä halusin tutustua tähänkin oikeen kunnolla, kuullu vaan juttua ja suurinpiirtein tienny mistä on kyse, saman ihmisen kahdesta täysin eristä puolesta: hyvästä ja pahasta.

Ensikskin, mä yllätyin että se oli sen Uttersonin näkökulmasta kirjotettu. Mä jotenkin oon aina luullu, että se ois ollu sen Jekyllin näkökulmasta. Ja tätä oli ihanan sujuva lukea, kuin tarinaa tai satua, verrattuna Saatana saapuu Moskovaan, joka on keskeneräinen tällä hetkellä. Tää oli tosi selkee ja hyvin kirjotettu (tai suomennettu) ja oikein kiva tiivis ja mukava paketti.

Jonathan Carroll - Valkoiset omenat

"Vincent Ettrich on hurmaava naistenmies, joka huomaa kuolleensa ja palanneensa takaisin elävien kirjoihin - eikä hänellä ole aavistustakaan minkä vuoksi. Hän näkee outoja hahmoja ja erikoisia ennusmerkkejä ja vähän kerrassaan ymmärtää, että hänet on herättänyt henkiin hänen ainoa todellinen rakastettunsa Isabelle, jotta hän voisi kasvattaa heidän yhteisen lapsensa, joka oikein kasvaneena tulisi pelastamaan maailman. Mutta jotta tämä kasvaisi oikein, hänen on tultava isänsä opettamaksi, erityisesti siitä, mitä tämä näki tuonpuoleisessa - jos Ettrich vain voisi muistaa näkemänsä."

***

Niin no mä haukuin tän jo vissiin aikasemmin pystyyn. Täytyy sanoa et en oo moista kirjaa nähny. Alku oli aivan hirvee, just sellasta mitä vihaan lukea, väännetään rautalangasta ja keksitään samalla kun kirjotetaan yms.. mut toinen puolisko kirjasta oliki sit ihan eri ulottuvuudesta. Huh huh, et olikin niin erilainen. Yhtäkkiä alko tapahtua ja mä tykkään sellasesta yliluonnollisesta, se on jännää. Se oli yllättävä ja sen takia mielenkiintoista luettavaa. En tie miks ylipäänsä tartuin kirjaan ku olin puolessavälissä päättäny etten lue, mut sit siihen jäi koukkuu, enkä tosiaan voinu laskea kirjaa alas ennen ku olin loppuun päässy. Hassua miten sama kirja sai yökötys-refleksin päälle just tunteja aikasemmin :) Olin väärässä ja iloinen saadessani myöntää sen. Mä ymmärsin että tää on joku trilogia oikeen, mut mistään en löytäny mitään suomalaisten kustantajien aatoksia sarjan muitten osien ilmestymisestä. Tämähän teos ilmestyi jo vuonna 2002 ja nyt vasta on saatu käännettyä parin vuoden aikana...hmm..

Jane Austen - Järki ja tunteet

"Jane Austen (1775-1817) on varakkaan englantilaisen keskiluokan kuvaaja. Säätytietoista ja tärkeilevää ympäristöään hän tarkkailee romaaneissaan satiirikon silmin huvittuneesti hymyillen.

Järki ja tunteet on kahden sisaruksen, järkeilevän Elinorin ja tunteellisen Mariannen, toisiinsa kietoutuneiden rakkaustarinoiden kuvaus. Taustana on vanhan hyvän ajan pikkuporvarillinen seurapiiri. Jane Austenin kerronnan huumori on tehnyt hänestä "Englannin hilpeimmän klassikon", jonka viisaat ja sydämelliset romaanit ovat mestaruudessaan ajattomia."

***

Ensiksi täytyy mainita, että pari vuotta sitten kesällä ajattelin lukea Ylpeyden ja ennakkoluulon, ihan vaan tutustuakseni että mistä oikein ähistään. Olin ahdasmielinen enkä ymmärtänyt miljöötä sen paremmin kuin aikaakaan, joten pidin sitä erittäin tyhmänä, huonona ja ihan turhana. Nyt ymmärrän toisin. Halusin nimenomaan tutustua Austeniin uusin silmin ja tässäpä oiva tilaisuus.

Itse teokseen. Alku oli vähän tylsähkö, kun oikeastaan mitään ei tapahtunut, mutta kaikki se ihmisten kuvaus oli pohjustusta tapahtumille ja juonenkäänteille. Oikein hyvää ja laadukasta viihdettä. Oli juuri sellaista suurta draamaa jota ei paljon muissa teoksissa tapaakaan kuin klassikoissa. Pidin, erittäin paljon, ja nyt kun ei ole enää niin paljon aikaa lukea viihdekirjallisuutta, niin tämän teoksen lukuarvo kasvo huimasti, koska nyt kun on muutakin elämää niin sitä uppoutuu ihan eri tavalla kirjan maailmaan.

Lainatut 25.09.2009 Päivitys

Jonathan Carroll -Valkoiset omenat KESKEN
Bram Stoker - Dracula
Jane Austen - Järki ja tunteet KESKEN
Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll & herra Hyde
Terry Pratchett - Valon tanssi
Stieg Larsson - The Girl Who Played with Fire

Tältä nyt näyttää.. kävi ilmi, että se koulunkäynti vie niiiiin paljon aikaa ja energiaa, että on jääny tää viihdekirjallisuus todella paljon vähemmälle. Mutta se tuntuu sitäkin arvokkaammalta, ku ei oo enää niin kova tahti. Ehtii sulattelee ja sitte uppoutuu ihan eri tavalla. Vaikka toi Carroll on aivan hirvee, siis ei sitä pysty ihminen lukemaan, joku pystyy minä en.. syytän käännöstä mut en kokonaan, täytyy kirjailijallakin joku vastuu olla. Enemmän kuitenkin näkisin ja ymmärtäisin, jos olis alkuperäistekstinä edessä, mutta meidän koko kaupungin kirjastoista ei löydy yhtäkään herran englanninkielistä teosta. Ja Austenin kohdalla onneks on tapahtunu suuria mielenlaajennuksia parin viimesen vuoden aikana. Sillon luin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja erittäin ahdasmielisissä tunnelmissa, ilmankos en sitä "ymmärtänytkään" enkä siis saanut siitä mitään irti, vasta oikeestaan sen telkkarisarjan Lost in Austenin kautta opin ymmärtämään sen ajan maailmaa ja näkemään ehkä jotain satiiria yms.. vaikka siis se koko sarja oli ihan typerä. Kamalat näyttelijät ja niitten suoritukset tai ehkä se oli se käsikirjotus ennemmin ku ne suoritukset.. koska jotkut oli kyl ihan hyviä, kun siinä tilanteessa pystyy olemaan..

Elokuva: Public Enemies, USA 2009

Ohjaus: Michael Mann

Mä en saanu kyl mitää selkoo täst. Ilmeisesti jonkinlaista totuuspohjaa oli olemassa mutta.. en tie mikä näkökulma tähän oli valittu. Oliko tää rakkaustarina, rikollisen ja rikollisuuden romantisointi, toimintaleffa jossa ei ollu selkeetä juonta..? vai mikä..? Mut silti tää oli jokseenkin hyvä. Eheä, vaikka ei selkeä. Ihmiset meni tosi sekavaks mun päässä ja siin oli liikaa ampumista, mun korvat sattu ja päätä alko särkee. Kyllähän sen nyt tiesi miten se loppuu vaikka en oo perehtyny Dillingeriin sen enempää koskaan. Tai muutenkaa Yhdysvaltojen rikollisuushistoriaan sen enempää ku mitä lukiossa käytii kylmää sotaa..

Stieg Larsson - The Girl with the Dragon Tattoo

"Forty years ago, Harriet Vanger disappeared off the secluded island owned and inhabited by the powerful Vanger family. There was no corpse, no witnesses, no evidence. But her uncle, Henrik, is convinced that she was murdered by someone from her own deeply dysfunctional Vanger clan. Disgraced journalist Mikael Blomqvist is hired to investigate."

***

Oisko pitäny laittaa suomenkielinen takakansiteksti (tai muu vastaava intro) lisäks? Enpä laittanu, koska luin tän englanniksi niin saapa introkin olla enkuks. Itse asiaan: kesti jonkun aikaa ennen ku "tottui" lukemaan enkkua, sanasto oli yllättävän helppoa, meikäläiselle siis. Vaikka kyseessä oli käännös niin kerronta oli aivan mahtavaa. Ajattelin monta kertaa miten joku voi suoltaa tällasta oikeesti. Ei voi ku ihailla. Ja itse juoni, tarina, se oli jo niin hyvin rakennettu ja aivan uskomatonta. Monesti mä etin lukiessa sellasta tietynlaista pinnallisuutta, mut tässä sitä ei ollu, siis mä ettimällä etin, enkä löytäny. Tää oli aikuisten satu, mysteeri jota oli kiva olla mukana ratkomassa, vaikka mulla meni vähän ihmiset sekasin ku oli välillä monta monta päivää niin etten lukenu lainkaan.

Mestariteos, ei voi muuta sanoo. Seuraava osa odottelee jo (enkuks) ja kolmas täytynee lukea varmaa suomeks, kun tuo ruotsinkielentaito ei oo ihan niin hyvin hallussa..

Terry Pratchett - Magian väri

"Liikkeellä on äärettömän omalaatuinen retkue: täysin tumpelo velho, kirkasotsainen turisti, lohikäärme, matka-arkku joka kipittää kätevästi omilla jaloillaan... ja kaikki tämä jättiläismäisen kilpikonnan selässä."

***

No nyt on tutustuttu Terryyn. Heti aluks täytyy kyl sanoa et mitään aivot-narikkaan-luettavaa tää ei kyl oo. Meni jotkut kohdat vähän ohi ja muutenkin tuntu et oli kauheen sekava ja noin. Mut ymmärsin varmastikin ainakin pääpiirteittäin.

Tätä lukiessa tuli paljon erilaisia teoksia mieleen, ainaki Linnunradan käsikirja liftareille. Tässä oli jotain tosi samanhenkistä. Ja joitain muita teoksia, jotka on siis ilmestynyt tämän teoksen jälkeen kaikki. Liekö ollut inspiraationa vai mite..?

Kokonaisuudessaan (sen verran mitä ymmärsin) niin oli hyvä, mielenkiintoinen, ei liian ennalta-arvattava, millään muotoa. Vähän mietein et onko mussa jotain vikana ku mä en löytäny niin selkeästi sitä paljon puhuttua Pratchettin huumoria, mut kylhän mää sitä sieltä löysin, en niin hirveen paljon mut enemmän loppua kohti. Ihan piristävä teos, ja onneks en lähteny lukee enkuks, oli suomeks jo ihan tarpeeks vaikeuksia.

Katri Lipson - Kosmonautti

"Svetlana Kovalevna on työpaikallaan armotta kiusattu musiikinopettaja, jonka uralla on ollut yksi valopilkku: Serjoza, ujo poika, joka oli salassa häneen syvästi rakastunut. Sen tiesi vain Sasha, jonka kanssa Serjoza makasi lumessa tuijottaen yötaivasta, heistä kun piti tulla kosmonautteja. Sama Sasha, jolle Serjozan homssuinen äiti aina soitti, kun omasta pojasta oli huolta. Isästähän ei ollut mihinkään, kännispäissään ukko paleltuikin lumihankeen. Kun ammoin tehty dokumentti äkkiä herättää Kremlin ja koko maailman sympatiat siinä esiintynyttä avaruuteen haikailijaa kohtaan, onni näyttää kääntyvän. Mutta missä on Serjoza?

Lipson kirjoittaa kuin venäläinen klassikkokirjailija koskettavimmillaan. Lukija löytää itsensä keskeltä 1980-luvun Murmanskia, sen tuoksuja, värejä ja puhetyyliä, ja riippumatta siitä onko ennen käynyt täällä, voiko tämä nostalgia olla tuttua, hän on kuin kotonaan, häpeää vuokrahuoneen laikukasta seinäpaperia ja polttaa kämmenensä kuumaa teelasia vasten. Ja saa lohdutuksen."

***

Yllätys oli, että tämä teos oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2008. Häpeissäni täytyy myöntää, että on tullu liian vähän luettua kotimaista, ehkä ennakkokäsitykset on negatiivisia tai sitten jotkin kokemukset on olleet negativisia, mistä lie johtuu nuo ennakkoluulot..

Kuitenkin, tämä oli (mun kokemuspuussa mitattuna) hyvä kotimainen. Jollain lailla erilainen. Kaunokirjallinen. Oli jätetty paljon lukijan hoksattavaks asioita. Jouduin oikeen keskittymään lukemiseen, tai luetun ymmärtämiseen. Ei se silti sitä paljon olisi vaatinutkaan, mutta ilmeisesti mulla ei ollu senkää vertaa kapasiteettia heittää.

Lopputulos: oikein hyvä kotimainen purtava (edelleen vertauskohtia on liian vähän).

Lainattujen pinojen saldo

Nyt on 24.8 ja siihen asti annoin aikaa lukea lainatut kirjat. Kuitenkin, vaikka mennessäni palauttamaan yhtä ja tuodessani kasan tilalle, oon onnistunu huimasti pienentämään pinoa. Ja eihän se tarkota että elämä tai lukeminen loppuu kun koulu alkaa. Tosiasiassa nytten vaikken tee mitään tähdellistä päivisin tulee illalla vasta avattua kirjoja ja sitte luenki puoleenyöhön saakka, joten mitä luultavimmin kun koulu alkaa, mikään ei muutu. Tai siis eihän sitä voi tietää.. tottakai nyt jotenki muuttuu mutta.. no sen näkee tosiaan sitten ja varsinainen ahertaminenhan alkaa vasta viikon päästä..

Lainatut

Antoine B. Daniel -Inkat Soturin voima
Terry Pratchett -Magian väri
Jonathan Carroll -Valkoiset omenat
Anne Rice - Veren vangit
Bram Stoker - Dracula
Sophie Kinsella - Varsinainen talousihme
Sophie Kinsella - Shopaholic and sister
Katri Lipson - Kosmonautti
Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll & herra Hyde
Stieg Larsson - The Girl With The Dragon Tattoo

Arto Paasilinna - Operaatio Finlandia

"Hirtehinen ja hurjapäinen kuvitelmaromaani

Fasistisoituva Ruotsi lietsoo kansallismielistä Ahvenanmaata liittymään itseensä. Selkkaus kehittyy laajamittaiseksi sodaksi. Ruotsi nousee maihin Ahvenanmaalla, Turussa ja Vaasassa, ja äkkiä on sota kauhistuttavaa todellisuutta rauhallisille pohjoismaalaisille.

Sota vyöryy eteenpäin – Haaparanta vallataan ja suomalaiset joukot etenevät Pohjois-Ruotsissa. Tapahtumien kaaoksesta nousee esiin huvittavia ja irvokkaitakin yksityiskohtia. Suomen hallitus istuu pommisuojassa Suurkirkon alla, turkulaiset naiset viihdyttävät ruotsalaisia upseereita, ja kaukana Itä-Suomessa pari sotilaskarkuria ottaa haltuunsa kokonaisen kylän.

Sodan mielettömyys synnyttää ruotsalaisia keskitysleirejä, ja mitä kertoo huoltojoukkojen vänrikki Kai Linnilä: Ruotsin tuntureilla suomalaiset telottavat pakoon pyrkiviä maanmiehiään."

***

Päätin Liikemies Liljeroosin ilmalaivojen jälkeen, että luenpas Paasilinnan tuotannon ilmestymisjärjestyksessä, lukuunottamatta niitä muutamaa jotka oon jo lukenu, poikkeuksena kuitenkin Jäniksen vuosi.

Raskasta luettavaa, kun ei oo minkäänlaista kokemusta sodasta tai edes armeijasta. Jotkin kohdat meni yli hilseen, mutta oli siellä sellasta mulle sopivaa purtavaakin. Monet luvut oli tosi kaunokirjallisia vaikka muuten oli ku olis lukenu hissan kirjaa, sitä vaikeinta. Lopputulos oli aika yllättävä.. ja kirjailijan sanoja lainatakseni, onneks ei oo tämä sota toteutunu.

Christopher Paolini - Eragon

"Kun nuori Eragon löytää metsästä sinisen, kiiltävän kiven, hän uskoo osuneensa aarteeseen: ehkä outo kivi on arvokas ja hänen köyhä perheensä voi sen avulla hankkia talveksi ruokaa. Pian poika kuitenkin tajuaa, että on törmännyt johonkin yhtä muinaiseen kuin itse Valtakunta. Kivi ei ole kivi: eräänä yönä siitä kuoriutuu lohikäärmeen poikanen.

Yhdessä yössä Eragonin yksinkertainen maalaiselämä Carvahallin pikkukylän liepeillä vaihtuu tuntemattomaan, kohtalon voimien ja magian hallitsemaan maailmaan. Turvanaan vain ikivanha miekka ja vanhan tarinankertoja Bromin neuvot ohjeinaan Eragon ja nuori lohikäärme Saphira joutuvat vaaralliseen seikkailuun. Heidän vastassaan ovat mustanpuhuvat, kammottavat viholliset johtajanaan kuningas Galbatorix, jonka pahuudella ei ole mittaa eikä määrää. Pystyykö Eragon ottamaan harteilleen legendaaristen Lohikäärmeratsastajien viitan? Koko Alagësian kohtalo on nyt hänen käsissään. "

***

On tullu katottua tuo elokuva joskus aikoja sitten, eikä se ollut kovin hyvä. Muistin lukiessani jonkin kohdan sieltä täältä, ja vasta kirjan loppupuolella alko tulemaan niitä kohtia muistista enemmänkin. Tuntu että alkua oli elokuvassa laiminlyöty rankalla kädellä. Toisaalta tapahtumia oli paljon, joten karsiminen on ollu miltei välttämätöntä. Eikä siis kirjalle elokuvat koskaan vedä vertoja.

Mulla oli jonkinlainen ennakkoluulo tän kirjan kerrontaa ja tarinaa kohtaan. En voinu sille mitään, että se tuntu jotenkin kypsymättömältä ja kömpelöltä. Mutta kun käänsin niitä lauseita mielessäni englanniksi niin se ei enää vaikuttanutkaan niin kömpelöltä. Eli suomentajalle miinus käännöksestä tai sitte mun olis pitäny lukea ko. teos englanniksi. Ja muutenkin tuntuu mulla olevan vaikeuksia kirjasarjojen tai trilogien ensimmäisen kirjan kanssa. Sen jälkeen alkaa helpottaa, lukeminen ja tarinakin alkaa kiehtomaan ihan eri tavalla. Joten, ei huono, mut mä antaisin joka tapauksessa käännökselle miinusta.

Sophie Kinsella - Himoshoppaajan ratkaiseva askel

"Hykerryttävän hauska Himoshoppaaja häähumun keskellä!

Mitä osaa häistänne odotat eniten? A) Kenkien valitsemista.

Becky Bloomwood on huomannut sopivansa loistavasti yhteen poikaystävänsä Luken kanssa. Luke tosin ei tunnu ymmärtävän, miksi talousmenoihin varatulta yhteistililtä on maksettu muotivaatteita. Syyhän on päivänselvä: vaatteita käytetään taloudessa!

Sitten Luke kosii ja Becky joutuu keskelle häähulinaa. H-hetkeen on aikaa vain viisi kuukautta. Beckyn äiti Englannissa ryhtyy kuumeisesti järjestelemään suurta tapahtumaa. Mutta niin tekee myös Luken äiti New Yorkissa. Valmistelut etenevät molemmissa maissa, sillä Becky ei halua pahoittaa kummankaan mieltä. Ja toisaalta, onhan upeaa olla huomion keskipisteenä, pohtia hääsuunnittelijan kanssa ruokalistaa ja maistella tuhansien dollarien kakkuja. Sekä tietysti avata lahjalista noin viiteen tavarataloon. Sillä Becky on yhä Becky.

Hääpäivä lähestyy kuitenkin vääjäämättä, ja Becky on pulassa kaksien samanaikaisten häidensä kanssa. Nokkelana tyttönä hän löytää lopulta ratkaisun, joka sopii tavaraa, vaatteita, ystäviään ja perhettään rakastavalle himoshoppaajalle täydellisesti."

***

Tää tuli luettua melkei yhtee pötköö. Ei voi jättää kesken, kun aina jää johonkin kutkuttavaa kohtaa. Oli taas kiva pitkästä aikaan muutenki lukee vähän hömppää.

Mä en voi sille mitään, mut aina ku Becky ajautuu sellaseen ihan kammottavaan umpikujaan, mistä ei luulis pääsevän pois, eikä oikein pysty tekemään sille mitää, mua kohtaa sellanen kuristava tunne, ei enää raivo kuitenkaan :) ja sitten ku vyyhti alkaa aukeemaan niin mun hengitys helpottuu heti. Mun on ilmeisesti jokseenkin vaikea samaistua Beckyn umpisolmuihin. Mutta aina, musta on niin ihana lukea kun kaikki selviää ja kaikki on onnellisia ja käy jollain lailla ilmi, ettei se Becky sit ookkaan niin vastuuntunnoton ja hölmö ku oon ajatellu.

Johanne Hildebrandt - Idun (Valhallan tarinoita 2)

"Mustatauti loimuaa koko maailman yllä kuin virvatuli ja vie mukanaan manan maille niin aasoja kuin vaanejakin. Aasojen päällikkö Tor on voimaton, kun hänen kansansa kuolee. Kirouksen voisi kumota ainoastaan Freija, papitar, jota hän kerran rakasti. Vain Torin ja Freijan voimat yhdistämällä kirous voidaan kumota ja kansat pelastaa tuholta. Mutta Freija kieltäytyy auttamasta. Ainoastaan Idun, heidän tyttärensä, voi saada hänet taipumaan. Kuunjumalatar kääntää kuitenkin ylpeälle papittarelle selkänsä, ja ilman Kuun voimaa Freija on voimaton.

Idun – Valhallan tarinoita on itsenäinen kakkososa Johanne Hildebrandtin huimassa pronssikausitrilogiassa, joka kertoo himosta, kostosta, äitiydestä ja kuolemasta. Saaga perustuu muinaisskandinaaviseen mytologiaan ja kertoo fantasiaromaanien hengessä niistä taianomaisista ihmisistä, joista tulee tarinan myötä pohjoismaisia jumalia ja jumalattaria. 2 700 vuoden takaisessa Pohjolassa kuningattaret ovat vahvoja, jumalat oikullisia, taistelut raakoja – ja koko maailma lumottu."

***

Ekassa osassa, eli Freijassa, oli hiukan tutustumista hahmoihin ja maailmaan ja eritoten kulttuuriin. Tässä kohden on asetelmat käyny tutuksi jo, ja aikaa on kulunut paljon siitä, mihin Freija päättyi.

Tykkäsin, vaikken ihan tarkkaa enää muistanu, mitä kaikkea siellä oli jo tapahtunut. Mutta kuitenkin: väkevä, vahva, liikuttava ja koskettava. Eikä tää nyt niin itsenäinen jatko-osa mun mielestä oo. Tarina alko Freijasta ja jatkuu Idunin kautta Saagaan.

Joka tapauksessa nyt on ihan selkeä jatkon paikka ja kuten tuli jo mainittua trilogian viimeisen osan päättää Saaga.

George Orwell - Vuonna 1984

"Ajatusrikos oli asia jota ei voinut salata iäti. Sen voi pitää piilossa jonkin aikaa jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä takuulla jäi kiinni.

Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitarisessa valtiossa. Mystinen isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolueen vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkiklön Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat."

***

Mä rakastuin tähän teokseen heti ekasta luvusta. Kuvaus ja kerronta on ilmiömäistä, suomentajakin saa osan kunniasta. Orwell on kuvannu nerokkaasti, ei pelkästään fiktiivisen maailmankuvan vaan myös kokonaisen kulttuurin, uskottavastikin jopa. Vaikka tuota fiktiivisyyttä voidaan spekuloida, se kai on ollu tarkotuksenakin, saattaa yhteiskuntajärjestelmät, totalitarismi suurennuslasin alle. Ja teos on varoittava esimerkki miten käy, jos jonkinlainen minkälainen tahansa Puolue pääsee valloilleen ja hallitsee ihmisiä.

En voinu sille mitään, mutta Isoveli oli mun päässä ihan Hitlerin näkönen. Se kai siinä on ollu tarkotuskin, kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan (1949) ja sanoman. Tunsin lukiessani jopa ahdistusta. Harvemmin kirjalliset tuotokset saa tunnetiloja päälle tai eläytymään, mutta laitan tämänkertaisen eläytymistapahtuman ihan kerronnan ja kuvauksen piikkiin. Se oli taidokas ja erittäin... erittäin... kovaa kamaa :D.

Karel Capek - Salamanterisota

"Salamanterisota on tunnetun tsekkiläisen kirjailijan mainio satiiri nykyajan kulttuurista ja sen synnyttämistä elämänilmiöistä. Tekijän ruoska heiluu lakkaamatta, nauru ja totisuus vaihtelevat. Kertomus alkaa merikapteeni van Tochista, joka löytää pieneltä Tyynen meren saarelta salamantereita ja opettaa nämä viisaat ja uteliaat eläimet pyydystämään itselleen helmiä. Ne kasvavat ja kehittyvät, lisääntyvät voimakkaasti, oppivat jopa puhumaan ja käyttämään nykyaikaisia aseita. Ja yhtäkkiä huomaamme olevamme keskellä koko maailmaa koskevaa kuumeista toimintaa…"

***

Tuota, tästä on vaikea sanoa mitään ilman että paljastaisi merkittäviä asioita juonesta. Tämä täytyy lukea, jotta tietää mistä on kyse, vaikka siis toki itse tiesin suurin piirtein mistä tässä oli kyse ennen kuin aloitin lukemaan.

Sanotaan vaikka niin, että aikaisemmin en osannut sanoa mitä "satiiri" merkitsee, mutta tämä teos valotti asiaa hyvinkin selkeästi. Tästä voi lukea mihin ihmiskunta on menossa, ja miksi. Aikaansa "edellä" kun on julkaistu vuonna 1938. Kaikesta huolimatta: sanoma on selkeä.

Lainattujen kirjojen pino Päivitys

Noniin, nyt alkaa näyttää jo paremmalta.. vaikka vielä työtä riittää.. vaikka eihän lukemisen kuulu olla työtä..?

George Orwell - Vuonna 1984
Christopher Paolini - Eragon
Capek Karel - Salamanterisota
Johanne Hildebrandt - Idun, Valhallan tarinoita 2
Antoine B. Daniel - Inkat II: Soturin voima
Terry Pratchett - Magian väri
Jonathan Carroll - Valkoiset omenat
Sophie Kinsella - Himoshoppaajan ratkaiseva askel
Marian Keyes - Lucy menee naimisiin

Arto Paasilinna - Liikemies Liljeroosin ilmalaivat

"Kun toimii lähettäjänä Vöyrin kunnan kesäjuhlan 1 500 metrin juoksussa, ei sovi sännätä juoksuun mukaan ja voittaa. Ei ainakaan jos on kunnanjohtaja ja puku päällä.

Mauserin pamaus on samalla uuden uran lähtölaukaus virastaan lentävän lähdön saavalle Hemmi Elstelälle. Hänestä tulee ilmailualan varustaja, kun liminkalaisen liikemies Lars Liljeroosin tiilitehtaan mainosvälineeksi hankitaan ilmalaiva, Lakeuden Hengetär. Mutta aloitteleva Suomalainen hevibändi Black Sotton kaappaa Hengettären ja lentää sillä maailmankiertueelle, joka vie Tiibetiin asti.

Liljeroos ei aikaile, joten Elstelä saa heti panna uuden ilmalaivan rakenteille. Rahasta ei ole pulaa, sillä kansainvälinen media seuraa karanneen aluksen menoa ja tiilitilauksia tulee solkenaan. Tehtailijalla on avara sydän, joten uuden aluksen gondoliin sijoitetaan lentävä kenttäsairaala. Oulunjoen rotkolaaksossa valmistuvan muhkean ilmalaivan nimeksi tulee Mimmi, tehtailijan uhkean vaimon mukaan. Samaan aikaan toisaalla tuskin Muhoksen Mimmi on koelennetty, kun Keski-Aasiassa tapahtuu valtava maanjäristys. Uhrien pelastustöissä Liljeroosin ilmalaivat Lakeuden Hengetär ja Muhoksen Mimmi kohtaavat."

***

Tuli nyt luettua, kun ei ollu muuta saatavilla. Arto Paasilinna on sellanen kirjailija, joka ei oo koskaan kolahtanu. Vanhempi sukupolvi ylistää huumoria ja sellasta tietynlaista mutkatonta kerrontapaa, mutta meikäläisen (sukupolveen?) se ei oikein oo iskeny, mutta nyt oon yhtäkkiä kiinnostunu Paasilinnasta kirjailijana ja tarinankertojana. Aikaisempia kokemuksia ei oo siunaantunu ku Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä -romaanista. Senkin lukeminen kesti vuosia tai ainakin kuukausia.

Rytköseen verrattuna tää teos oli todella faktapitoinen ja yksityiskohtainen. En voinu ku ihmetellä et miten ihmeessä Paasilinna on päässy käsiksi sellasiin tietoihin tai miten sellaisia voi edes keksiä, oli sen verran kemian ja fysiikan tietoja vaativia yksityiskohtia. Eikä se siihen loppunut, samaten ihmettelin kuinka tarkkaan on otettu selvää, ei ainoastaa maantieteellistä tietoa vaan myös maakohtaisen tilanteen ja kulttuurin tietoja.

En tienny missä kulkee faktan ja fiktion raja. Ja sen kustannuksella kaunokirjallisuus jäi ehkä liiankin sivulle. Ja ehkä Paasilinnan teokset kannattais lukea ilmestymisjärjestyksessä..? Kun samat henkilöt tai ainakin samannimisiä henkilöitä vilisee romaanissa jos toisessakin. Kyllä sen nyt luki vaikka en intohimoista suhdetta ilmailuun omaakaan.

Paul Auster - New York -trilogia

En löytäny takakannen tekstiä, enkä viitsi niitä kirjoittaa jokaisesta kolmesta kirjasta erikseen.

Lasikaupunki:
Tän kirjan alku yritti tosissaan tehdä töitä sen eteen, etten vaan tätä lukis. Kaikki merkit oli vastaan, en millää voinu "sulattaa moista". Kirjailija itse oli tarinassa mukana, joka otti todella pahasti pattiin, mutta siihen tottui kyllä.

Tää teos oli näistä kolmesta ehkä dekkarimaisin. Kuitenkin loppu jätti tyhjäksi.

Aaveita:
Tää oli toisiks dekkarimaisin. Intensiivisempi ja ehkä selkeämpi ku eka. Mutta taas kerran jätti tyhjäksi, selittämättömäksi olon.

Lukittu huone:
Tää oli kaunokirjallisin teos ja vähiten dekkarimaisin, vaikka sitäkin oli hieman. Odotuksena oli, että vihdoin ja viimein tämä viimeinen teos jollain keinolla selittää nämä kaks "avointa" tapausta, mutta se odotus ei tullut täytettyä. Ehkä se on jätetty lukijan täytettäväksi.

Hämäävintä oli se, että kuitenkin jollain tasolla nämä kolme kytkeytyy toisiinsa, ei vaan osaa selittää millään miten enkä oikein nyt pystykään tai jaksakaan perehtyä ajattelemaan näinkin monimutkaista ja sotkuista soppaa. Enkä myöskään osaa tämän tai näiden perusteella päättää onko Auster nero vai aivan päinvastaista. Ehkä sekin on jätetty lukijan tulkittavaksi..

Bernhard Schlink - Lukija

"Reinin tasangolla nuori koulupoika jättää hyvästit lapsuudelleen ja rakastuu keski-ikäiseen, tuntemattomaan naiseen. Seksuaalisen himon lisäksi poikaa ja naista yhdistää lukeminen, mutta ei aivan tavanomaisessa merkityksessä. Kaipaus ja häpeä, hellyys ja vastuu ovat tämän surumielisen, pohdiskelevan ja yllätyksellisen romaanin painavia teemoja."

***

Alkuvuonna tuli katottua Oscar-gaala ja yhtenä ehdokkaana oli Lukija, josta vihdoin ja viimein Kate Winslet nappasi sen kultaisen patsaan (no okei, kullanvärisen), mutta kuitenkin, siitä asti on teos kiehtonut ja nimenomaan haluankin (nyt, parempi myöhään kun ei milloinkaan) jos mahdollista tutustua ensin kirjalliseen tuotokseen ja suurella jos:silla nähdä vasta sitten tehdyn elokuvan.

Tiesin suurin piirtein mistä on kysymys tai ainakin asetelmasta, kolmekymppinen nainen ja teini-ikäinen poika, mutta siinä kaikki. Lukukokemus oli tosi hyvä. Erinomaisesti kirjotettu, rakennettu ja yllättävän syvällinen teos ja kuitenkin siinä oli jotain sadulle ominaista. Se oli aikuisten satu. Ja kuitenkin en tie, jotain tosi todentuntuista.. tai sitten siitä tuli sellanen olo niinku kirjailija olis todella ansiokkaasti sekottanut satua ja realismia.

Loppujen lopuksi: Pidin.

Stephenie Meyer - New Moon

Tuntupa pitkältä matkalta. Aloitin joskus talvella tätä lukemaan ja jouduin tekstin pyörteisiin, mutta sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä, ja lukeminen pysähtyi totaalisesti useiksi kuukausiksi. Kunnes taas, eräänä iltana jouduin taas tekstin pyörteisiin, mutta silti jouduin puoliväkisin lukemaan lopun.

Alku vaikutti lupaavalta, tykkäsin tästä paljon enemmän kuin edeltäjästään Twilightista, ehkä siksi kun "maailma" oli jo tuttu, kun taas Twilightin kanssa jouduin painimaan oman terveen järkeni kanssa. Esimerkiks mua otti suunnattomasti päähän tietyt jutut. Mutta tämän kanssa oli jo hieman helpompaa. Ja hömppäähän tämä mulle on. Irti arjesta-tyyppistä luettavaa.

Meinasi vallan unohtua..

(Tempaussaldo

1. Dave Marsh - Pomon tarina X
2. J.K. Rowling - Harry Potter and the Philosopher's Stone X
3. Stephenie Meyer - New Moon X
4. Stephen King - Naisen raivo X
5. Keri Hulme - Mauriora Maan Voima X
= 5/5)

Lucy O'Brien - Madonna Elämäkerta

"Kaikki popin mehiläiskuningattaresta!

Itseironisesti rooleilla flirttaileva, mediaa suvereenisti pyörittävä Madonna Ciccone on merkittävimpiä elossa olevia poppikoneita ja mahdollisesti maailman kuuluisin nainen. Myös tanssijana, lauluntekijänä, tuottajana ja näyttelijänä tunnettu kameleonttimainen tähti on puolustanut paikkaansa muusikoiden kärkikaartissa jo yli kaksi vuosikymmentä.

Tuoreessa elämäkerrassa Lucy O’Brien kertoo valovoimaisen laulajan menestystarinan, jossa käänteitä riittää. Äidin ennenaikainen kuolema, villit New Yorkin -vuodet, näyttävät nahkanluomiset, Sex-kirjan nostattama kohu, liittyminen kabbalakulttiin, kiistelty malawilaispojan adoptio ja 2000-luvulla tapahtuneet muodonmuutokset ovat vain muutamia virstanpylväitä tämän kulttuurisen moniottelijan elämässä. O’Brien luotaa Madonnan uraa levy levyltä, elokuva elokuvalta, kiertue kiertueelta ja video videolta ja valottaa siinä sivussa Madonnan yksityiselämää, tähden miehiä ja naisia.

Teoksesta piirtyy monipuolinen kuva asiansa osaavasta, taitavasta esiintyjästä ja bisnesnaisesta, joka tukee muita naisartisteja eikä pelkää nousta barrikadeille tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Se luotaa myös Madonnan asemaa homokulttuurissa ja sitä miten moninaisin tavoin Madonna on kyseenalaistanut konservatiivisia ja patriarkaalisia arvoja"

***

Toinen lukemani elämänkerta. Joten en voi olla vertaamatta aikaisempaan, erittäin taidokkaasti ja nerokkaasti koottuun Pomon tarinaan (Bruce Springsteenin elämäkerta). Niinkuin Pomon tarinassa myös tässä on kertoja käyttänyt analysointejaan Madonnan musiikista Madonnan persoonaan, mutta paljon vähemmän ja sitä enemmän on käytetty suoranaista tekstiä / muistelmia entisiltä yhteistyökumppaneilta tai muilta tahoilta rivien täytteenä. Välillä oli vaikea tietää oliko kyseessä suora lainaus, eli jonkun toisen puhetta vai kirjoittajan omaa kommenttia.

Musiikin analysoiminen, erityisesti yksityisten kappaleiden ja biisien analyysit jätti kylmäksi. Ne menivät vauhdissa jo seuraavaan biisiin ja seuraavaan tapahtumaan ja seuraavaan aiheeseen, ja jossain kohdassa olin kadottanut "ajantajun". Yhdessä kohdassa oltiin Blonde Ambition -kiertueella, seuraavassa hetkessä oltiin seuraavassa kiertueessa kahdeksan vuotta myöhemmin.

Todellinen kuvan muodostaminen jäi epäselväksi, mitä minun tulisi ajatella Madonnasta? Kaikki puolet kuultiin ja monia kommentteja eri tahoilta, mutta mikä on totuus Madonnasta? Siihen en saanut vastausta. Onko siihen edes vastausta, mutta olisin silti toivonut eheämpää ja suoraviivaisempaa otetta kirjoitukseen.

Teos kuitenkin valotti joitain kohtia. Oli mielenkiintoista lukea millainen Madonna oli lukiossa tai miten matka eteni kohti Pop-ikoniutta. In Bed with Madonna- ja Madonna: Salaisuuteni -dokkarit on tullu nähtyä viimeisen kuluneen vuoden sisään, mutta niihin verrattuna tämä teos oli vain kertausta, kertomista dokumenteista eikä niinkään valottanut uutta. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea kiertueiden valomiehesten, taiteellisten johtajien ynnä muiden tahojen mielipiteitä Madonnan toimintatavoista, periaatteista ja työskentelymenetelmistä.

Ja olipa siellä Suomen oma muumimamma Tarja Halonenkin mainittu naispuolisena valtionjohtajana.

Stephen King - Julma leikki

Takakannessa sanotaan että tällä kertaa King menee liian pitkälle, aivan liian pitkälle. Jostain syystä tämä lause jäi mieleni sopukoihin lukiessani tätä teosta. Ensinnäkin luulin tarinan olevan aivan jotain muuta, kuin mitä se todellisuudessa oli. Toiseksi kesti toistasataa sivua ennen kuin tajusin edes miten se nainen oli kiinni siinä sängyssä ja lukemisen teki turhauttavaksi se etten sitä tajunnut ja jostain vesilasista jaksettiin jauhaa kolmattakymmenettä sivua. Mutta, käänteen teki se ahaa-elämys jolloin perusidea tuli selväksi. Olisi kai pitänyt aloittaa alusta niin olisi saanut enemmän irti koko tarinasta, mutta kuitenkin, nyt mielenkiintoni todella heräsi.

Tätä lukiessa tuntui kuin olisin kuristunut johonkin, klaustrofobikko kun olen. Ja luin kykenemättä päästämään kirjasta irti, koska se oikein loppuu, se piina ja kuristuksen tunne kurkussa. Eikä se siihen jäänyt kun piina loppui, oli vielä rutistettava loppuun.

Loppuyhteenvetona, nerokas ja valloittava, minulla ei ollut vaikeuksia lukea illalla tai yksin kotona, ei ollut niin kauhua herättävä kuin esimerkiksi Painajainen. Mutta nyt kun Kingin teoksia alkaa olla jo muutama luettuna huomaan että tyyli ja rakenne eivät ole kiveen hakattuja. King osaa olla monipuolinen, vaikka tarinoiden mukaansatempaisevuus ja nerokkuus ja erinomainen kirjoitustyyli säilyvät.

Voisin listata itselleni Kingin luetut teokset:

Naisen raivo
Carrie
Musta torni I: Revolverimies
Musta torni II: Kolme korttia pakasta
Musta torni III: Joutomaa
Musta torni IV: Velho
Kuoleman käytävä
Julma leikki
Painajainen

Lainattujen kirjojen pino vaan kasvaa

Niin, eli kävin TAAS kerran kirjastossa, vaikka menin VAIN palauttamaan kirjakasaa. Joten nyt aion tehdä listan kaikista niistä lainatuista kirjoista jotka tällä hetkellä ovat lainassa ja toivon mukaan se pino ehtii radikaalisti laskea ennen kuin koulu alkaa.
Toivossa on hyvä elää, sano lapamato:)

George Orwell - Vuonna 1984
Lucy O'Brien - Madonna Elämäkerta
Christopher Paolini - Eragon
Bernhard Schlink - Lukija
Capek Karel - Salamanterisota
Paul Auster - Lasikaupunki, New York -trilogia 1
Paul Auster - Aaveita, New York -trilogia 2
Paul Auster - Lukittu huone, New York -trilogia 3
Johanne Hildebrandt - Idun, Valhallan tarinoita 2
Antoine B. Daniel - Inkat II: Soturin voima
Terry Pratchett - Magian väri
Jonathan Carroll - Valkoiset omenat
Sophie Kinsella - Himoshoppaajan ratkaiseva askel
Marian Keyes - Lucy menee naimisiin

Nyt kun tota kattoo, niin ei kai se mahdoton oo...? Ottaen huomioo et ne kaks muuta kirjaa, jotka on kesken, ei oo tuol listas..

Elokuva: Twilight, USA 2008

Ohjaus: Catherine Hardwicke

Mitään spektaakkelia en odottanu, mut en tie miten kuvailisin mahdollisimman kauniisti sitä kuinka piinaa tän kattominen oli.. Ei niinkään se, että mikään ei ollut niinku "minä sen kuvittelin", vaan näyttelijäsuoritus Bellan esittäjltä oli jotenki emmä tie, se vaan haukko henkee eikä tienny miten päin olis. Ja se tunnelma tai virite mikä näillä kahdella on siis Edwardilla ja Bellalla, keskenää oli lähinnä koomista katsottavaa, eikä vakuuttava. Ja mikä se aurinkojuttu oli? Naurettava.